Naisellisuuden ydin

YLE Teemassa oli tänään ohjelma Mumbayn musiikista. Kesken DJ-miesten esiintymistä näytettiin ryhmä naisia perinteisissä sareissa tanssimassa autojen välissä, suutelemassa rikshakuskeja ja yleensä esiintymässä eroottisesti, luontevasti ja itsevarmasti. Sitten kerrottiin, että kyseiset naiset olivat Intian eunukkeja. Ei millään olisi ajatellut.

Drag-queenit ovat naisellisempia kuin naiset. Ajattelen, että miehet (tai eunukit, jotka perustavasti ovat miehiä) pystyvät omaksumaan miesten pohjimmaisen näkemyksen naisista (jonka naiset luonnollisesti myös ovat omaksuneet), koska heidän ei tarvitse kantaa naisten koko taakkaa. Olla nainen on paljon muutakin kuin olla naisellinen. Täytyy kantaa vastuu miehistä, lapsista, taloudesta ja työstä. Kuka hemmetti siinä jaksaa olla vielä naisellinenkin? Se taakka kannattaa jättää miehille, jotka koko kuvan ovat luoneetkin.

Notkeuden näyte

Tänään ostosten suunta oli Sokos. Kun selvitin kassajonoa, huomasin kengännauhan olevan auki - turvallisuusriski liukuportaissa jos mikä. Mitään vapaata paikkaa asian korjaamiseksi ei ollut, joten nostin kantapään kassahihnan reunalle ja solmin nauhan. Takaani kuului: "Hyvä temppu! Nousipa korkealle!"

Hämmennyin jonkin verran - kiittäjä oli suunnilleen saman ikäinen nainen, joka hymyili niin, että hän epäilemättä tarkoitti mitä sanoi. Luultavasti temppu oli hyvä. Olen 160 cm pitkä ja muodoltani suunnilleen kuin Nicola-peruna.

Mieli on ollut hyvä loppupäivän. (Luen juuri kirjaa "Aidosti kiltti", ja totta on, että paljon voi vaikuttaa pienillä kiltteyksillä, kuten kehumalla vierasta ihmistä.)

Hullujen haamujen päivä

Tänään ruokaostokset veivät minut Stockmannille. Olin kokonaan unohtanut "Hullut päivät" ja olin iloinen, että minulla oli asia vain ruokaosastolle ja Alkoon. Ensimmäisessä kerroksessa olivat pukeneet mallinukkeja keltaisiksi aaveiksi niillä tunnetuilla silmillä. Muovit oli kurottu päälaelle ja sieltä näkyi jokaisella tupsu tukkaa. Vaikutelma oli todella aavemainen; liukasta muovia vasten hiukset näyttivät aidoilta. Aloin suunnitella kauhunovellia havainnon pohjalta.

Poikkesin siis myös Alkoon ostamaan pikku pullon sherryä. Minulla oli jo tasaraha kädessä. Kassa pyysi "Neljä neljäkymmentä". Olin ennenkin ostanut sherryä ja korjasin lempeästi: "Eikö sentään viisi neljäkymmentä? Ei kai teillä ole hullujen päivien alennuksia, vaikka seinän takana on?" Hän katsoi kuittiaan ja myönsi minun olevan oikeassa. Oli kuulemma ollut kova aamupäivä; paljon asiakkaita ja siinä välissä piti suunnitella pääsiäisen tilauslistaa. Sitten hän antoi minulle kuitin ja euron kolikon.

Ojensin euron takaisin ja sanoin, etten sentään suunnitellut ryöstää häntä. Hän häkeltyi peräti ja kiitteli kovasti vielä poistuvaa selkäänikin.

Takki kirppikseltä

Vuosia palvellut Luhta-talvitakkini alkoi näyttää tänä keväänä jo niin kehnolta, että viimeisen kuukauden käytin sitä hammasta purren. Hihat kuluvat nopeasti, kun kanniskelee ostoskasseja ja joutuu siirtämään kassin kyynärtaipeeseen milloin mistäkin syystä.

Järkeilin, että kevätauringon paistaessa ihmisille tulee halu hylätä vanha takkinsa, joten nyt on oikea aika katsastaa kirppikset. Ja kas! toinen kirppis ja toinen päälle koeteltu takki riittivät. Ensimmäiseltä kirppikseltä löytyi neljä mahdollista takkia, joista kolme oli silmällä mitaten kittanoita vartalon kohdalta. Neljännessä oli liian ahtaat hihat, vaikka takki muuten oli hyvä. Toisella kirppiksellä - Pelastusarmeijan - oli montakin sopivaa takkia, mutta ostin täysin korkkaamattoman näköisen untuvatakin, jonka ainoaa vikaa on perin vaikea välttää - se on musta. Kaikki suomalaiset talvitakit ovat mustia. Hinta oli 20 euroa. Vanha takki meni roskikseen samassa muovikassissa, jossa uusi tuli.

Kyllä minä olen älykäs!

