Sota on ohi!

Juhannuksen saldo on: kaikki muu riitti (leipä riittää vielä tällekin päivälle, mikä on hyvä; maanantaiaamuisin ei yleensäkään ole leipää kaupoissa, saati juhannuksen jälkeen).

Kampelamies sai innostuksen puuskan ja joi juhannuspäivän oluet juhannusaattona. Niinpä hän oli juhannuksena kissaakin kipeämpi - neljä olutta samana päivänä on hänelle nykyään liikaa. Minä tein taktisen virheen ja toin kellarista sen pussin, jossa oli kaksi oluttölkkiä ja viinipullo, ja join sen viinipullon, mutta en taaskaan tullut krapulaan. Sen sijaan tuppasi seuraavana päivänä nukuttamaan. Olisi pitänyt tuoda se kassi, jossa oli muutama Lidlin Grafen ja jättää viinipullo sunnuntaiksi. Näin ollen piti tuoda sunnuntaina kaupasta pari olutta kummallekin. Muuten meni hyvin ja rauhallisesti - ainoa, joka räyhäsi, oli ukkonen. (En toki tarkoita, että meillä muutenkaan räyhätään, mutta naapurit joskus vähän mekuavat.)

Suorastaan peloitti, miten hiljainen kaupunki on juhannuksena (ja jouluna). Maalla ei ole koskaan niin hiljaista - lehdet kahisevat, ruoho suhisee, linnut ääntelevät. Korkealla kerrostalossa, puisto edessä, on niin äänetöntä, että mies oli saada sydärin, kun aivastin toisessa huoneessa. Ukkonen sitten tuli piristämään.

Nyt on jääkaappi varsin tyhjä ja siisti - puoli pussia sekavihanneksia, vajaa purkki Floraa ja mieheltä jäi syömättä yksi Wilhelmin makkarapihvi. Ja leipäkaapissa kaksi kokonaista paahtoleipäpakettia ja tänä aamuna aloitettu teepakkaus (Twiningsin omena-kaneli). Hyvin menee.

Voi herranen aika

Tästä tulee vain sotkua. Lajittelin eilen hyvin huolellisesti jokaisen päivän juomat eri pusseihin. Nyt kampelamies, jolle erehdyin kerskumaan vaikeuksistani bussissa, vaati huomisen päivän alkoholeja tänään yläkertaan. Koko systeemi menee sekaisin.

En mitenkään kiistä, etteikö minunkin olisi tehnyt mieli saada sitä toista viinipulloa yläkertaan. Tehdäkseni vakavan tunnustuksen, minulla on oikein kunnolliset alkoholistin geenit. En ole elämässäni potenut krapulaa. Muistinmenetyksiä on tullut joskus, ja pari kertaa ovat lähteneet jalat alta, mutta krapulaa ei ole tullut. Juuri sen vuoksi olen oppinutkin olemaan hyvin varovainen ja huolellinen.

Nyt sitten vakava ongelma on edessä; kellarissa on vielä yhden päivän oluet. Rahoja on myös huomioitava. Minulla ei ole krapulaongelmaa, mutta miehellä on. Paikallinen kauppa on taatusti auki sunnuntaina, ja kokemuksen mukaan on hyvin valmistautunut näihin suomalaisiin ryyppyjuhliin, mutta minun huolellisesti hoidettu talousbudjettini ei ole. Mitä siis teen? Siirränkö vielä kerran kampaajaani, vaikka näytän jo mopin bisnispäältä? Apua?

Huh, juhannus

Yritin eilen oikeasti hajota päästäni, kun koetin suunnitella kaikkea, mitä tarvitaan usean päivän piiritykseen. Nyt tuntuu jo paremmalta. Eilen - uusittavat reseptit, kirjasto, erinäisiä elintarvikkeita. Tänään - ostoskärryt mukaan, inasen verran olutta kellariin jaettuna huolellisesti muovipusseihin, joka päivälle suunniteltu erä pussia kohti, kahden päivän ruoka ja tupakat kampelamiehelle sekä lääkkeet apteekista. Huomiselle jää loput ruokaostokset (Sokoksella ei ollut sellaisia ruokia, joita suunnittelin ja leivän tarpeen voi arvioida vasta huomisaamuna) ja tee, jota ei hullukaan osta Sokokselta, kun Stockmannilla on parempi tarjonta ja - yllättävästi - halvemmat hinnat. Harmin paikka, huomenna täytyy vielä löytää yksi auki oleva apteekki matkan varrelta, allergiavoiteeni loppuu taatusti ennen kuin juhannus.

