maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Viekää taulutkin seiniltä

Ihan pakko on puuttua päivänpolitiikkaan, kun ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko. Turussa kaupunki alkaa periä kaupungin omistamilta kouluilta ja päiväkodeilta vuokraa kaupungin omistamista tauluista, jotka roikkuvat kaupungin omistamilla seinillä. Maksun nimi on "ylläpitomaksu". Meidän perheessä taulut pitävät itse itsensä yllä, kunhan vain niistä silloin tällöin pyyhitään pölyt (jonka toimen kaiketi teki kyseisen koulun jne. siivooja - eikö se maksu olisi kuulunut hänelle?).

Taidealueesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Kaija Hartiala (kok) sanoo, että "maksu on vain kustannustietoisuuden lisäämistä, sillä kaikki asiat kunnissa maksavat. Taiteen ylläpidosta koituu koko ajan kustannuksia ja tämä maksuhan on äärettömän pieni."

Taulumaksu sopii Hartialan mielestä hyvin myös Turun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, sillä siihenkin tarvitaan rahaa. (HS)

Jess! Kulttuurikaupungille sopii hyvin riisua kaikki taideteokset varastojen uumeniin. Eivät turkulaiset mukulat opi kulttuuria, mutta vanha sanontahan on:

"Sivistys tuli Suomeen Turun kautta, eikä se sen jälkeen sinne ole palannutkaan."

Eipä silti, jääkiekkokaupunki Tampere yritti tosissaan riisua kaikki jääkiekkokaukalot luistinkentiltä, kun oikeus määräsi kaupungin maksumieheksi jonkun saatua kiekon päähänsä.