Liidunvalkeat hampaat

Amerikkalaisten hämmästyttävin piirre on heidän hampaansa. Vaikka elämä olisi miten mykkyrässä tahansa, hampaat ainakin ovat kunnossa. Parhaiten tämän huomaa Dr.Phil -ohjelmassa, joss esiintyjät eivät ole ammattinäyttelijöitä, vaan tavallisia ongelmaihmisiä.

Tänään paikalla oli nainen ja kaksi hänen poikaansa. Nainen oli mennyt naimisiin 14-vuotiaana, ja hänen miehensä on hakannut häntä ja kolmea poikaa 23 vuotta. Koko perhe käytti huumeita ja viinaa. Vanhin - 21-vuotias - oli ollut vankilassa 20 kertaa (Amerikassa on kummalliset lait - miten hän oli ehtinyt?) ja äiti ja pojat olivat kännänneet yhdessä.

Kaikkien hampaat olivat liidunvalkeat.

Pölyä

Kesäaika on virallisesti alkanut. Aikataulu on sekaisin. Herääminen onnistuu, mutta syöminen ja nukkuminen ei. Ja pölyä - sitä on joka puolella. Allergiaoireet vaivaavat. Tulisi sade!

Tamperelaiset, huomio!

Jos kaipaatte ihmiskosketusta, niin S-Market Pendolinossa (Tullintorin ja Rautatieaseman välissä) sitä saa lauantaihin asti. Siellä vietetään virallisia avajaisia.

Lähdin aivan tavallisille päiväostoksille, mutta päätin käydä hakemassa erikoishalvan kahvipaketin ja kerätä muut ostokset saman tien. Kaupassahan oli hulina päällä. Ensimmäinen kynnys - ja korkea sittenkin - oli pääsy Tullintorilta Pendolinon ovelle. Eivät ole ehtineet panna pengertä kuntoon. Vanha rouva osoitti ketteryytensä liukumalla jyrkkää hiekkarinnettä alas. Siten oli vastassa jono sisäänmeno-ovelta asti. Kaupassa oli ilmainen kahvitarjoilu ulko-ovella, ja siellä seisoivat jonossa.

S-Market oli onnistunut mahduttamaan kauppansa puolta pienempään tilaan kuin ennen. Vanha rouva osoitti taitonsa ostosten teossa onnistumalla keräämään kaiken tarvittavan (paitsi käsisaippuaa) tässä tietokonepeliä muistuttavassa pujottelutehtävässä. Ensimmäinen menestymisen salaisuus on ottaa ostoskori eikä kärryjä. Kapeilla käytävillä tuli vastaan ostoskärryjä, lastenvaunuja, romanihameita ja yksi rollaattorikin, eksyksissä olevia ihmisiä, joita tuskaiset myyjät opastivat ("Rouva kiltti, hammastahnat ovat tuolla viereisellä käytävällä") ja tehtävän vaikeuttamiseksi keskellä käytävää mies, joka paistoi kahta broilerinpuolikasta ihailijoiden piirin keskellä. En jäänyt katselemaan, myikö hän kananpuolikkaita vai kenties paistinpannuja. Kaiken yllä kajahtelivat lattarisävelet reippaasti puhallinsoittimilla esitettynä.

Kun selvisin kassajonosta, törmäsin vasta siihen varsinaiseen ihmismassaan. Ilmeni, että musiikkia esitti oikea elävä orkesteri (Mikä muuten on elävän orkesterin vertauskohde? Kuollut orkesteri?) ja kaikki Itä-Tampereen toppatakkiset eläkeläisrouvat olivat jääneet ovelle juomaan kahvia ja kuuntelemaan musiikkia sydämensä kyllyydestä. Voin vain kuvitella, miten tiiviiksi tunnelma kehittyy perjantaina ja lauantaina, jos kahvitarjoilu ja orkesteri jatkavat koko viikonlopun.

Ja ovella oli vaatekaapin kokoinen vartija tarkkailemassa. En usko, että hän katseli, kähvelsikö joku kuumia broilereita (se olisi ollut mahdoton tehtävä); todennäköisemmin hänen piti estää ihmisiä törmäämästä alas portaita, jotka eivät vielä ole käytössä. Alaosa portaista ei ole valmis. Tai ehkä estää ihailijoita tallomasta orkesteria; soittivat oikein svengaavasti.

Näin hauskaa ei ole ollut kaupassa aikoihin; onneksi en pode klaustrofobiaa enkä saa paniikkihäiriöitä.

Niin, ja samaa huvia on viikonloppuna Keskustorin leveydeltä; Maalaismarkkinat.

Rikkauden rasitteet

Vanha (köyhien) viisaus on, että raha ei tee onnelliseksi. Luen iltapäivälehtien viihdesivuja, ja ne ovat omistautuneet vahvistamaan tämän väitteen. Britney Spears piileskelee vieroitusklinikan komerossa soittelemassa raha-asioistaan - Hiltonin sisarukset eivät keksi mitään muuta ajanvietettä kuin alapäänsä paljastelun julkisesti - Keanu Reeves joutui käsiraudoissa putkaan ja Naomi Campbell luuta kourassa töihin. Siinä sen nyt näemme! Rahattomana on parempi olla!

