Sota on ohi!

Juhannuksen saldo on: kaikki muu riitti (leipä riittää vielä tällekin päivälle, mikä on hyvä; maanantaiaamuisin ei yleensäkään ole leipää kaupoissa, saati juhannuksen jälkeen).

Kampelamies sai innostuksen puuskan ja joi juhannuspäivän oluet juhannusaattona. Niinpä hän oli juhannuksena kissaakin kipeämpi - neljä olutta samana päivänä on hänelle nykyään liikaa. Minä tein taktisen virheen ja toin kellarista sen pussin, jossa oli kaksi oluttölkkiä ja viinipullo, ja join sen viinipullon, mutta en taaskaan tullut krapulaan. Sen sijaan tuppasi seuraavana päivänä nukuttamaan. Olisi pitänyt tuoda se kassi, jossa oli muutama Lidlin Grafen ja jättää viinipullo sunnuntaiksi. Näin ollen piti tuoda sunnuntaina kaupasta pari olutta kummallekin. Muuten meni hyvin ja rauhallisesti - ainoa, joka räyhäsi, oli ukkonen. (En toki tarkoita, että meillä muutenkaan räyhätään, mutta naapurit joskus vähän mekuavat.)

Suorastaan peloitti, miten hiljainen kaupunki on juhannuksena (ja jouluna). Maalla ei ole koskaan niin hiljaista - lehdet kahisevat, ruoho suhisee, linnut ääntelevät. Korkealla kerrostalossa, puisto edessä, on niin äänetöntä, että mies oli saada sydärin, kun aivastin toisessa huoneessa. Ukkonen sitten tuli piristämään.

Nyt on jääkaappi varsin tyhjä ja siisti - puoli pussia sekavihanneksia, vajaa purkki Floraa ja mieheltä jäi syömättä yksi Wilhelmin makkarapihvi. Ja leipäkaapissa kaksi kokonaista paahtoleipäpakettia ja tänä aamuna aloitettu teepakkaus (Twiningsin omena-kaneli). Hyvin menee.