Pyykin ripustamisen taiteesta

Ripustellessani tänään pyykkiä narulle kylpyhuoneessa tuli mieleeni, että lapsuudessani pyykit kuivattiin ulkona. Silloin pyykin ripustus oli taidetta, jota isoäitini koetti minulle opettaa, koska ihmiset katselivat ja arvostelivat toistensa pyykkejä.

Ensinnä kaikki piti panna kuivumaan järjestyksessä. Ensin lakanat, sitten tyynyliinat, sitten pyyhkeet, sitten puserot jne. Toiseksi, kaiken piti olla oikein päin; pikkuhousujen kaikkien samaan suuntaan, samanväriset vierekkäin. Kolmanneksi, nukkavierut lakanat ja vaatteet oli pantava keskelle, toisten katseilta piiloon. Pyykkipoikia oli käytettävä taiten, ei joka vaatekappaleeseen erikseen, vaan kaksi aina kulmista yhteen, jotta naruja säästyisi (joku muu voisi haluta tuoda oman pyykkinsä samaan aikaan - näistä syntyi välillä pahojakin riitoja ja pyykkejä keräiltiin nurmikolta).

Kun olin 70-luvun alussa Saksassa kielikurssilla ja asuin saksalaisperheessä, heillä oli tapana panna vuodevaatteet tuulettumaan yläkerran makuuhuoneen ikkunalaudalle. Siinäkin oli tärkeää, että kaikki oli juuri oikeassa järjestyksessä ja sievästi kulmittain, ei vain pinossa. Minä jouduin luonnollisesti laskostamaan asumani huoneen vuodevaatteet, ja emäntä opasti minua kädestä pitäen. Hän mutisi synkästi, että onneksi naapurit tietävät minun olevan ulkomaalainen.

Lukemani tarinan mukaan Amerikassa taidetta oli viety pitemmälle - kilpailtiin siitä, kenen pyykit pesupäivänä olivat ensimmäisenä naruilla. Joku emäntä voitti kisan ripustamalla valmiita, kuivia vaatteita naruilleen. Lisäksi alusvaatteiden ylle levitettiin kuivumisen ajaksi lakana, jotta pöksyt eivät olisi siveettömästi liehuneet jokaisen näkösällä.

Paljon vaivaa on kadonnut kuivausrumpujen ja kylpyhuoneiden kuivaustelineiden vuoksi.