Kummastuttaa ajatella, että nämä ikävät tarinat löytyvät viihdesivuilta. Onko todella viihdettä, että Anna Nicole vihasi seksiä, ja että hänen tyttövauvalleen tehdään DNA-testi, jotta orvolle voitaisiin nimetä isä? Ja viihdettä on sekin, että Muska Babitzinin on vaikea tajuta veljensä kuolleen? Kummallisessa maailmassa elämme...

Juhla-Mokkaa

Tänään tuli havainnollisesti esiin, miten eri tavoin eri kaupat hinnoittelevat tavarat. Olen jo pitemmän aikaa ostanut miehen kaipaaman Juhla-Mokka -kahvin S-Marketista (minä juon teetä). Nyt oli asiaa Lidliin ja Stockmannille, joten oli tarkoitus jättää S-Market väliin. Tämän ymmärtää paremmin, jos tuntee Itä-Tampereen maantiedettä.

Tein ostokseni Lidlistä ja aioin napata kahvipaketin. Hinta oli 2,60, ja S-Marketista sen saa kahdella eurolla. Jätin kahvin ja menin Stockmannille. Tee on Stockalla halvempaa kuin Ässällä, joten ajattelin kahvinkin olevan. Stockalla oli hyllyn päässä oikein kyltti: KATSO HINTAA! Katsoin. Kolme euroa!

S-Market Tullintori on juuri mainostanut muuttaneensa uuteen Pendolino-rakennukseen, ja käsittääkseni sinne piti olla yhteys Rautatienkadulta. Ei löytynyt yhteyttä. Alkoi raivostuttaa. Menin katsomaan Asematunnelin Siwan - kahvin hinta 3,30. Huh huh. Kiipesin portaat ylös ja siellä oli S-Market Pendolino, kahvin hinta 1,99, ja kassatyttö sanoi kysessäni, että portaat tulevat asematunneliin, mutta aseman pää ei vielä ole valmis.

Miten on mahdollista, että noin sadan neliömetrin alalla kahvin hinta vaihtelee 1,30 euroa? Kaupat ilmeisesti keiltäytyvät uskomasta minun kaltaisiini kuluttajiin, jotka jaksavat kiertää ja katsoa. Minulla onkin päässä taulukko, jossa vertaan hinnat, laadun ja saatavuuden, kun lähden ostoksille, ja valitsen reitin sen mukaan. Mies kyselee joskus, mitä pohdin niin kovasti ennen kauppaan lähtöä, ja sanon: "Logistiikkaa." Hän ei ymmärrä laisinkaan. Se on näitä naisten juttuja.

Päivän sitaatti

Onnea tai merkitystä ei voi löytää. Ne ovat pikkuseikoissa. Sinun, minun tai kenen tahansa elämän yhdentekevissä pikkuseikoissa ja siinä, mitä niistä rakentaa.
- Camilla Gibb: Elämän pikkuseikat

Terra Nullius

Jouduin kerrankin jättämään kesken hyvän ja kiinnostavan kirjan. Sven Lindqvistin "Terra Nullius" oli niin tuskallista luettavaa, etten kestänyt sitä kuin yli puolenvälin. Siis miten tällaista voi olla? Miten tällaista voidaan tehdä? Miten tällaiseen syyllistyvät ihmiset kestävät katsoa itseään peilissä silmiin?

Omituisten miesten viikonloppu

Ensimmäinen omituinen mies on oma miespoloni. Häneltähän lääkäri kielsi helmikuun alussa kaiken alkoholin, jopa ruuan kanssa nautitun keskioluen, koska häneltä jouduttiin rankasti muuttamaan lääkitystä. Lääkäri sanoi, että tämä ei ole moraalikysymys tai muuta (mies on ollut jo pitkään kohtuukäyttäjä), vaan kysymys on ruumiin kemiasta. Lojaalisuudesta minä rupesin myös absolutistiksi. Mies sanoi, että se on tyhmää, joten näiden kuuden viikon aikana olen hinannut kotiin kerran kuivaa valkoviiniä(jota mies inhoaa) ja kerran pikkupullon sherryä (jota minäkin inhosin - tämä nimenomainen lajike taisi olla sitä, mitä Englannissa kutsutaan "keittiösherryksi" - merkillinen siirappinen maku).

Eilen kiristi olo niin - miehen sydän oikuttelee, ja se on pelottavaa - että ostin itselleni koko pullon hyvää Amontilladoa. Minä olen ainoa tuntemani, joka pitää Amontilladosta. Äitini kutsui sitä tärpätiksi, ja mieheni oli samaa mieltä. Olin kovin hämmästynyt, kun hän nuuhki ja sanoi, että se tuoksuu itse asiassa oikein hyvältä. Sitten hän halusi maistaa. Sanoin epäröiden, että ehkä tilkka ei haittaisi. Hän toi keittiöstä juomalasin. Sanoin, että joku taju sentään - pelkästään tyyliseikkojen vuoksi en koskaan kaada sherryä juomalasiin. Hän löysi grogilasin, maistoi ja piti. Kerjäsi toisen. Sanoi, ettei kahta kolmannetta. Siinä vaiheessa tein stopin.

