Pyhät ja pahat kaksoset

Vielä kerran René Girardin ajatuksia: Girard esittää, että kaksoset hämmentävät ja kauhistuttavat ihmisiä, koska he ovat sama henkilö kahdennettuna. Eroja on oltava, jotta yhteisö pysyisi paikoillaan. Girardin mukaan henkilön kahdentuminen johtaa vastavuoroiseen väkivaltaan, joka voi laajeta ja tuhota kaiken. Hänen mukaansa tämä on uein symbolista: Oidipus ja hänen isänsä ovat vastavuoroisia; ensin kuningas yrittää tappaa poikansa Oidipuksen, sitten Oidipus tappaa kuninkaan - ja sitten seurasi rutto kaupungissa. Oidipuksen pojat taistelevat toistensa kanssa, kunnes he ja kaupunki tuhoutuvat. Ja niin edelleen.

Kaksosissa, varsinkin identtisissä, tämä erojen puuttuminen on silminnähtävässä muodossa. Niinpä Girardin mukaan Länsi-Afrikassa kaksoset surmattiin ja usein surmattiin heidän äitinsäkin, jonka kautta saastutus tuli. Mary Kingsley on vahvistanut tämän; kun hän teki matkojaan Länsi-Afrikkaan, hän majoittui lähetyssaarnaaja-asemalle, jonne adoptoitiin kaksosia, jotka muuten olisi surmattu. Paikalliset karttoivat asemaa kaksosten vuoksi.

Myyteissä vilisee kaksosia (ja väkivaltaa); Rooman perustivat kaksosveljet, ja toinen tappoi toisen; Kastor ja Pollux olivat kaksosia, joille Zeus loi eron tekemällä toisesta kuolevaisen ja toisesta kuolemattoman.

Kirjailijat ovat ihastuneet kaksosiin. Kummastelenkin, voiko joku identtinen kaksonen vahvistaa väitteen, että kaksosilla on oma salainen kielensä; näin väittää David Eddings kirjassaan "Reginan laulu" ja Diane Setterfield kirjassa "Kolmastoista kertomus".

Joel Lehtonen on kertonut kaksospojista satukirjassaan "Tarulinna", jonka hän sanoi olevan "Suomen kansan tarinoita lapsille uudelleen kerrottuina". Fantasia- ja science fiction -kirjailijat ovat myös mieltyneet kaksosaiheeseen. Sheri Tepperin "Sideshow" -kirjassa on sellainen merkillisyys kuin siamilaiset kaksoset, joista toinen on tyttö, toinen poika. Tämä ihme saatiin aikaan, koska molemmat lapset olivat hermafrodiitteja. Lääkärit kysyivät vanhemmilta, kumpia tehdään. Toinen halusi tytön, toinen pojan, ja niin saatiin maailman ainoa todella yhteenkasvanut lemmenpari (väistämättä).

Edgar Allan Poe tarttui kaksoisolento-teemaan "William Wilsonissa". China Mievillen kirjassa "The Scar" on pari, joita kutsutaan vain yhteisnimellä "Rakastavaiset". He ovat luoneet samankaltaisuutensa viiltelemällä aina rakkauden aktin aikana toisiinsa täsmälleen identtiset arvet. Kun he lopulta tavoittelevat eri asioita, se tuhoaa molemmat. Kuten tapahtui myös William Wilsonille.

Kaikissa näissä tapauksissa läsnä on väkivalta. Romulus tappaa Remuksen; William Wilson tappaa kaksoisolentonsa ja samalla itsensä; Rakastavaiset tuhoavat kokonaisen kelluvan kaupungin. "Reginan laulussa" toinen tytöistä murhataan ja toinen alkaa vietellä miehiä ja murhaa heidät, kunnes löytää sen oikean murhaajan. "Kolmastoista kertomus" erottaa kaksoset, kun toinen polttaa talon ja toinen heistä (kukaan ei tiedä, kumpi) kuolee. Karen Blixenin tarinassa identtisistä kaksosista tulipalo myös tuhoaa toisen; toinen oli määrätty papiksi, toinen muusikoksi, ja jäljelle jäänyt ei tiennyt, kumpi hän oli.

