Vaateostoja - miehelle

Olen jo jonkin aikaa huomautellut miehelle, että hän tarvitsisi aamutakin. Hän valittaa iltaisin, että hänen on kylmä, ja kiskoo collegepuseroa päälle ja pois, päälle ja pois. Kun tänään lähdin ostoksille, poikkesin alennusmyyntiin. Mukaan tarttui miehelle aamutakki, salihousut ja lisäksi fleece-takki, joka herätti minussa eniten epävarmuutta. Yllättäen hän piti takista, näytti komealta aamutakissa (ja oli mielissään), mutta salihousut eivät istuneet. Otin samaa numeroa kuin ennenkin, mutta lahkeet olivat aivan liian pitkät. Lupasin kääntää ja ommella ne, mutta hän nyppi minua viiden minuutin välein ja hermoili:

"Ei näitä voi kääntää, ne eivät ole suorat. Ne levenevät alaspäin. Ei kun ne kapenevat alaspäin. Näitä pitäisi kääntää niin paljon. Eivät nämä istu." Lopulta sanoin: "Anna tänne, menen kauppaan ja keksin jotakin." "Ei, ei, kulta, älä tänään. Ehdit huomennakin." "Senkö vuoksi minun pitäisi odottaa, että saisit hermoilla koko illan ja huomisaamunkin?"

Menin kauppaan ja löysin toiset, muuten samaa kokoa ja saman väriset, mutta viisi senttiä lyhyemmät ja kolme euroa kalliimmat. Myyjä suostui vaihtoon ja kirjoitti asian kuittiin. Sitten kassalle. Joka veloitti minulta kuusi euroa.

Ajattelin, että olin jotenkin erehtynyt, mutta tutkin hintalapun ja kuitin ja niin oli; kolme euroa liikaa. Palasin kassalle. Osoittautui, että sekä ensiksi valitsemani että nämä toiset olivat jäännöseriä, ja hinta oli jäänyt muuttamatta kassalle. Sain rahaa takaisin.

Mies kiskoi housut jalkoihinsa ja totesi, että ne olivat ihan oikean mittaiset - kun vyötärö on siinä, mihin se ihmisellä kuuluu. Hänen vyötärönsä vain on valahtanut alemmaksi parin viime vuoden aikana. Naapurin rouva sanoi, että hänellä on trikoon ompeluun sopiva ompelukone, joten taidamme saada lahkeet lyhyemmäksi. Jotakin opin: en ikinä, ikinä osta housuja toiselle ihmiselle, en edes, vaikka tietäisin numeron.

Mutta aamutakki on komea.