Tänä aamuna juttu on kostautunut. Kolme grogilasillista sherryä on aikamoinen määrä alkoholia kuuden viikon tauon jälkeen, ja sitten vielä ne lääkkeet. Ei enää sherryä tähän talouteen, ainakaan pitkään aikaan. Ei tuota tutinaa jaksa katsoa rakastava vaimo.

-----

Toinen outo mies oli tänä aamuna Stockmannin hississä. Kuljen hissillä ruokaosaston ja ensimmäisen kerroksen välin, koska liukuportaat vievät toiseen päähän tavarataloa, josta sitten on käveltävä takaisin. Kun hissin ovet olivat jo painumassa kiinni, juoksi pallonlyöreä mies pohjalaisessa villapaidassa ja kiljui: "Älä likka jätä!" Painoin ovet avaavaa nappia ja pohjalaisen ökyisännän näköinen mies lyllersi sisään, painoi kolmanteen ja kysyi: "Mihkäs kerrokseen se likka on menossa?" Sanoin, että ensimmäiseen "silkkaa laiskuuttani". Hän taputti kunnioittavasti masuani ja sanoi: "Tämä on kai hankittu laiskuudella." (en ole mielestäni suorastaan lihava, mutta punkero kyllä.) Sitten hän taputti omaa mahansa ja sanoi: "Tämä on hankittu isolla rahalla!"

-----

Kun pääsin bussipysäkille, siellä istui toinen pulska mies Karjala-oluen mäyräkoirapakkauksen päällä. Hänen ympärillään ja kädessään oli olutpulloja. Tulin laskeneeksi ne ja päädyin kahdeksaan, joka minua jonkin verran ihmetytti. Ihmetytti myös se, että on lauantai, kaupat aukeavat yhdeksältä, kello oli noin 9:20 ja pullot olivat tyhjiä.

Mies alkoi puhua minulle, joten keskustelin. Aloitin sanomalla, että hän on ulkoiluttamassa mäyräkoiraa, mutta hän väitti, että se ei ole hänen - hän löysi sen. Hän väitti olleensa töissä Norjassa öljynporauslautalla kolmekymmentä vuotta ja saavansa nyt eläkettä 38 000 € kuussa. Ihmiset ovat kuulemma pirun kateellisia. Kysyin, miksi hän oli palannut Suomeen, ja hän kirosi, että sitä kaikki kysyvät. Sitten juttu kävi yhä sekavammaksi. Pääpointti oli se, että hän ei saa eläkettä Suomesta. Ihmettelin, miksi pitäisikään, ja hän haukkui sosiaalivirkailijat ja työvoimatoimiston ihmiset, jotka kyselevät, miksi hän ei painu takaisin Norjaan, ja jotka kadehtivat häntä kuten kaikki muutkin. Jossakin välissä hän sanoi saaneensa eläkepäätöksen eilen, ja sitten, että hän saa pian eläkkeen, ja sitten, että mitä hän tekee rekkakortillaan, koska ei saa ajaa. Öljynporauslautalla hän kuulemma oli tehnyt hengenvaarallista työtä kahden kilometrin syvyydessä meren pohjalla, koska öljy pumpataan sieltä (tässä vaiheessa lakkasin lopullisesti uskomasta mitään).

Paikalle putkahti alan mies, joka tutki toivorikkaasti kaikki pullot, mutta jokainen oli tyhjä. Kuuntelimme yhdessä, kun mies haukkui Mikko Alatalon, joka ei ole tehnyt päivääkään työtä elämässään, kaikki poliitikot, jotka valehtelevat, ja uudelleen sosiaalitantat, jotka kadehtivat häntä eivätkä maksa eläkettä. Sitten hän kävi minun kimppuuni ja kysyi, paljonko minä maksan yhteiskunnalle, koska en ole koskaan tehnyt töitä. Suutahdin ja sanoin, että hän ei tiedä minun töistäni yhtään mitään. Hän nousi ja taapersi tiehensä.

Alan mies ja minä katsoimme tosiiimme. Sanoin, että olipa katkera tyyppi. "Joo, aika kitkerä", sanoi alan mies ja lisäsi, että hän oli aikaisemmin juonut pari pulloa olutta, ja silloin mies oli vielä ihan kesy.

Kun bussi tuli, alan mies otti öljynporausmiehen kesken jääneen oluen ja jäi hartaasti juomaan sitä.

Jos joku haluaisi tehdä jutun todella oudoista tyypeistä, riittäisi kiertää tavaratalojen aulat, bussit ja bussipysäkit, pankkien ja virastojen odotustilat ja sen sellaiset paikat. Pitäisi itse joko olla varttuneempi nainen tai hiukan vähävaraisen näköinen, ja saisi kokoon ainesta romaaniin, pariin novelliin ja muutamaan lehtijuttuun.