Ovatko kaksoset kiehtovia Girardin mainitsemasta syystä - koska erojen puute tuo väkivaltaa - vai siksi, että he ovat suhteellisen harvinaisia? Kuka tietää?

Ai niin, se pyhyys. Pyhälle sallitaan sellaista, mitä muille ei sallita. Kastor ja Pollux ovat tähtitaivaalla, ja Romulus ja Remus saivat myös jumalan aseman - papittaren lapsia, Marsin poikia, ja susiemon kasvattamia.

Fundamentalismia

Meillä Suomessa taidetaan yhdistää fundamentalismi Islamiin, eikä kokonaan ilman syytä. Tätä ajattelutapaa löytyy kyllä muualtakin. Viimeisin esitys oli Intiassa, josa Richard Gere kaappasi Bollywood-näyttelijättären käsivarsilleen, taivutti ja suuteli poskelle.

http://edition.cnn.com/2007/SHOWBIZ/Movies/09/27/people.gere.ap/index.html

En tiedä, kauanko linkki toimii, mutta tyttöparka on vaikeuksissa. Tilaisuus oli hyväntekeväisyysesitys AIDS-potilaiden hyväksi viime huhtikuussa. Fundamentalistihindujen ryhmä nosti oikeusjutun säädyttömästä esiintymsiestä. Gere sai maahantulo kiellon, näyttelijätär Shilpa Shetty maastapoistumiskiellon.

Kokein oikeus kumosi tuomion. Nyt Shilpan piti lentää Berliiniin musikaalinsa avjaisnäytäntöön. Lentokenttävirkailijat eivät olleet saaneet tietoa tuomion peruuntumisesta. Shilpa pidätettiin ja häntä kuulusteltiin tuntikausia.

Emme me Suomesskaan ole vapaita tästä. Olen riittävän vanha muistamaan Salama-sodan, jossa Hannu Salama tuomittiin jumalanpilkasta, koska "Juhannustanssit"-kirjassa yksi henkilö kännipäissään piti pilasaarnan. Se kuului henkilökuvaan, mutta silloin tietääkseni useat henkiöt alekirjoittivat kansalaisadressin pelkän kopioidun pilasaarnan vuoksi vaivautumatta lukemaan kirjaa.

Vuonna 1973 Margareta Keskitalo julkaisi kirjan "Tabut". Minulla oli sukulaisia Kangasalla, joten tiedän tämän varmuudella: opettaja antoi kirjan lukiossa luettavaksi. Joku kopioi kirjasta muutaman rivin ja kävi näyttämässä sitä lukiolaisten vanhemmille palopuheen saattelemana. Näiden rivien perusteella - vaivautumatta lukemaan kirjaa - vanhemmat nostivat metelin ja paitsi, että krija poistettiin, oli lähellä opettajankin lähtö.

Eikö tule "Saatanalliset säkeet" kummasti mieleen?

Jestas, että minua suututtaa, kun tapaan fundamentalismin yhdistyneenä tahalliseen tietämättömyyteen. Oli maa tai uskonto mikä tahansa.

(Sivumennen sanoen, Kyproksella on vilkkaasti toimiva juutalainen vihkikappeli. Israelin rabbit hyväksyvät juutalaisiksi vain ne, joilla on juutalainen äiti, ja monet Venäjältä tulleet omaavat pelkästään juutalaisen isän. He pääsevät naimisiin vain ulkomailla.)

Sherryn juonnista

Ostin tänään pikkupullon puolikuivaa sherryä, koska sunnuntaina oli sekä syntymä- että hääpäiväni, ja juhlista ei tullut mitään (mies on sairas ja vaisu ja olisi ollut hiukan hassua juhlia kaupungilla ilman häntä esimerkiksi menemällä Kiina-näyttelyyn, kuten mieleni teki).

