Katutarkkailijan tunnustuksia

On häkellyttävää kävellä huomaamattaan päin suurta peiliä ja nähdä itsensä hetken ajan vieraana ihmisenä. Siitä kokemuksesta ei helpolla selviydy. Yhtä hämmentävää on törmätä yllättäen johonkin omaan ennakkoluuloonsa ja joutua tunnustamaan sellaisten olemassaolo.

Niin kävi minulle, kun olin menossa bussilla keskustaan. Bussi pysähtyi (Tampereen) Stockmannin pysäkille. Katselin joutessani ihmisiä. Huomasin nuoren naisen kadulla polvillaan, katse painuneena alaspäin, muovinen kippo polvien edessä. Ja ajattelin: "Ei pahus, nyt suomalaisetkin ovat alkaneet kerjätä! Ja nuori nainen vielä!"

Katsoin kauhistusta toisen kerran ja näin nuoren naisen polvilla avoimen murutupakkakotelon. Oikein kuulin, miten ajatukseni liikahtivat sivuttain toiseen viitekehykseen. Ja siten näin nuoren naisen, joka oli ostanut kahvin Stockmannin Delistä ja bussia odottaessaan kiersi savuketta. Mitä normaalein näky.

Mikään muu ei ollut muuttunut, vain yksi pikku yksityiskohta, jota ensin en ollut huomannut. Ja häpeällisestä teosta tuli tavallinen katuhavainto. Häpeä on minun puolellani. (Häpeä siksi, että jos romanialaisen näköinen kerjää, en paheksu enkä kummastu; kun luulin suomalaisen kerjäävän, paheksuin. Rasistinen ennakkoluulo, jota en uskonut omaavani.)

Rakkaus on haukka

Olen vuosia lukenut Aale Tynnin kääntämiä runoja kokoelmasta "Tuhat laulujen vuotta". Kürenbergiläisen (muuta nimeä ei tiedetä) 1170 vaiheilla kirjoittama runo on minusta ollut lähinnä koristeellinen, kunnes luin keskiaikaa käsittelevän kirjan, jossa haukkametsästäjä viittasi tähän runoon, ja yhtäkkiä tajusin sen.

Kesyttelin haukkaani
vuoden, ylikin.
Kun se minuun suostui,
niinkuin halusin,
ja kiersin höyhenvaipalle
kultakoristeen,
se siivet nosti lentäen
maahan etäiseen.

Näin sitten haukan sorjan;
se kaartaa ilman rantaa
ja silkkistä nauhaa
se nilkassa kantaa.
Ja valossa sen siivet
kultaa säkenöivät.
Tuo, armon Herra, yhteen
ne, jotka ikävöivät.

Melkoisella loikalla siirryn siihen, mitä Dr. Phil tapaa sanoa mustasukkaisille; rakkautta ei voi pakottaa. Sitä joko päättää luottaa toiseen tai sitten ei.

Haukankesyttäjälle tulee aina hetki, jolloin haukka on päästettävä ensimmäiselle lennolleen. Lintua on ruokittu kädestä, sitä on käsitelty, jotta se tottuisi ihmisen kosketukseen, sille on puhuttu, sitä on lennätetty hihnoissa (jesset; en tiedä, mitä suomenkielistä nimeä niistä käytetään; ne hihnat, jotka haukoilla aina on jaloissaan, jotta ne voidaan sitoa orrelle), sille on pyöritetty lihanpalaa pitkän narun päässä, jotta se tottuisi iskemään, ja sille on annettu palkintoja kädestä, kun se on iskenyt syöttiin.

Sitten on kuitenkin edessä totuuden hetki. Haukalta otetaan huppu päästä maastossa ja se lähetetään lentoon. Siten se palaa tai ei. Ei ole mitään keinoa pakottaa, taivutella tai houkutella. Se tulee, jos se haluaa. Tästä totuuden hetkestä runo puhuu; tästä totuuden hetkestä rakkaudessa on kysymys. Lemmitty tulee luo tai ei.

Keskiajan tapaan runolla on toinenkin merkitys. Keskiaikana kaikella oli neljä allegorista merkitystä:

Thus the four types of allegory deal with past events (literal), the connection of past events with the present (typology), present events (moral), and the future (analogical).