Lyhyt kevät

Säätieteilijät oat kertoneet, että nämä kevätpäivät ovat kohta ohi - ehkä jo huomenna, ehkä lauantaina. Sääli. Meillä on jo siirrytty tuikuista tulppaaneihin, ja tänään loppui myös tapa polttaa illalla kynttilää lyhdyssä parvekkeella. Viimeinen kynttilä otti ja suli auringossa - kumpikaan ei huomannut ottaa sitä ajoissa sisään. Jotta lyhty ei olisi ikävissään, mies pisti sen sisään pienen pronssiveistoksen, jonka hän on saanut sisareltaan lahjaksi. Se esittää pulloa kallistavaa iloista juoppoa, joka nyt on siis telkien takana juomassa koko kesän. Korvikkeeksi ukolla on kaupungin avarin näköala, jos hän malttaa pullon huuliltaan laskea.

Päivänvarjo olisi ollut seuraava, mutta täytyy odottaa, millaisia räntäsateita tulee. Kun seuraaaksi tulee kevät, on aika viedä muki parvekkeelle ja juoda iltapäivätee auringossa. Lähestyvän kesän pieniä iloja. Ehkä voisi ottaa parvekkeelle viinipullonkin, ja saksalaisen, vihreäkantaisen viinilasin, mutta vain joskus - mies ei saa lupaa jakaa tätä iloa, lääkäri on kieltänyt. Rakastava vaimo ei voi kovin usein nauttia yksin sellaisista asioista, vaikka mies ei viinistä pidäkään.

Aljazeeran kauniit uutistenlukijat

Aljazeera on outo televisiokanava; kaikki vihaavat sitä ja kaikki vannovat sen nimeen. Länsimaissa siitä ei pidetä sen erilaisen näkemyksen vuoksi; arabimaissa, koska se on vapaamielinen.

Luin juuri islamin naisista ja kanavaa katsellessani tuli mieleeni, että useimmissa islamilaisissa maissa naisen on peitettävä tukkansa, joissakin myös kasvonsa. Lisäksi tiukimmissa (taisi olla Saudi-Arabia) naisen ääntä ei saa kuulla, koska se on liian viettelevä. Edes kotona nainen ei saa korjata, jos perheen kesken perheen miehet tekevät rukouksissa virheen. Hän saa vain taputtaa käsiään yhteen osoittaakseen, että jotakin jäi pois, koska naisen ääni rikkoo rukoushetken maallisuudellaan. Ja tässä meillä on kanava, jolla kauniit naiset lukevat uutisia länsimaisesti pukeutuneina! Järkyttävää! Emmekä edes huomaa, miten mullistavaa se on.

Keisari ja salamurhaaja

Gong Li Lady Zhaona

"Keisari ja salamurhaaja" on kaiketi nähty MTV:llä, mutta se on niin pitkä, että katselin sen vasta tänään, kun se tuli Showtime-kanavalta päiväsaikaan. Odotin jotakin pönäkkää, mutta filmihän oli dramaattinen, yllätyksellinen ja täyttä Shakespearea. Jopa loppukohtauksen farssimaiset piirteet olisivat voineet tulla Shakespearen mielikuvituksesta. Monet kohtaukset olivat kerta kaikkiaan tuskallisia katsoa (Zhaon lapset). Kuningasparkaa alkoi käydä sääliksi; hänestä tuli koko ajan yksinäisempi ja kammottavampi. Ja kuten suurissa tragedioissa, hän ei mahtanut kohtalolleen mitään - se oli ennalta määrätty. Suuri filmi.

Inhimillinen salamurhaaja valmistautuu tappamaan

Vaateostoja - miehelle

Olen jo jonkin aikaa huomautellut miehelle, että hän tarvitsisi aamutakin. Hän valittaa iltaisin, että hänen on kylmä, ja kiskoo collegepuseroa päälle ja pois, päälle ja pois. Kun tänään lähdin ostoksille, poikkesin alennusmyyntiin. Mukaan tarttui miehelle aamutakki, salihousut ja lisäksi fleece-takki, joka herätti minussa eniten epävarmuutta. Yllättäen hän piti takista, näytti komealta aamutakissa (ja oli mielissään), mutta salihousut eivät istuneet. Otin samaa numeroa kuin ennenkin, mutta lahkeet olivat aivan liian pitkät. Lupasin kääntää ja ommella ne, mutta hän nyppi minua viiden minuutin välein ja hermoili:

"Ei näitä voi kääntää, ne eivät ole suorat. Ne levenevät alaspäin. Ei kun ne kapenevat alaspäin. Näitä pitäisi kääntää niin paljon. Eivät nämä istu." Lopulta sanoin: "Anna tänne, menen kauppaan ja keksin jotakin." "Ei, ei, kulta, älä tänään. Ehdit huomennakin." "Senkö vuoksi minun pitäisi odottaa, että saisit hermoilla koko illan ja huomisaamunkin?"

Menin kauppaan ja löysin toiset, muuten samaa kokoa ja saman väriset, mutta viisi senttiä lyhyemmät ja kolme euroa kalliimmat. Myyjä suostui vaihtoon ja kirjoitti asian kuittiin. Sitten kassalle. Joka veloitti minulta kuusi euroa.

Ajattelin, että olin jotenkin erehtynyt, mutta tutkin hintalapun ja kuitin ja niin oli; kolme euroa liikaa. Palasin kassalle. Osoittautui, että sekä ensiksi valitsemani että nämä toiset olivat jäännöseriä, ja hinta oli jäänyt muuttamatta kassalle. Sain rahaa takaisin.