Rupesin muistelemaan sherryn juonnin historiaani. Tilasin aikoinaan lasillisen Amontillado-sherryä, koska juoma mainittiin Poen novellissa (naurakaa vain, mutta ystäväni Leenan kanssa - aika hiljattain kuolleen - joimme kerran koko illan Ruotsin-lautalla "Irish Mist" -likööriä, koska Leenan mukaan se oli Roger Zelaznyn lempijuoma - aivan hyvä likööri).

Sittemmin opin, että sherry ei ole suomalainen juoma. Muistan yhden ay-retken, jossa baarityttö ei edes tuntenut kyseistä juomaa ja jouduin kiertämään tiskin taakse ja auttamaan häntä. Samanlainen kokemus minulla tosin oli lontoolaisessa hotellissa, jonka irokeesitukkainen baarityttö otti mielellään asiakkaan avun vastaan.

Yhden viikonlopun koulutustilaisuudessa Ellivuoressa (taas yksi ay-tilaisuus) minulle tarjoiltiin sherryä koko illan viinin hinnalla. Olin hyvin iloinen. Samana iltana meidän pöytäämme (jossa olivat myös Liisa Rantalaiho ja Päivi - en nyt juuri muista nimeä - istuimme sen jälkeen, kun Päivi oli sanonut: "Ette sitten puhu sicifistä koko iltana" - emmekä puhuneet - puhuimme muistaakseni Odyseeuksen matkoista ja suomennoksista - Liisa ja Päivi olivat tehneet tutkimuksen toimihenkilöiden työstä) tarjoiltiin väkisin olut, jota kukaan ei ollut tilannut (eikä myöskään maksanut eikä laskutettukaan).

Eräässä tilaisuudessa rauhanmarssin jälkeen (kuten huomaatte, olen muistelemassa tosi vanhoja aikoja) minulle tuotiin Tampereen Tillikassa sherry, jossa oli jääkuutio. Ilmoitin erittäin närkästyneesti tytölle, että sherryyn ei kuulu jäitä. Tämä sanoi purkkansa ohi, että "tehän pyysitte sen" ja häipyi. Annoin olla ja kalastin jääkuution sormella pois. Minulla oli juuri menossa hyvin intelligentti keskustelu älymystöön kuuluvan miehen kanssa, jonka kaulahuivi ulottui molemmin puolin lattiaan ja joka myös oli ollut rauhanmarssilla.

Kun Atoroxin voittanut novellini päätyi kirjaan "Atoroxin perilliset", siihen haluttiin kirjoittajilta lyhyet esittelyt. Kirjoitin omaani, että pidän kissoista ja sherrystä. Leena (joka siis oli töissä mainostoimistossa) hyväksyi esittelyn. Kirjaa minulla ei ole, koska annoin tekijänkappaleen joululahjaksi isälleni - halusin hänen olevan ylpeä esikoistyttärestään - enkä tiedä, mitä äitipuoleni sillä isäni kuoleman jäkeen teki.

Nykyään ostan joskus pikkupullon sehrryä, koska Alko taas myy sitä. Toivoisin vain, että he panisivat pikkupulloon vähän parempaa ainetta. Tämä ei ole Amontilladoa eikä tämän tökötin vuoksi kukaan haluaisi tulla muuratuksi seinään.

Olen pikkuisen hämmentyt

Olin tänä aamuna menossa bussilla kaupunkiin ostoksille, kuten tapani on. Bussi ajoi aika hitaasi liikennevalojen vuoksi pääkadulla ja katselin ikkunasta ihmisiä, kuten myös tapani on.

Näin ainoan sisareni kävelemässä kadulla. Ilma oli aika kolea, ja hän vaikutti melko ärtyneeltä (kuten hänen tapansa on ollut), tunki käsiä takin taskuihin kulmat rypyssä ja kaulus pystyssä niskassa. Näytti olevan uusi syystakki, nahkaa tällä kertaa.