Haukkarunon kirjaimellinen merkitys koskee haukan kesytystä, moraalinen merkitys rakkautta, mutta analoginen kuva sielua, joka pääsee vapauteen ihmisen kuollessa. Typologinen merkitys on ehkä kuva siitä, miten minä yli 800 vuotta myöhemmin tulkitsen Kürenbergiläisen ajatuksia hänen kirjoittaessaan runoa. Kuka uskoisi, että yksi runo voi tarkoittaa niin monia asioita?

Minulla on haukkani lujasti kädelläni. Kürenbergiläinen - kuka tietää, palasiko hänen haukkansa vai ei? Runo pysähtyy ikuisesti epävarmuuden hetkeen, joka samalla on se huikein; siinä punnitaan sekä haukka että kesyttäjä.

Inha luonteeni

Tänään olen kokenut todella raskaan päivän ja paljon kyyneliä. Kaikki johtuu luonteestani ja siitä, että inhoan nuoria, tietokonetaitoisia miehiä. Tai näin siis minulle on kerrottu. Paljon enemmänkin henkilökohtaista luonneanalyysiä olisi ollut tarjolla, mutta purskahdin kyyneliin ja tuhosin viestin.

Juttu alkoi näin. Juuri, kun Sampo-Pankki iski, myös tietokoneeni sanoi yhteistyön irti. Illalla olin sulkenut sen normaalisti. Aamulla yritin avata sen. Ei pihaustakaan. Yhtä hyvin olisin voinut kiinnittää piuhan olohuoneen pöytään. Ei inahdustakaan. Aloitin siitä, mistä 15 vuotta tietokoneiden kanssa pelannut henkilö aloittaa; tarkistin, että laitteesen tulee virta. Check. Otin piuhat irti ja panin hyvin huolellisesti ja tiukkaan takaisin. Check. Painoin poikkeuksellisella huolellisuudella käynnistysnappia (Compaq-koneissa hankalan mallinen). Check.

Noin kaksi pitkähköä kaupunkikorttelia residenssistäni on e-tupa, jonka näihin tapahtumiin asti olin vilpittömästi kuvitellut olevan Tampereen kaupungin palvelupiste. Menin seuraavaksi sinne. Kummastuin lievästi, koska paikka oli täynnä Elisan ja TTV:n mainoksia. Pöydän takana istui nuori mies, joka olisi käynyt hyvin Waffen-SS:n värväysmainoksesta (ei pahaa sanaa vaaleista, arjalaisen näköisistä nuorukaisista sinänsä; minulla on kaksi sen näköistä sisarenpoikaa, vaikka he kyllä yleensä näyttävät enemmän ilmeitä). Esitin ongelmani ja tekemäni toimet. Nuorukainen sanoi:

- Siellä koneen takana on sellainen viipperä. Pyöriikö se?

Olen pitkien vuosien aikana tottunut nuorten tietokonemiesten tapaan uskoa, että naisilla on kukkakaali korvien välissä, joten sanoin vain:

- Koska kone ei käynnisty, ei tuuletinkaan toimi.

Nuori mies lausahti:

- Se on virtalähdeongelma. Voin tilata uuden, mutta haluan koneen ensin tänne.

Kerroin, että minulla ei ole autoa käytössä ja pyysin häntä katsomaan minua: 160 cm, hiukan ylipainoa, myöhäiskeski-iässä. Sanoin, että käsittääkseni e-tuvalla piti olla myös kotipalvelu (jotakin sellaista on silmieni ohi lehdessä kulkenut). Ilmettään väräyttämättä nuorukainen lausui:

- Tuokaa se tänne.