Mies kiskoi housut jalkoihinsa ja totesi, että ne olivat ihan oikean mittaiset - kun vyötärö on siinä, mihin se ihmisellä kuuluu. Hänen vyötärönsä vain on valahtanut alemmaksi parin viime vuoden aikana. Naapurin rouva sanoi, että hänellä on trikoon ompeluun sopiva ompelukone, joten taidamme saada lahkeet lyhyemmäksi. Jotakin opin: en ikinä, ikinä osta housuja toiselle ihmiselle, en edes, vaikka tietäisin numeron.

Mutta aamutakki on komea.

Päivän sitaatti

He tulivat Birminghamista, ja se on paikka, josta ei voi odottaa paljoa, kuten tiedätte, herra Weston. Birminghamista ei paljon voi odottaa. Sanonkin aina, että jo tuossa nimessä on jotakin hirmuista. Mitään muuta ei Tupmaneista tiedetä, vaikka heistä epäilläänkin kaikenlaista.
- Jane Austen: Emma

Uskomaton rouva Elton tässä on äänessä. Kiinnostavaa, että hän on koko ajan kertomassa langostaan ja tämän kartanosta, vaunuista ja juhlista, mutta ei kertaakaan koko kirjan mittaan mainitse omaa kotiaan eikä vanhempiaan. Janella oli tarkka silmä.

Valmisruokien ilot

Meidän perheessämme mies on aina halunnut olla kokkina ja ollut ylpeä siitä. Koska hän on terveytensä vuoksi huono liikkumaan ulkona, hän on hoitanut sisätyöt. Nyt hän on toista kuukautta ollut niin huonokuntoinen, ettei ole kyennyt tekemään oikein mitään.

Ratkaisu olisi ollut helppo; olen täysin valmis, halukas ja kykenevä tekemään kaikki hommat, myös hoitaman ruoanlaiton. Pulmana on miespolon itsetunto. Jos alkaisin tehdä kaiken, hänelle ei jäisi mitään, ja tasapaino muuttuisi ratkaisevasti. Niinpä ratkaisuksi tulivat valmisruoat. Joko hän saa voimiaan takaisin ja palaa paistinpannun kahvaan, tai hän myöntää itse tilanteen ja päästää minut hommiin. Sillä välillä teen uusia löytöjä ruokakaupoissa.

Ja ilokseni. Kun viimeksi vilkaisin (kymmenisen vuotta sitten), valittavana oli maksalaatikko rusinoilla tai ilman rusinoita. Nythän löytyy vaikka mitä herkkuja. Mielenkiintoista. Paitsi herkuttelu ruoilla, joita ei tule tehtyä kotona, voin vielä vakuuttaa miehelle, että tämä on makuretki uuteen maailmaan eikä hänen huonommuutensa pakottama tilanne. Tänään söin penne-makaronia ja kanaa intialaisessa kastikkeessa, mies kalakeittoa (hän on huonompi syömään). Huomenna ohjelmassa on härkäruukku. Kääntelen kiinnostuneena Apetit-valikoimaa. HK:n kiusauksetkin ovat kelvollisia - vaikka pakastepyttipannu tulee painajaisuniinkin ja nakit ja muusi meni suoraan vessasta alas. Helpot ruoat tuntuvat olevan tehtaille vaikeampia kuin mutkikkaat.

Mitähän ostan ensi viikolla? Juusto-savuporokeittoa? Lammas-vorsmakia?

Kieroontunut huumorintaju

Taidan olla tänään jotenkin väsynyt, koska täysin asiallista asiaa koskevat otsikot ovat olleet mielestäni hillittömän huvittavia. Kuten:

Suomessa käytettävä rypäleammus todettu vaaralliseksi Norjassa (IS)

Tämä huvittaa moneenkin suuntaan. 1) tietääkseni Suomessa ei käytetä rypäleammuksia, niitä kaiketi vain suunitellaan käytettävän, kun tarve tulee; 2) onpa tehokasta tavaraa, kun se Suomessa käytettynä on vaarallista Norjassa asti; 3) eikö ammusten ole nimenomaan tarkoitus olla vaarallisia? Jos ei, niin armeijat voisivat heitellä toisiaan lumipalloilla. Ei muuten hassumpi tapa hoitaa sota.

Pääministeriehdokkaat eivät tanssi! (IS)

Miten käy tulevilla valtiovierailuilla, jos pääministerin odotetaan vievän Angela Merkeliä valssiin, eikä kukaan ehdolla olevista osaa tanssia? Pitäisi valita pääministeri ohjelmasta "Tanssii tähtien kanssa" vai mikä se nyt onkaan.

Kimmo Sasista ei löytynyt törmäystä selittävää vikaa (HS)

Tämä on mielestäni hauska ilman selityksiäkin.

Angelina Jolien adoptio etenee nopeasti (HS)

En tiennyt, että elokuvatähtiä voi adoptoida. Olisikohan mahdollista adoptoida Harrison Ford?