Takki oli varsin tyylikäs. Sisareni on aina ollut pukeutuja. Osuimme kerran samaan bussiin, koska asuimme siihen aikaan samassa kaupunginosassa. Minulla oli kumisaappaat. Oli kevään pahin loska-aika, ja myös työpaikkani oli toisessa esikaupungissa, joten kahlasin molemmissa päissä yli nilkkojeni. Minusta kumisaappaat olivat aika aiheelliset jalkineet. Sisareni kieltäytyi tuntemasta minua, ja myöhemmin korviini tuli suvun kautta, että hän oli paheksunut saappaitani. Emme ole koskaan oikein tulleet toimeen, ja ennen tämänpäiväistä emme olleet tavanneet - ainakaan silmästä silmään - muutamaan vuoteen. Tottahan minä silti sisareni tunnen; eleet, ilmeet, asennot. Sisareni on tummatukkaisempi kuin minä ja sai valkoisia hiuksia jo 20-vuotiaana. Erotin selvästi "harakansiivet" ohimoilla.

Yksi pikku juttu vain. Olin puolitoista vuotta sitten hautaamassa sisartani. Niin oli koko sukukin.

Niin että mitä tämä nyt on? Olen miettinyt koko päivän. Olen mielestäni melko tervejärkinen henkilö. Minulla ei ole ollut erityistä stressiä (lukuunottamatta aviomiehen sairautta). Olin taatusti selvänä, olin tosin nukkunut huonosti, mutta nauttinut aamiaiseni kuuden aikaan, ja kello oli yhdeksän aamulla.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Kolme kertaa on taika

Mitähän tästäkin päivästä vielä tulee? Sää on ainakin niin masentava, että se jo saisi itsemurhataipumuksen omaavan hakemaan tukevaa kattokoukkua. Niinpä vastoin perheen käytäntöjä ostin itselleni viinipullon ja miehelle keskioluen (meidän perjantaipullo-ohjelmamme - miespolo ei nykyään voi nauttia kuin yhden pintin tölkin keskiolutta tulematta huonovointiseksi. Mikä häpeä miehelle, jolla aikoinaan oli Suomen upseereiden legendaarinen viinapää).

Alkossa kassa yhtäkkiä käski kutsua vartijat. Ohi kiitävän hetken ajattelin, että joku yirtti häipyä maksamatta. Tämä siksikin, että jonossa etumaisena oli "alan nainen", joka katosi kuin savu kuultuaan sanan "vartija". Huomioni kiinnittyi kuitenkin kassan hätäiseen äänensävyyn ja aloin katsella häiriön syytä.

Syy makasi kapeassa käytävässä kassan takana. Alan mies, suorana selällään, nytkähteli ja hänen päänsä alla oli koko ajan laajeneva verilammikko. Huomasin kummastella, miten paksua ja tehmeaa veri on tuolla tavoin levitessään.

Naismyyjä ryntäili käsissä paperisia käsipyyhkeitä. Mieskassa toisti käskyn soittaa vartijoille. Minäkin sekaannuin asiaan ja sanoin, että paras kutsua ambulanssi saman tien, mihin mieskassa jatkoi:"Käske ajaa pääovelle". Takanani ollut keski-ikäinen nainen sanoi: "Käskekää ottaa paarit mukaan." Ehdin jo miettiä, että paarit eivät ole hyvä vaihtoehto: käytävä oli kapea, paljon tavaraa tiellä, ja sitten olisivat vastassa liukuportaat tai vaihtoehtoisesti kulku tavaratalon (Alko oli Sokoksen yhteydessä) hissille ja sitten tavaratalon halki pääovelle. Saman tien maksoin itse kortinlukijalla ja häivyin.

Päävammat vuotavat runsaasti, joten vamma saattoi näyttää pahemmalta kuin oli, mutta toisaalta en pitänyt miehen nytkähtelystä.

Kun tulin ulos ja pysäkille, bussi tuli juuri. Se oli täynnä, joten istuin suoraan kuljettajan taakse (yleensä hakeudun keskioven tuntumaan). Huomioin, että ambulanssi tuli, tosin huutamatta. Sitten kuuntelin kuljettajan radiossa käytyä keskustelua - taas hätääntynyttä. Kävi ilmi, että kuula oli rikkonut bussin ikkunan. Taas vilahti mielessäni, että joku oli ammuskellut liikennelaitoksen bussia, mutta selitys tuli perässä; Tammerkosken sillan lipputangosta oli irronnut naru ja heilahtanut, ja narun päässä oli ilmeisesti ollut jonkinlainen kuula painona. Jumala armahtakoon jalankulkijoita kyseisellä sillalla. Syysmyrsky ilmeisesti teki tuhoja.

