Olen pikkuisen hämmentyt
Olin tänä aamuna menossa bussilla kaupunkiin ostoksille, kuten tapani on. Bussi ajoi aika hitaasi liikennevalojen vuoksi pääkadulla ja katselin ikkunasta ihmisiä, kuten myös tapani on.
Näin ainoan sisareni kävelemässä kadulla. Ilma oli aika kolea, ja hän vaikutti melko ärtyneeltä (kuten hänen tapansa on ollut), tunki käsiä takin taskuihin kulmat rypyssä ja kaulus pystyssä niskassa. Näytti olevan uusi syystakki, nahkaa tällä kertaa.
Takki oli varsin tyylikäs. Sisareni on aina ollut pukeutuja. Osuimme kerran samaan bussiin, koska asuimme siihen aikaan samassa kaupunginosassa. Minulla oli kumisaappaat. Oli kevään pahin loska-aika, ja myös työpaikkani oli toisessa esikaupungissa, joten kahlasin molemmissa päissä yli nilkkojeni. Minusta kumisaappaat olivat aika aiheelliset jalkineet. Sisareni kieltäytyi tuntemasta minua, ja myöhemmin korviini tuli suvun kautta, että hän oli paheksunut saappaitani. Emme ole koskaan oikein tulleet toimeen, ja ennen tämänpäiväistä emme olleet tavanneet - ainakaan silmästä silmään - muutamaan vuoteen. Tottahan minä silti sisareni tunnen; eleet, ilmeet, asennot. Sisareni on tummatukkaisempi kuin minä ja sai valkoisia hiuksia jo 20-vuotiaana. Erotin selvästi "harakansiivet" ohimoilla.
Yksi pikku juttu vain. Olin puolitoista vuotta sitten hautaamassa sisartani. Niin oli koko sukukin.
Niin että mitä tämä nyt on? Olen miettinyt koko päivän. Olen mielestäni melko tervejärkinen henkilö. Minulla ei ole ollut erityistä stressiä (lukuunottamatta aviomiehen sairautta). Olin taatusti selvänä, olin tosin nukkunut huonosti, mutta nauttinut aamiaiseni kuuden aikaan, ja kello oli yhdeksän aamulla.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Näin ainoan sisareni kävelemässä kadulla. Ilma oli aika kolea, ja hän vaikutti melko ärtyneeltä (kuten hänen tapansa on ollut), tunki käsiä takin taskuihin kulmat rypyssä ja kaulus pystyssä niskassa. Näytti olevan uusi syystakki, nahkaa tällä kertaa.
Takki oli varsin tyylikäs. Sisareni on aina ollut pukeutuja. Osuimme kerran samaan bussiin, koska asuimme siihen aikaan samassa kaupunginosassa. Minulla oli kumisaappaat. Oli kevään pahin loska-aika, ja myös työpaikkani oli toisessa esikaupungissa, joten kahlasin molemmissa päissä yli nilkkojeni. Minusta kumisaappaat olivat aika aiheelliset jalkineet. Sisareni kieltäytyi tuntemasta minua, ja myöhemmin korviini tuli suvun kautta, että hän oli paheksunut saappaitani. Emme ole koskaan oikein tulleet toimeen, ja ennen tämänpäiväistä emme olleet tavanneet - ainakaan silmästä silmään - muutamaan vuoteen. Tottahan minä silti sisareni tunnen; eleet, ilmeet, asennot. Sisareni on tummatukkaisempi kuin minä ja sai valkoisia hiuksia jo 20-vuotiaana. Erotin selvästi "harakansiivet" ohimoilla.
Yksi pikku juttu vain. Olin puolitoista vuotta sitten hautaamassa sisartani. Niin oli koko sukukin.
Niin että mitä tämä nyt on? Olen miettinyt koko päivän. Olen mielestäni melko tervejärkinen henkilö. Minulla ei ole ollut erityistä stressiä (lukuunottamatta aviomiehen sairautta). Olin taatusti selvänä, olin tosin nukkunut huonosti, mutta nauttinut aamiaiseni kuuden aikaan, ja kello oli yhdeksän aamulla.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
posted by Mette @ 6:30 ip.
4 comments
4 Comments:
yhdistettynä maanantaiseen merkintääsi nostattaa niskavilloja.
toisaalta, eikös kaikilla sanota olevan ulkonäkökaksonen tai useampiakin?
mutta luultavimmin tämä oli yksi merkki lisää, huu...
Kysymyksiä herää Mette.
Oliko sisaresi ilmestyminen Raamatun Jumalan antama viesti vai Perkeleen yritys häiritä mielenrauhaasi?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anna taitaa olla lähempänä maalia kuin Mikko. Luulen, että olen melko stressaantunut mieheni tilan vuoksi - hänellä ei ole enempää näkyviä fyysisisä tauteja kuin ennenkään, mutta mistä minä tiedän? Ja joka tapauksessa en pääse kotoa kuin kauppaan, koska hän saa heti paniikkireaktion.
Isoäitini kepertyi käsiini, kun olin apteekkimatkalla, ja olin suhtautunut häneen aliarvioivasti vuosia. Äitini sai aivohalvauksen nukkuesaan samassa huoneessa kanssani. Sisareni kuoli vuoteeseen aviomiehensä viereen. Lempilääkärini aviomies teki samoin.
Olen silloin tällöin nähnyt lähisukulaisten "kaksoisolentoja", mutta kyseessä ovat aina olleet heidän nuoremmat versionsa eli ne hahmot, jotka olen parhaiten muistanut. Tällä kertaa lähes samanlainen samannäköisyys suisti minut täydelliseen hämminkiin.
Nyt uskon silti, että kyseessä oli stressi - olen liian selväpäinen näkemään aaveita.
Kiitos, ystävät, olen iloinen, että reagoitte puolestani.
Lähetä kommentti
<< Home