Viiden euron tulppaanit

Naisten päivän kunniaksi joka paikassa myytiin tulppaaneja 10 kpl viidellä eurolla. Nappasin kimppuni Puketista, jossa hinta oli 4,90. Myyjä sanoi, että 10 centillä saa virkistysainetta pussin. Koska linja-auto tuli juuri, sanoin, että olkoon; mutta eikö tämä ole pikkuisen niin kuin sumutusta. Hän veti pään hartioiden väliin, nauroi ja sanoi:

- Niinhän se on. Mutta kyllä kukat näin kauemmin kestävät.

Tuli vaaliteltua

Hain terveyskeskuksesta uusitun reseptin ja poikkesin saman tien alakerran palvelukeskuksessa ennakkoäänestämässä.

Olisi pitänyt harkita ensin. Oli lounasaika, ja jokainen kaupunginosan eläkeläinen oli päättänyt äänestää samalla hetkellä. Ei se mitään, mutta kun joukko on hidasta ja huonojalkaista, ja äänestyskopissa täytyy kaivaa vielä silmälasit ja käydä ehdokkaat läpi. Ja se henkilöllisyystodistuskin on siellä käsilaukun viimeisessä salalokerossa.

En ole ikärasisti, mutta kun minä aina jonossa tarkistan valmiiksi, että kaikki tarvittavat liput ja kortit ovat kädessä ja numero päässä. Ja jonossa oli niitä, jotka eivät olisi jaksaneet seistä ja joutuivat myös odottamaan pitkään.

Ja iloisten, nuorten vaalivirkailijoiden kännykät soivat koko ajan ja heidän piti selittää, että nyt ei käy, kun olen duunissa. Ja mummut odottivat...

Ensi vaaleissa menen oikeaan aikaan oikealle äänestyspaikalle, kuten kunniallisen kansalaisen kuuluu.

Miten pölynimuri vaihdetaan?

Ongelmanratkaisuun suuntautunut vaimo on joskus miehelle raskas taakka. Meillä on imuri, joka on kehittänyt ikävän tavan: sen putki irtoaa imurin sisällä pölyputkesta ja pölyt puhaltuvat pussin sijasta imuriin. Sen kuulee äänestä ja näkee imutahon laskusta. Sen jälkeen on imuri avattava ja tehtävä jumalaton työ.

Mies sai päähänsä imuroida eteisen maton, ja imuri teki sen taas. Hän kiroili, hoiti imurin puhdistuksen, pani laitteen kaappiin ja kiroili taas. Sillä aikaa minä avasin Internetin, kävin läpi tarjoussivut, valitsin imurin, kysyin mieheltä, mikä kolmesta vaihtoehdosta häntä eniten miellyttäisi, ja päätin, että kannattaa hakea imuri itse (postin sijasta). Olin juuri tilaamassa taksia, kun mies sai suunsa auki:

- Jos sentään vähän vielä odotettaisiin.

Dr.Phil ja kolmoisdraama

Dr.Philissä on seurattu kolmena iltana draamaa, jossa osapuolina on kaksi naapuriperhettä, joista toisen isällä on ollut suhde toisen äidin kanssa ja molemmat naiset on sankari saattanut raskaiksikin samaan aikaan. Suuret tunteet ovat kuohuneet. Eniten minua kummastuttaa, että tilanteen ilmiantoi Philille kyseinen mies eikä kumpikaan naisista. Sitten sanottu mies on vielä kovasti kummastellut naisten, Philin ja naisyleisön reaktioita.

En tiedä, mitä muuta miehessä on vialla, mutta sosiaalinen taju ainakin on pellolla.

Tamperelaisten pienet silmät

Eilisessä Aamulehdessä oli pieni juttu englantilaistoimittajasta, joka oli käynyt Tampereella. Totesi kaupungin mukavaksi matkailupaikaksi ja niin pois päin, mutta havainnoi, että tamperelaisilla on "pienet silmät ja korkeat poskipäät". Tämä minua suuresti hämmästytti. Kauppamatkalla tähyilin kanssakaupunkilaisiani, samoin bussissa, ja totta on: monella on pienehköt silmät ja korkeahkot poskipäät. Ainakin englantilaisiin verrattuna.

Maailmankansalaisilta oppii.

Virka: Halinalle

Tähän olisi pitänyt panna kuva sarjakuva "Jerestä" - tiedätte; ne yhteenkietoutuneet lempiväiset. Miestä on kai parikin viikkoa vaivannut jokin sydämen rytmihäiriö, mahdollisesti tiheälyöntisyys. Sydänvikahan hänellä on ollut jo neljätoista vuotta, mutta tämä tuntuu uudelta oireelta ja vaivaa häntä kovasti - tosin ei niin kovasti, että hänet saisi hinattua päivystykseen sydänfilmiin. (Vaivaa se minuakin.) Ainoa, joka auttaa, jon halaaminen 5-10 minuutin välein. Kyllähän minä häntä mielelläni halailen, mutta kaikkia aktiviteetteja sellainen estää. Esimerkiksi kauppaan meno on hankala toimitus, koska mies ei tahdo kestää yksin jäämistä edes tunniksi. Pitäisi kai hankkia oikein iso teddykarhu tai jotakin? Sitten, kun häneltä menee taju tai vastaavaa, voin soittaa ambulanssin ja he ottavat sydänfilmin. Sitä odotellessa - ai, siinä hän tulee taas, täytyy lopettaa rutistusta varten.