Kompuroin hämmentyneenä ulos ja menin kotiin pohtimaan ongelmaa. Kampelamieheni - jonka sydänvika estää häntä edes nostamasta keskusasemaa lattiasta - ehdotti, että tilaisin taksin. No, matka ei ole pitkä, mutta taksit ottavat lähtöhinnan, ja olisin joutunut pyytämään kuljettajaa hakemaan laitteen olohuoneesta enkä tiennyt, miten kauan arjalaisnuorukainen olisi pällistellyt konetta, olisiko sen voinut jättää toimistoon vai pitänyt viedä välillä kotiin (eli pahimmassa tapauksessa neljä taksimaksua), joten koetin seuraavat pari päivää miettiä ratkaisuja. Henkilövaakaan sain keskusaseman, 12 kg. Talon korkein matkalaukku on 70 cm, koneen korkeus ylittää 4 cm. Ulkona satoi. Matkalaukkuteline on, mutta ilman päällistä kapine olisi luistellut telineessä, ja se sade. Ajattelin huopaa, mutta matkalla on useita rappusia (tässä talossa on hissistä ulko-ovelle monia portaita ja kaksi tarpeetonta väliovea, Teiskontiellä on kehno päällyste, samoin jalkakäytävillä, matkalla on liikennevalot ja siihen aikaan oli vielä syviä lätäköitä, lunta ja sen sellaista). Luovuin vastahakoissti yrityksestä viedä kapine millään keinoin itse.

Sitten hain muita vaihtoehtoja. Meillä oli käynyt edustaja pienestä firmasta, kun kampelamiehellä oli kone. Soitin sinne, mutta he olivat luopuneet tästä toimintamuodosta. Lopulta päädyin Pirkkasoftiin, jossa olen konetta jos toistakin hoidattanut aikana jos toisenakin. Tärppäsi. Hilpeästi kysyttiin, sopiiko tulla katsomaan tunnin päästä, ja että he tarkistavat, onko tämä Compaq vakiomalli vai vanhempi, jolloin täytyy keskustella muista vaihtoehdoista. Tunnin sisällä tuli ystävällinen ja kohtelias mies, avasi hetkessä koneen, totesi sen vakiomalliksi ja kysyi, onko huomenna liian myöhään. Ja niin lähti kone.

Seuraavana päivänä soitettiin. Ilmoitettiin, että tuuletinkin pitäisi vaihtaa, ja jos minulle sopii, he panisivat lisää muistia hintaan se-ja-se. Kokonaismaksu häkellyttävän alhainen (olin sihen mennessä löytänyt kirjastosta toimivan koneen ja saanut selville, mitä e-tupa olisi ottanut koneen korjauksesta liikkeessä tai kotikäynnillä, ja siihen nähden Pirkkasoft oli lievästi sanoen vertailukelpoinen - puhumattakaan kaikista taksimaksuista, joista en ole saanut selville, olisiko kone pitänyt käyttää e-tuvassa katsottavana ja tuoda uudelleen vai olisiko se voinut jäädä sinne - puhumattakaan "osan tilauksesta").

Pirkkasoftin mies vielä pisteli piuhatkin takaisin paikoilleen.

No, pohdin tätä kaikkea sydämessäni ja kirjoitin e-tupaan (jonka olin saanut selville olevan yksityinen firma, joka saa Tampereen kaupungilta rahallista tukea), että ehdottaisin heille kotiavun lisäämistä valikoimaan, ja selostin tapausten kulun.

Sain takaisin viikon kuluttua snärkin viestin, jonka mukaan heillä on kotiinkuljetus, että heidän hintansa olisivat olleet täysin kilpailukykyiset (vaikka ilmoittaja lisäsi, että hän ei tiedä juttuun kuuluvan osan hintaa), ja että olin varmasti erehtynyt viereiseen tietokoneliikkeeseen, koska monet tekevät niin ja sitten valittavat heille.

Valitettavasti tulistuin täsä vaiheessa. Ilmoitin, että voin olla lyhyt ja pyylevä, mutta tyhmä en ole, ja kykenen kyllä erottamaan liikkeet toisistaan. Ilmoitin myös, että minulle ei ollut kerrottu mitään kuljetuksesta, vaikka olin sitä kysynyt. Erehdyin myös mainitsemaan, että nuoret nörtit tapaavat olla kuuntelematta naisia, joten en ihmetellyt, että heidänkin nörttinsä oli tehnyt niin. Kerroin erään esimerkin aivan eri tapauksesta, jossa tällainen oli tapahtunut (mistä jutusta epäsuorasti kävi ilmi, että olen usein avannut itse koneeni ja tehnyt asiaankuuluvat korjaukset omakätisesti). Tarkoitukseni oli lähinnä olla yksilöimättä juuri heidän nörttiään, vaan pikemminkin osoittaa, että tällaista suhtautumista on.