Pitkät juhlapyhät saavat minut tuntemaan itseni huoltoupseeriksi, joka valmistautuu sotaan. Onneksi seuraava piiritys on ensi jouluna. Koin harvinaisen mielenkiinnon hetkiä, kun kokeilin viimeisessä kaupassa kärryjen nostamista ja totesin, että nousee, mutta ei taatusti suorin käsivarsin. Bussinkuljettajilla kun on joskus paha tapa pysähtyä 20-30 cm päähän jalkakäytävän reunasta, ja sen raon yli ei kärryjä heitetä. Tänään olin ovela - painoin lastenvaunupainiketta. Kuljettaja katsoi minua peilin kautta silmiin (hän oli varmasti nähnyt, miten pinnistin kärryt etuovesta sisään), ajoi aivan jalkakäytävän reunaan kiinni ja pani bussin niiaamaan. Kiitos kovasti!

Nyt ei tarvitse jännittää kuin sitä, murtautuuko joku kellariin juhannuksen aikana ja ryövää juomat. Tässäkin talossa sellainen on kerran tapahtunut, tosin toisen portaan kellarissa. Edellisessä talossa sitä sattui tämän tästä, epäilimme sitä yhtä perhettä, joka tapasi tehdä kiljua keittiössään, mutta heitä ei koskaan saatu kiinni.

Eipä uskoisi, että kahden ihmisen varustaminen kolmeksi päiväksi on näin hankalaa.

Lost Highbury

Mikä maailmassa on Lost Highbury? Highburyn tiedän. Kyseinen teksti luki miehen paidan selkämyksessä, kun tein kaupparetkeä. Mies itse oli erittäin reipas - hän oli käyttämässä inva-auton hissiä yksin pyörätuolissaan, takaperin. Kuljettajaa ei näkynyt auttamassa, joten luultavasti hän itse ajoi autoakin.

Kampelamieheni on jo jonkin aikaa piristynyt selvästi - hän haluaa katsoa televisiota. Seuraus on, että minäkin olen syvästi perehtynyt sarjoihin "Tohtorit", "Diagnoosi, murha" (joka on keskeytynyt kesän ajaksi) ja "Sydämen asialla". Lisäksi hän katselee "Serranon perhettä". Siihen sitten uutisia silloin tällöin, ja siinä meidän pikku perheemme televisonkatselu onkin. Minä joskus katson YLE Teeman ohjelmia, mutta parhaat ohjelmat tulevat illalla, ja olen pyhittänyt illat kirjoille.

"Serranon perhe" on aika hupaisa juttu. Mies katsoo joka jakson ja valittaa koko ajan, että se on "tyhmä" ja Diego on "hölmö". Silti hän katsoo - ja sen jälkeen, kun tulin osoittaneeksi, että sarja tulee aamullakin, hän katsoo joka jakson kahdesti. Olen kysynyt, mikä on motiivi, mutta eiväthän miehet ole hyviä selittämään motiivejaan. Pitääkö hän sarjasta aidosti, mutta ei kehtaa myöntää, vai haluaako hän vakuuttaa itselleen, ettei ole niin hömö kuin Diego? Joka tapauksessa on hyvä nähdä hänen innostuvan jostakin. (Minusta Diego ei ole niinkään paha tapaus mieheksi - kun hänellä on todella syviä tunteita, hän lakkaa esiintymästä murrosikäisenä. Sarjan nuoret miehet ovat ärsyttävästi nuoria miehiä, niitä, jotka Suomessa ajavat kännissä poliisia pakoon 200 km tunnissa ja joskus poliisien ylikin, ja löytyvät palasina tien reunasta. Parempi hölmöillä ilman autoa kuin auton kanssa.)

Mielipideuni

Kärsinköhän minä kätketystä aggressiosta vai liiallisesta annoksesta maailmaa? Näin tällaisen unen:

Oli oikein loskainen talvipäivä ja suojatiellä ihmiset tungeksivat molempiin suuntiin kadun yli. Vieressäni pyrki vastakkaisiin suuntiin kaksi hyvin tyylikästä naista. Toisella oli musta päällystakki ja hattu. Toinen oli huomattavasti pitempi (ainakin 20-30 cm minua pitempi), ja hänellä oli hyvin korkeakorkoiset saapikkaat ja minihameine talvikävelypuku. Naiset törmäsivät toisiinsa, ja pitkä nainen tarttui toista kaksin käsin kurkusta ja ravisteli kuin terrieri rottaa.

Sanoin: "Kamalaa, ei noin saa tehdä!"

Pitkä nainen sanoi minulle täysin tyynenä ja hymyillen (ja kuristi edelleen toista naista kaikin voimin): "Kuulehan kultaseni, minä saan aina mielipiteeni julki."