Ja kolmantena kotipihaan päästyäni jaloissani makasi selällään kuollut rstas. Se näytti aika pullealta eikä niiden vielä pitäisi kärsiä nälästä. Ellei syynä ollut jokin tauti, se mahdollisesti oli törmännyt jonkun parvekelaseihin - heijastusten hämäämänä tai tuulenpuuskan heittämänä - ja katkaissut niskansa.

Ei hyvä. Ei ollenkaan hyvä. Kolme kuolemanennettä samana aamuna - mitähän tämäkin tietää? Moderni, tieteellsiesti ajatteleva ihminen ei enteisiin usko, mutta annan välillä esiäitieni uskomusten vapaasti mellastaa - ne ovat osa perintöäni. Joten mitä tämä kaikki tietää?

Epävarmasti uskonnosta

Edelleen yritän järjestää päätäni René Girardin filosofian avulla. Hän kirjoittaa sijaisuhriteoriasta. Girard tuo esimerkkeinä näytille mm. antiikin tragediat ja etnologin Siinailla tapaaman kameliuhrin (monen muun ohella). Minulle tuli ensin mieleen karhunpeijaiset, joita meidän suomensukuiset esi-isämme harrastivat, ja sitten kristinusko.

Girardin idea on siis se, että sijaisuhrilla yritetään laukaista ja poistaa jokaisessa ihmisyhteisössä majaileva väkivalta. Joku nimetään uhriksi ja sitten surmataan. Tämä riitti laukaisee väkivallan ja kanavoi sen. Se on kuitenkin säännöllisesti toistettava, muuten väkivalta pääsee irti ja laajenee yhteisöön.

Tärkeimmät tekijät ovat, että uhri on yhtä "syyllinen" kuin yhteisökin; hänet (tai se) eristetään vasta uhriksi nimettynä. Toinen merkittävä seikka on, että jokainen osallistuu uhrin surmaamiseen. Jos vain osa tekisi teon, kyseessä olisi raaka väkivallanteko, mutta kun kaikki osallistuvat tekoon, syntyy puhdistumisen tunne, katharsis. Lopulta seuraa juhla, kun yhteisö on vapautunut taas vähäksi aikaa tästä uhasta.

Karhunpeijaisissa karhu oli väkivaltainen ja vaarallinen peto (on tietysti vieläkin). Se ei siis ollut viaton uhri. Peijaisjuhlassa karhu tavallaan nimettiin ihmsieksi; sille osoitettiin karhunmorsian, joka istui surmatun karhun vieressä, karhua kutsuttiin kunnioittavilla nimillä, ja lopulta juhlissa kaikki osallistuivat sen syömiseen. (Surmaaminen oli tietenkin tapahtunut jo aikaisemmin.)

Siinain kameliuhreissa Girardin mukaan tapahtui samaa; kameli sidottiin alttarille ja sitä kohdeltiin kuin heimon rikollista. Sitten kaikki ryntäsivät yhdessä hakkaamaan sen hengiltä ja jokainen söi palan sen lihaa. Näitä voisi luetella moniakin.

Nyt ajattelin (ihan itse; en ole vielä saanut selville, mitä Girard aiheesta kirjoittaa), että kristinuskossa on sama kuvio. Jeesus on uhri, joka surmattiin meidän edestämme ja joka sovitti meidän syntimme. Girardiin liittyy ajatuksissani se, että Jeesus ei ollut täsmälleen viaton; hän oli juuri ennen ristiinnaulitsemista itsekin tehnyt väkivallan teon. Hän ajoi rahanvaihtajat temppelistä. Se sijoittaisi hänetkin tähän "yksi meistä" -kuvioon. Toinen tärkeä asia on, että Pilatus kysyi kansalta, ja kaikki kansa vaati Jeesuksen henkeä. Tästä on juutalaisia syytetty kautta aikojen, mutta mielestäni tärkeä kohta on se, että Jerusalemin asukkaat olivat juutalaisia, joten "juutalaiset" tarkoitti "kaikki asukkaat".

