Omituisten miesten viikonloppu

Ensimmäinen omituinen mies on oma miespoloni. Häneltähän lääkäri kielsi helmikuun alussa kaiken alkoholin, jopa ruuan kanssa nautitun keskioluen, koska häneltä jouduttiin rankasti muuttamaan lääkitystä. Lääkäri sanoi, että tämä ei ole moraalikysymys tai muuta (mies on ollut jo pitkään kohtuukäyttäjä), vaan kysymys on ruumiin kemiasta. Lojaalisuudesta minä rupesin myös absolutistiksi. Mies sanoi, että se on tyhmää, joten näiden kuuden viikon aikana olen hinannut kotiin kerran kuivaa valkoviiniä(jota mies inhoaa) ja kerran pikkupullon sherryä (jota minäkin inhosin - tämä nimenomainen lajike taisi olla sitä, mitä Englannissa kutsutaan "keittiösherryksi" - merkillinen siirappinen maku).

Eilen kiristi olo niin - miehen sydän oikuttelee, ja se on pelottavaa - että ostin itselleni koko pullon hyvää Amontilladoa. Minä olen ainoa tuntemani, joka pitää Amontilladosta. Äitini kutsui sitä tärpätiksi, ja mieheni oli samaa mieltä. Olin kovin hämmästynyt, kun hän nuuhki ja sanoi, että se tuoksuu itse asiassa oikein hyvältä. Sitten hän halusi maistaa. Sanoin epäröiden, että ehkä tilkka ei haittaisi. Hän toi keittiöstä juomalasin. Sanoin, että joku taju sentään - pelkästään tyyliseikkojen vuoksi en koskaan kaada sherryä juomalasiin. Hän löysi grogilasin, maistoi ja piti. Kerjäsi toisen. Sanoi, ettei kahta kolmannetta. Siinä vaiheessa tein stopin.

Tänä aamuna juttu on kostautunut. Kolme grogilasillista sherryä on aikamoinen määrä alkoholia kuuden viikon tauon jälkeen, ja sitten vielä ne lääkkeet. Ei enää sherryä tähän talouteen, ainakaan pitkään aikaan. Ei tuota tutinaa jaksa katsoa rakastava vaimo.

-----

Toinen outo mies oli tänä aamuna Stockmannin hississä. Kuljen hissillä ruokaosaston ja ensimmäisen kerroksen välin, koska liukuportaat vievät toiseen päähän tavarataloa, josta sitten on käveltävä takaisin. Kun hissin ovet olivat jo painumassa kiinni, juoksi pallonlyöreä mies pohjalaisessa villapaidassa ja kiljui: "Älä likka jätä!" Painoin ovet avaavaa nappia ja pohjalaisen ökyisännän näköinen mies lyllersi sisään, painoi kolmanteen ja kysyi: "Mihkäs kerrokseen se likka on menossa?" Sanoin, että ensimmäiseen "silkkaa laiskuuttani". Hän taputti kunnioittavasti masuani ja sanoi: "Tämä on kai hankittu laiskuudella." (en ole mielestäni suorastaan lihava, mutta punkero kyllä.) Sitten hän taputti omaa mahansa ja sanoi: "Tämä on hankittu isolla rahalla!"

-----

Kun pääsin bussipysäkille, siellä istui toinen pulska mies Karjala-oluen mäyräkoirapakkauksen päällä. Hänen ympärillään ja kädessään oli olutpulloja. Tulin laskeneeksi ne ja päädyin kahdeksaan, joka minua jonkin verran ihmetytti. Ihmetytti myös se, että on lauantai, kaupat aukeavat yhdeksältä, kello oli noin 9:20 ja pullot olivat tyhjiä.

Mies alkoi puhua minulle, joten keskustelin. Aloitin sanomalla, että hän on ulkoiluttamassa mäyräkoiraa, mutta hän väitti, että se ei ole hänen - hän löysi sen. Hän väitti olleensa töissä Norjassa öljynporauslautalla kolmekymmentä vuotta ja saavansa nyt eläkettä 38 000 € kuussa. Ihmiset ovat kuulemma pirun kateellisia. Kysyin, miksi hän oli palannut Suomeen, ja hän kirosi, että sitä kaikki kysyvät. Sitten juttu kävi yhä sekavammaksi. Pääpointti oli se, että hän ei saa eläkettä Suomesta. Ihmettelin, miksi pitäisikään, ja hän haukkui sosiaalivirkailijat ja työvoimatoimiston ihmiset, jotka kyselevät, miksi hän ei painu takaisin Norjaan, ja jotka kadehtivat häntä kuten kaikki muutkin. Jossakin välissä hän sanoi saaneensa eläkepäätöksen eilen, ja sitten, että hän saa pian eläkkeen, ja sitten, että mitä hän tekee rekkakortillaan, koska ei saa ajaa. Öljynporauslautalla hän kuulemma oli tehnyt hengenvaarallista työtä kahden kilometrin syvyydessä meren pohjalla, koska öljy pumpataan sieltä (tässä vaiheessa lakkasin lopullisesti uskomasta mitään).

Paikalle putkahti alan mies, joka tutki toivorikkaasti kaikki pullot, mutta jokainen oli tyhjä. Kuuntelimme yhdessä, kun mies haukkui Mikko Alatalon, joka ei ole tehnyt päivääkään työtä elämässään, kaikki poliitikot, jotka valehtelevat, ja uudelleen sosiaalitantat, jotka kadehtivat häntä eivätkä maksa eläkettä. Sitten hän kävi minun kimppuuni ja kysyi, paljonko minä maksan yhteiskunnalle, koska en ole koskaan tehnyt töitä. Suutahdin ja sanoin, että hän ei tiedä minun töistäni yhtään mitään. Hän nousi ja taapersi tiehensä.

Alan mies ja minä katsoimme tosiiimme. Sanoin, että olipa katkera tyyppi. "Joo, aika kitkerä", sanoi alan mies ja lisäsi, että hän oli aikaisemmin juonut pari pulloa olutta, ja silloin mies oli vielä ihan kesy.

Kun bussi tuli, alan mies otti öljynporausmiehen kesken jääneen oluen ja jäi hartaasti juomaan sitä.

Jos joku haluaisi tehdä jutun todella oudoista tyypeistä, riittäisi kiertää tavaratalojen aulat, bussit ja bussipysäkit, pankkien ja virastojen odotustilat ja sen sellaiset paikat. Pitäisi itse joko olla varttuneempi nainen tai hiukan vähävaraisen näköinen, ja saisi kokoon ainesta romaaniin, pariin novelliin ja muutamaan lehtijuttuun.