Kismet ja Silkkisukat

TCM-kanava kirkasti eiliseni kahdella hupsulla musicalilla: "Kismet" ja "Silkkisukat". Kismetissä on pari herttaista melodiaa, joista useimmin kuultu taitaa olla "Strangers in Paradise". Tämä filmatisointi on täydellinen sekasotku Tuhatta ja yhtä yötä, Siamia ja Intiaa. Kaiken sen keskellä Ann Blythen periamerikkalaiset kasvot ja topatut rintaliivit (aikaa ennen silikoneja) eivät edes hätkähdytä.

"Silkkisukat" on rehellisesti hyvä. Muistelen, että kun se oli uusi, se ainakin aluksi kiellettiin Suomessa siitä pelosta, että Tehtaankadun neukuilta puuttuisi huumorintaju. Filmin Neuvostoliitto-pilkka on aika herttaista laatua. Kolme kauniisiin naisiin ja samppanjaan ihastunutta komissaaria ovat hauskoja, samoin amerikkalainen filmitähti, jonka käsiin ei voi alkoholia uskoa, koska hän kittaa sen. Myös Moskovan musiikkiosaston ballerinoihin sortuva johtaja on söpö.

Juonihan on vanha tuttu Greta Garbo -filmistä: venäläinen säveltäjä ("Oodi traktorille") on loikannut länteen, häntä hakemaan lähetetään kolme komissaria. Heidät vietellään kauniilla naisilla ja samppanjalla. Seuraava noutaja on kaunis ja kylmä naiskomissaari, jonka taas viettelevät silkkisukat ja Fred Astairen taidot. Lopussa kolmikko perustaa Pariisiin venäläisravintolan, Cyd ja Fred saavat toisensa, muta säveltäjä palaa Neuvostoliittoon säveltämään Oodia lypsykoneelle (tai jotakin vastaavaa).

Fred Astaire ja Cyd Charisse ovat upea pari, tässä ehkä parhaimmillaan: ikä on sopivasti pehmentänyt Fredin ennen niin kiilamaisia kasvoja, mutta ei vielä ole tehnyt mitään hänen tanssijan notkeudelleen. Cydille Fred on täydellinen pari; ainoa tanssija, joka on yhtä pitkä kuin hän. Musicalin hupsuus tulee esiin lähinnä venäläisten neuvostovaatteissa. Toivoisin joskus elämässäni olleeni yhtä hyvin ja tyylikkäästi pukeutunut kuin nämä Moskovan edustajat. Viimeinen silaus on venäläisten murre: tietääkseni venäläiset eivät sorauta ärrää, vaan sihauttavat ässää. Ja miten ihmeessä Cyd sai siinä yhdessä kohtauksessa hulmuavan alushameen mahtumaan pitkän, kapean konttorihameen alle?

Pieni perheongema näiden katselusta tuli. Mies ei ole musical-musiikin (eikä paljon minkään muunkaan) ystävä, vaan tuli kesken kaiken kysymään, kuka seisoo kissan päällä. Vedin vain päätä hartioiden väliin ja panin volyymin vielä pienemmälle. Enkä lakkaa katsomasta amerikkalaisia hullutuksia, en lakkaa, en!