No, Wikipedian mukaan Girardia on moitittu juuri kristinuskon yhdistämisestä muihin uskomuksiin. Minusta se ei ole vika, vaan tavallaan vahvistus. Kyseessä on koko ihmiskunnan yhteinen ajattelutapa, joka on ilmennyt eri paikoissa eri tavoin.

Niin että olisiko pakko ajatella, että uskonto todella on välttämätön ja ehdoton osa ihmiskunnan ajattelua, muuten kaikki menee muusiksi (Girardin mukaan uhrikriisiksi, jossa erot eivät enää tunnu, ja väkivalta laajenee kaikkialle)? Tätäpä nyt mietin.

Pyykin ripustamisen taiteesta

Ripustellessani tänään pyykkiä narulle kylpyhuoneessa tuli mieleeni, että lapsuudessani pyykit kuivattiin ulkona. Silloin pyykin ripustus oli taidetta, jota isoäitini koetti minulle opettaa, koska ihmiset katselivat ja arvostelivat toistensa pyykkejä.

Ensinnä kaikki piti panna kuivumaan järjestyksessä. Ensin lakanat, sitten tyynyliinat, sitten pyyhkeet, sitten puserot jne. Toiseksi, kaiken piti olla oikein päin; pikkuhousujen kaikkien samaan suuntaan, samanväriset vierekkäin. Kolmanneksi, nukkavierut lakanat ja vaatteet oli pantava keskelle, toisten katseilta piiloon. Pyykkipoikia oli käytettävä taiten, ei joka vaatekappaleeseen erikseen, vaan kaksi aina kulmista yhteen, jotta naruja säästyisi (joku muu voisi haluta tuoda oman pyykkinsä samaan aikaan - näistä syntyi välillä pahojakin riitoja ja pyykkejä keräiltiin nurmikolta).

Kun olin 70-luvun alussa Saksassa kielikurssilla ja asuin saksalaisperheessä, heillä oli tapana panna vuodevaatteet tuulettumaan yläkerran makuuhuoneen ikkunalaudalle. Siinäkin oli tärkeää, että kaikki oli juuri oikeassa järjestyksessä ja sievästi kulmittain, ei vain pinossa. Minä jouduin luonnollisesti laskostamaan asumani huoneen vuodevaatteet, ja emäntä opasti minua kädestä pitäen. Hän mutisi synkästi, että onneksi naapurit tietävät minun olevan ulkomaalainen.

Lukemani tarinan mukaan Amerikassa taidetta oli viety pitemmälle - kilpailtiin siitä, kenen pyykit pesupäivänä olivat ensimmäisenä naruilla. Joku emäntä voitti kisan ripustamalla valmiita, kuivia vaatteita naruilleen. Lisäksi alusvaatteiden ylle levitettiin kuivumisen ajaksi lakana, jotta pöksyt eivät olisi siveettömästi liehuneet jokaisen näkösällä.

Paljon vaivaa on kadonnut kuivausrumpujen ja kylpyhuoneiden kuivaustelineiden vuoksi.

Amerikkalaisten arvostelusta

Tampereella on pidetty seminaaria, jota on seurattu Aamulehdessä. Siellä esitelmöijä toi seiin, että amerikkalaisia usein nykyään kohdellaan yhdestä puusta tehtyinä. Yritän aina muistaa, että Yhdysvallat on suuri maa.