Niinpä sain se viestin, joka sai minut tänään itkemään. Kyseinen nainen vastasi henkilöön menevillä repliikeillä. Hänen mukaansa kukaan ei ole haukkunut minua tyhmäksi (en väittänytkään, vain annettu ymmärtää), vaikka ilmeisesti sitä olen; että valitukseni kertoo minun luonteestani eikä heidän palvelustaan, ja että on ilmeistä, että inhoan kaikkia nuoria miehiä ja siksi... Missä vaiheessa siis puhkesin kyyneliin ja tuhosin viestin.

Mieheni kuunteli kärsivällisesti, jtoen rauhoituin vähitellen. Vieläkin silti ihmettelen, mitä tämä e-tuvan harpyija tarkoitti kirjoittamalla: "Virtalähteen vaihtoon ei tarvita kotikäyntiä." Että he olisivat toimittaneet se postipakettina ja jättäneet minut vaihtamaan sen? Että liikkeessä juoksuttaminen keskusaseman kanssa oli täysin oikein ja normaalia? Vai jotakin muuta, mitä?

Joka tapauksessa toivon, että korekammat voimat ja asiakkaat joskus rankaisevat, mutta pelkään, että hämmentyneitä ihmisiä loukataan vuodesta toiseen tässä "kaupungin palvelupisteessä".

Vai onko minulla todella vain inha luonne?

Eurojen migraatio

Edelleenkin olen sumplinut Sampo-Pankin kanssa heidän mystisistä jutuistaan. Tietokoneella ei pääse mihinkään, ja asiakaspalvelussa istuvat ilmeisesti kaikki pankinjohtajasta tuhatjalkaiseen. Keskustelin tilieni mysteerioista lopulta naisen kanssa, joka ilmoitti olevansa sijoitusneuvoja (tällä kertaa ongelmana oli käyttöluottoni kuukausilyhennys, jossa oli mystisiä piirteitä). Sijoitusneuvoja sanoi ei tietävänsä käyttöluotoista, mutta voivansa lukea johdon lähettämää ohjetta migraatiosta.

Ilmeisesti migraatio on virallinen sana tälle mullistukselle. Minun mieleeni sana toi lähinnä lintujen kevätmuuton. Kun pitkistä ja mutkikkaista lauseista hahmotin kokonaiskuvan (onneksi tein aikoinani töissä paljonkin virkakielen kääntämistä suomeksi), niin näin sieluni silmissä, miten eurot lentävät kaukaisuuteen ja töräyttelevät mennessään. Käyttöluotoista paljastui, että maaliskuun erä on lupaa kysymättä jätetty perimättä ja lisätty lainan loppusummaan. Saman tien pankin kuukausikulut peritään tuplattuina 18. päivä. Tilaamani maksullinen kuitti tullaan ilmeisesti perimään perjantaina, mutta itse kuitti on migroitunut jonnekin Tanskan horisonttiin. Ensi viikolla lennähdän itse taas pankin konttoriin viemään hiekkaa lattialle ja livertämään isoilla fonteilla henkilökunnalle. Pitänee ottaa kirja mukaan, jonoja piisaa.

Sampo-Pankin pentele, osa 2

On tässä viikossa ollut kestäminen. Ensinnäkään en ole vieläkään saanut selville, onko eräs suoraveloitus veloitettu tililtäni vai ei, vaikka asiaa on selvitellyt ainakin kolme Sampo-Pankin virkailijaa. Onneksi vältin eilen sen totaalisen pysähdyksen - olin tehnyt ostokseni ennen kuin jämähti, ja tänään nostin kaiken irtoavan käteiseksi (toivottavasti kukaan 18-vuotias rosvo ei kaappaa käsilaukkuani, kun kuljen kaupungilla).