Utuista ajattelua

Kuluneen viikon aikana olen kahdesti nähnyt ihmisen, joka on ollut niin sanotusti "omissa maailmoissaan".

Ensimmäinen kuului "alan naisiin". Hän liikuskeli aikoinaan yhdessä alan miehen kanssa, ja ristin heidät hengessäni Lapin noidiksi, koska ensimmäisen kerran heidät nähdessäni oli talvi ja puuttui ainostaan musta, kvierä piippu kummankin suusta, jotta he olisivat kelvanneet Topeliuksen kuvitukseksi. Siten tuli se Tampereen tuberkuloosivaroitus. Suurin osa alan väestä katosi ja vain pari kolme on ilmestynyt hissukseen takaisin, hyvin yksinäisen ja hämmentyneen oloisina.

Lapin noitanainen on yksi heistä. Mainitsemallani kerralla - viime viikon lopulla - hän oli hiukan kesäisemmällä tuulella. Odotin bussia Tampereen Stockmannia vastapäätä. Mainittu nainen istui pysäkin penkillä päässään kirjava lippalakki - lippa terhakkaasti vinossa - ja tunki jäätelöä naamaansa kaksin käsin. Muutenkaan sitä ei voi kuvata. Jäätelö näytti olleen tuutti ennen kuin se oli sulanut möhjöksi. Lapin noita oli jäätelössä leuan kärjestä kulmakarvoihin asti ja molemmat kädet myös. Toisella penkillä istui tukeva, hyvin laitettu nainen, joka kiukutteli kovaäänisesti kännykkään venäjäksi.

Katselin saapuvia busseja kohti, kun sain melkein sydämenpysähdyksen. Henkilöauton kuljettaja nojasi autonsa äänitorveen. Ääni vielä kaikui talojen välisesä kuilussa. Venäläiseltä oli pudota kännykkä.

Lapin noita oli lähtenyt vaeltamaan suoraan kadun poikki. Ilmeisesti henkilöauton kuljettajakin melkein sai sydämenpysähdyksen. Kaksi bussia ja toinen henkilöauto onnistuivat vetämään liinat kiinni. Lapin noita laahusti täysin tietämättömänä äänistä ja autoista kadun yli ja katosi Stockmannille (ehkä ilmaiseen vessaan?).

Silloin tällöin olen hyvin lähellä nähdä, miten ihminen liisteröidään kadun pintaan, mutta tämä oli lähin pitkään aikaan. Bussi, johon nousin, taisi järkyttyä myös; kuljettaja hermostutti minua lisää vetämällä päin kaikkia punaisia valoja matkan varrella.

Eilen illalla ihailin parvekkeelta auringonlaskua. Pihassamme hortoili nuori mies polkupyörällä. Nurmikolla. Minun on selitettävä, että talomme nurmikko on kolmelta suunnalta orapihlaja-aidan reunustama. Talon seinän vierellä kulkee asfalttikaista, jota yleisesti käytetään läpikulkutienä (yleistä pihoille näillä seuduin), mutta nurmikolle ei ole mahdollista eksyä.

Katselin nuorta miestä, joka liikkui kuin hidastettu filmi tai kuin syvällä veden alla - lähinnä potkimalla itseään jaloin pyörän kahta puolta. Asukas hän ei ollut. Meillä on kukkaistutus, yllättävän monipuolinen. Nuorukainen pysähtyi tutkimaan läheltä ja hitaasti paria kukkaa, jotka juuri tähän aikaan kukkivat. Kun hän alkoi poimia niitä - hidastetusti - kiljaisin vastalauseen.

Hänkään, kuten Lapin noitakaan, ei reagoinut näkyvästi, mutta hitaasti, hitaasti hän nousi pyörältään, nosti sen pensasaidan yli, kiipesi perässä ja vaelsi tiehensä. Seuraavana päivänä huoamsin, että kukat olivat kadonneet hänen mukanaan.

Kumpikin mainittu tapaus kummastutti minua pääasiassa siksi, että noita ja pyöräilijä eivät reagoineet normaalisti äkilliseen ääneen. Vaikka ihminen ei piittaisi, hänen luulisi säpsähtävän, katsovan ympärilleen tai muuten reagoivan. Ainakin nuorukainen silti noudatti vaatimustani viedä pyörä pois nurmikolta, joten oletettavasti hän kuuli. Lapin noidan taas olisi luullut näkevän kaksi bussia, yksi kummalakin puolellaan; ne eivät ole pieniä esineitä ja hän käveli etupuskureisa kiinni.

Miten voi elää niin utuisesti? Olipa sitten juovuksissa tai pölyssä?