Kismet ja Silkkisukat

TCM-kanava kirkasti eiliseni kahdella hupsulla musicalilla: "Kismet" ja "Silkkisukat". Kismetissä on pari herttaista melodiaa, joista useimmin kuultu taitaa olla "Strangers in Paradise". Tämä filmatisointi on täydellinen sekasotku Tuhatta ja yhtä yötä, Siamia ja Intiaa. Kaiken sen keskellä Ann Blythen periamerikkalaiset kasvot ja topatut rintaliivit (aikaa ennen silikoneja) eivät edes hätkähdytä.

"Silkkisukat" on rehellisesti hyvä. Muistelen, että kun se oli uusi, se ainakin aluksi kiellettiin Suomessa siitä pelosta, että Tehtaankadun neukuilta puuttuisi huumorintaju. Filmin Neuvostoliitto-pilkka on aika herttaista laatua. Kolme kauniisiin naisiin ja samppanjaan ihastunutta komissaaria ovat hauskoja, samoin amerikkalainen filmitähti, jonka käsiin ei voi alkoholia uskoa, koska hän kittaa sen. Myös Moskovan musiikkiosaston ballerinoihin sortuva johtaja on söpö.

Juonihan on vanha tuttu Greta Garbo -filmistä: venäläinen säveltäjä ("Oodi traktorille") on loikannut länteen, häntä hakemaan lähetetään kolme komissaria. Heidät vietellään kauniilla naisilla ja samppanjalla. Seuraava noutaja on kaunis ja kylmä naiskomissaari, jonka taas viettelevät silkkisukat ja Fred Astairen taidot. Lopussa kolmikko perustaa Pariisiin venäläisravintolan, Cyd ja Fred saavat toisensa, muta säveltäjä palaa Neuvostoliittoon säveltämään Oodia lypsykoneelle (tai jotakin vastaavaa).

Fred Astaire ja Cyd Charisse ovat upea pari, tässä ehkä parhaimmillaan: ikä on sopivasti pehmentänyt Fredin ennen niin kiilamaisia kasvoja, mutta ei vielä ole tehnyt mitään hänen tanssijan notkeudelleen. Cydille Fred on täydellinen pari; ainoa tanssija, joka on yhtä pitkä kuin hän. Musicalin hupsuus tulee esiin lähinnä venäläisten neuvostovaatteissa. Toivoisin joskus elämässäni olleeni yhtä hyvin ja tyylikkäästi pukeutunut kuin nämä Moskovan edustajat. Viimeinen silaus on venäläisten murre: tietääkseni venäläiset eivät sorauta ärrää, vaan sihauttavat ässää. Ja miten ihmeessä Cyd sai siinä yhdessä kohtauksessa hulmuavan alushameen mahtumaan pitkän, kapean konttorihameen alle?

Pieni perheongema näiden katselusta tuli. Mies ei ole musical-musiikin (eikä paljon minkään muunkaan) ystävä, vaan tuli kesken kaiken kysymään, kuka seisoo kissan päällä. Vedin vain päätä hartioiden väliin ja panin volyymin vielä pienemmälle. Enkä lakkaa katsomasta amerikkalaisia hullutuksia, en lakkaa, en!

Coju & Cafe

Coju & Cafe näyttää tehneen vaikutuksen kävijöihin; siihen löytyy viitteitä sieltä sun täältä blogilandiasta. Kävin siellä tänään ostamassa vaniljateetä, koska Stockmann on sellaisen tuotteen tiputtanut valikoimistaan. Coju & Cafen tee on kalliimpaa, mutta mitäpä ei (ainakaan silloin tällöin) maksaisi hyvinvoinnistaan.

Liike on Tampereen Stockan kääntöpuolella. Putiikki on suoraan hippien kultaiselta ajalta. Täynnä nostalgista rojua ja krääsää, jossakin siellä kaman seassa on pari kahvilapöytää, tarkemmin tutkiessaan löytää myös hyllyjä, joilla on kahvia ja teetä, ja aurinkoinen, nuori emäntä, joka blogien mukaan kulkee nimellä Kati - en tehnyt sinunkauppoja. Juuri niitä liikkeitä, joihin kotiutuu kuin kissa, jos on aikaa eikä omista liikemiesajattelua.

Marilyn Monroe fan-klubi näyttää myös omineen paikan, ja Marilyniin ensimmäisenä silmä sisään mennessä osuukin. Katilla on myös hurmaava tapa sanoa, kun kysyy jotakin puuttuvaa: "Hyvä, kun sanoit, täytyy panna tilaukseen!" Juuri niin keskustelimme joskus ennen joulua vaniljateestä. Sen jälkeen en ole käynyt, ja nyt oli vaniljatee ilmaantunut.

Tällä kertaa mainitsin, että syksyllä oli vaniljaomenateetä; ensi kerralla varmasti on. En tiedä, lyövätkö tällaiset liikkeet leiville, mutta kaikille tulee hyvä mieli.