Pyhäinen olo

Tässä on ollut vaikeaa aikaa. Pimeää, kaamosdepressiota, sitten kunnon flunssa. Ostin uudet mustat housut jokin aika sitten. Kuten tehdastekoisissa vaatteissa aina, näissäkin olivat ompeleet keskeneräisiä. Ensin petti toisen lahkeen käänne, sitten toisen. Kääntelin käsin, kun lähdin ulos.

Pyhäinpäivänä alkoi flunssa hellittää. Oli kaunis, kirkas pakkaspäivä. Panin Mozartia soimaan, otin housut ja mustaa lankaa ja ompelin siistejä, pieniä aitapistoja. Oli kuulkaa pyhäinen olo.


Bussissa kuultua:

Pyryn jälkeisenä päivänä lähdin bussilla kaupungille. Tamperetta tuntevat pystyvät paikallistamaan. Bussiin tuli Itsenäisyydenkadun alamäessä olevalta pysäkiltä kaksi pissistä. Keli oli vuoroin pöhryinen, vuoroin liukas. Neideillä oli kengät, joissa oli kannat kuin neljän tuuman rautanaulat ja kärjet kymmenen senttiä varpaita pitemmät ja nekin terävät kuin silmäneulat. Keskustelu kävi näin, kun tytöt menivät peräkkäin keskiovelle seisomaan:

- Et sitten viittiny istua.
- En sitten viittiny.
- Oltais voitu kävelläkin tämä väli.
- En olis voinu. Jalat on kipeet.
- Meidän pitäis viedä sille jokin synttärilahja. Muutakin kun ittemme.
- Meidän pitäis. Sano, mistä se tykkää.
- Emmä tiiä.
- Etsä tiiä?
- Makkarasta?
- Ei me voida viiä sille pelkkää makkaraa synttärilahjaks. Keksi jotain kivaa.

Bussi tuli aseman tunnelista Stockmannin pysäkille (eli yksi pysäkin väli, käytännössä aseman tunnelin matka).

- Tähänks tää ny jää? Ei se olis voinu yhtään pitemmälle viiä?

Siinä jäivät pissikset autosta, toivottavasti "ostamaan jotakin kivaa".