Kaupan päälle tietokoneeni sanoi yya-sopimuksen irti tiistaiaamuna. Melkein kivenheiton päässä kodistani (näkyy ikkunasta) on Tampereen kaupungin neuvontapiste - e-tupa. Menin tietysti sinne, kuvailin oireet ja sain diagnoosin. "Virtalähde on mennyt, pitää tilata uusi." Hyvä tähän asti, mutta sitten kaupungin nörtti ilmoitti, että hän haluaa vielä nähdä koneen. Vikisin, että tällä iällä ja tämän kokoisena se on hankala kuljetettava. Ei herättänyt kiinnostusta. Kotona kokeilimme pari päivää kampelamiehen kanssa eri keinoja, joilla saisin koneen sen kivenheiton päähän. Talouden matkalaukut osoitautuivat mitatessa 5 cm liian mataliksi. Koneen torniosa on liian liukas sidottavaksi matkalaukkukärryihin (joiden uudelleen kokoaminen vei kampelamieheltä puoli päivää ennen kuin edes ehdin itse ruveta pähkäilemään ongelmaa - miten ihmeessä koskaan selvisin Mensan testien kineettisestä osiosta?) ja taksi - jota mies ehdotti - oli mielestäni lähtömaksuineen mahdoton idea - sinne ja takaisin kuin "Hobitti"-kirjassa, ja sitten oletettavasti taas kerran, kunhan tarvittava osa on hankittu. Lisäksi löysin Palvelukeskuksen Internetiltä e-tuvan hinnaston, eikä Tampereen kaupungin kehuttu palvelu ole vähimmässäkään määrin ilmainen eikä edes halpa. Lopulta päädyin soittamaan liikkeeseen, joka on huoltanut tietokoneeni (kolmas tähän mennessä) jo viisitoista vuotta. Kehuisin nimeä, mutta keskustelupalstoilla se on kuulemma laitonta, joten ehkä täälläkin. Mies tuli kotiin, katsoi koneen, vei mukanaan, toi seuraavana päivänä eli tänään, oli vaihtanut virtalähteen ja vielä tuulettimenkin, lisännyt muistia, ja ta-daa - 127 euroa. Ottaen huomioon, että nopean laskelman mukaan e-tuvan maksu olisi ollut 40-80 euroa + uusi osa + taksimaksut (ilmeisesti kone olisi pitänyt käyttää e-tuvassa kahdesti - ensin tarkastettavana ja sitten osan vaihdossa) eikä lisämuistia eikä tuuletinta olisi tullut, ja homma olisi vienyt ties kuinka kauan, niin kyllä kelpo ammattilainen aina kaupungin amatöörit voittaa.

Kaikuja menneisyydestä

Iltasanomat uutisoi serbistä, joka pani omaisuuden puoliksi:

Branko Zivkov, 76, teki työtä käskettyä. Hän nimittäin pisti kaiken mahdollisen irtaimen puoliksi vasaroista ja kylvökoneesta lähtien.

Homma hoitui uutistoimisto Reutersin mukaan hiomakoneella. Aivan kaikkea Zivkov ei sentään kahteen osaan nyrhinyt.

- En ole vielä päättänyt, miten halkaisen lehmän. Hänen pitää päättää, mitä haluaa - sarviosan vai häntäosan, suivaantunut maanviljelijä kertoi paikallisille viestimille torstaina.

Koska osa asianosaisista on jo mullan alla, voin kertoa, että aikoinaan vanhempani erosivat ja toinen aviopari erosi myös. Isäni ja se toinen rouva, josta tuli äitipuoleni, todistivat toisiaan vastaan samana päivänä oikeudessa (siihen aikaan tarvittiin vielä uskottomuustodistus) . Tuleva äitipuoleni oli kiukutellut, koska hänen silloinen miehensä oli odottanut hänen hoitavan perunamaan. Hän oli valittanut, että se rasittaa häntä. (Tämän tarinan kertoi sen toisen pariskunnan mies äidilleni.)

Kaikki pantiin puoliksi. Tuleva äitipuoleni (tällä hetkellä isäni uusissa naimisissa oleva leski) pani kaiken niin kirjaimellisesti puoliksi, että hän kiipesi talon yläkerrassa vuokralla asuvan nuorenparin keittiöön ja koppasi sieltä sähkölevyn, otti puutarhakeinusta katoksen (!) ja mittasi perunamaan tarkoin kahteen osaan ja kaivoi perunat ylös (kesäkuussa). Mies seisoi vieressä ja hoki: "Älä nyt vain rasita itseäsi."