Tämän päivän CNN kertoo niistä toisista amerikkalaisista. Pariskunta - 55 yhteistä vuotta - lähti erämaahan hirvijahtiin. Auto tarttui mutaan. He lähtivät hakemaan apua, mutta päättivät sitten, että vaimo palaa autolle ja mies jatkaa. Mies on 75-vuotias, vaimo 76 vuotta vanha. Mies tavoitti avun, mutta vaimoa ei löydetty. Nyt on kulunut 13 päivää ja perhe oli järjestämässä muistojumalanpalvelusta, kun vaimo löydettiin, hengissä, tajuissaan ja virkeänä. Hän oli pudonnut jostakin ja murtanut lonkkansa.

Uudisraivaajajuurta.

Kinastelua sovinistisikojen kanssa

Olen kova kinastelemaan Suomi24-palstalla eri aiheista. Törmään koko ajan väittelijöihin, joiden maailma on ehdottoman mustavalkoinen. Viimeksi tänä aamuna yksi kysyi, olenko virkkari vai salkkari - ilmeisesti mielipiteeni eivät sovi mihinkään ryhmään. Yritän parhaani mukaan löytää faktoja, pohtia niiden perusteella asioita ja kertoa, koska esitän vain mielipiteen, koska tiedän, että totuutta on vaikea löytää (Dianan kuolema, Lockerbien räjäytys).

Mieleeni tuli, että yksi ongelma on siinä, että kinaan 60-vuotiaan maailmannäkemyksellä 15-vuotiaiden kassa. (joku kutsui minua vanhaksi noidaksi, minkä otin kohteliaisuutena). Itse asiassa minulla on ollut sama ongelma koko ikäni. Muistan monta väittelyä ihan nuoresta asti, joissa yleensä miespuoliset vastaanväittäjät kielsivät sanoiltani kaiken validiteeti, koska olin nuori, nainen ja sen perusteella tyhmä.

Iltakouluajoiltani mieleeni jäi minua kymmenkunta vuotta vanhempi, miespuolinen jonkin tason johtaja, joka intti, että Suomella on ydinaseita; hän oli itse nähnyt, miten niitä kuljetettiin kaupungin läpi. "Sinä et tiedä armeijasta mitään, naiset eivät ymmärrä. Sinulla ei ole tähän mitään sanottavaa." Toinen iltakoulun mies, poliisi, joka pyrki ulosottomieheksi, tapasi vääntää vastaväittäjän kättä, kunnes hänen sanomansa meni läpi. Aika tuskallista.

No, kasaantuneet paineet taisivat ajaa minut Mensan testiin, vaikka siihen aikaan ajattelin vain, että valittavana oli joko Sokos-kierros kurssitovereiden kanssa tai sanottu testi. Tietysti (anteeksi, tarkoitan, että minun kannaltani se oli tietysti) läpäisin. Ainakin minulle itselleni valkeni, etten ole tyhmä. Nuoruus korjaantui vuosien myötä. Nainen olen loppuikäni, sille ei voi mitään.

Olen yleisesti hankkiutunut piireihin, joissa ihmistä arvostetaan sen mukaan, mitä hän tietää ja tekee, ei iän, sukupuolen tai muun sen kaltaisen vuoksi. (Muistan, miten scifi-kokoontumisessa Toni Jerrman polvistui kapakassa pöytäni viereen ja sanoi: "Sinun novellisi on skeidaa; tämä ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti.") Tällaisia piirejä ovat scifistien lisäksi olleet mm. valokuvaajat. Sen sijaan ammattiyhdistyksissä jouduin taistelemaan loppuun asti tätä "tyhmä nainen" -syndroomaa vastaan, ja nyt siis nämä kaikkitietävät lapsoset keskustelupalstalla.

No, muuta en voi tehdä kuin jatkaa valitsemallani polulla; pysyä asiallisena, esittää kaikki lähteeni, kertoa, milloin olen varma ja milloin kyseessä on henkilökohtainen mielipide. Ehkä joku viisastuu, ja ainakin kaikki vanhenevat ajan myötä.

Niin, tietysti voisin lopettaa kinastelun, mutta mihin minä sitten purkaisin ylimääräisen agressiivisuuteni? Miespolooni? Kiitos ei. Olkoot kohteina edelleen henkilöt, joille voi kertoa, että "olet trolli".