Olin jonkinlaisissa väleissä äitipuoleni kanssa sen jälkeen, kun isäni ja perunankaivaja menivät naimisiin, mutta koskaan en kysynyt (vaikka aina kutkutti), mitä he tekivät sillä puutarhakeinun katoksella kerrostalossa...

No, voin kertoa tarinan loppuunkin. Äitipuoleni entinen mies joutui tietysti maksamaan rahana talon arvosta puolet. Hän ei tohtinut ottaa pankkilainaa. Naapuritalossa asunut naimaton nainen tarjoutui antamaan rahat, mikäli äkillisesti vapautunut naapuri naisi hänet, ja näin tapahtui. Isäni ja äitipuoleni elivät aviossa isäni kuolemaan saakka; vajaa kuukausi isäni kuolemasta äitipuoli oli jo Espanjassa lomalla uuden miehen kanssa. Äitini järjesti minulle muutamia isäpuolia, joista yksi oli espanjalainen ja toinen minun ikäiseni. Sisareni sylki nauloja, mutta minusta hommaa oli kiinnostavaa seurata ja äidilläni oli hauskaa. Hänkin on jo edesmennyt.

Minua huvittaa seurata "Tohtorit"-sarjaa, jossa Caroline ei millään tajua, miksi hänen äitinsä haluaa naida nuoremman miehen. Sivusta seuranneena voin kertoa, että ikä ei vaikuta, muut seikat ovat tärkeitä. (Sen espanjalaisen isäpuolen muuten vei iäkäs, mutta rikas saksalaisrouva.)

Sampo-Pankin pentele

Minä onneton omaan tilin Sampo Pankissa ja maksan laskunikin Internetissä. Sain hyvissä ajoin varoitusviestin pankista. Sen mukaan moni toiminto tulisi olemaan kiinni pääsiäisenä, mutta esimerkiksi automaatit toimivat. Terävänä henkilönä nostin käteistä, koska lähdin siitä, että jos jokin menee pieleen, korjaajia ei saada. Kaikki toimi. Tänään oli aika ryöstää kampelamiehen tili (siirrän aina hänen eläkkeensä omalle tililleni, koska minä hoidan laskutkin) ja maksaa ensimmäisen päivän maksut. Olin myös hyvissä ajoin kokeillut yhteensopivuutta pankin ohjelman kanssa ja jopa tarkistanut, että saldotiedot olivat tavoitettavissa.

Ja sitten rupesin hoitamaan perheen raha-asioita. Kaikki meni hienosti, paitsi kun tuli aika painaa "hyväksy lasku" -näppäintä. Ohjelma kaatui. Saman tien kaatui koko Internet. Kirosin lievästi, nostatin kaiken takaisin ja yritin taas. Sama tulos. Kirosin vähemmän lievästi ja soitin asiakaspalveluun. Ainakin siellä vastattiin nopeasti, mutta vastaaja aloitti kyselemällä konettani, Windows-ohjelmaani ja sitä, käytänkö Exploreria. Sen jälkeen hän tunnusti, että vastaavaa ongelmaa ei vielä ollut tullut vastaan. Ja neuvoi käyttämään mobiilipankkia.

Yritin. Koko kone kaatui. Kirosin vielä vähän äänekkäämmin ja sammutin koneen, avasin uudelleen ja yritin taas. Sain kuin sainkin kaiken maksettua ja rahat siirrettyä, vaikka siinä touhussa puolet salasanakortista meni kerralla (joka maksu vaati ainakin kaksi salanumeroa erikseen, koska kaikki piti tehdä vähintään kahteen kertaan) ja saldo ei täsmännyt oman kirjanpitoni kanssa, joka on hyvin tarkkaa.

Tässä vaiheessa kampelamieheni ehdotti viiniä ja olutta. Hain toista toiselle ja toista toiselle, söin lounaan ja tarkistin vielä kerran. Kirjanpito piti paikkansa, laskut olivat menneet, mutta erinäiset laskut olivat "varattu"-osastolla eli ymmärtääkseni luottokorttini oli toiminut, mutta liike ei ole saanut rahojaan pankista. Ei minun ongelmani.

Vaihtaisin pankkia, mutta mikään muukaan pankki ei lehtitietojen mukaan toimi virheettä. Mitä on tehtävä ihmisen, joka yrittää olla tunnollinen, jos tekniikka panee vastaan?