Rakkaus on haukka

Olen vuosia lukenut Aale Tynnin kääntämiä runoja kokoelmasta "Tuhat laulujen vuotta". Kürenbergiläisen (muuta nimeä ei tiedetä) 1170 vaiheilla kirjoittama runo on minusta ollut lähinnä koristeellinen, kunnes luin keskiaikaa käsittelevän kirjan, jossa haukkametsästäjä viittasi tähän runoon, ja yhtäkkiä tajusin sen.

Kesyttelin haukkaani
vuoden, ylikin.
Kun se minuun suostui,
niinkuin halusin,
ja kiersin höyhenvaipalle
kultakoristeen,
se siivet nosti lentäen
maahan etäiseen.

Näin sitten haukan sorjan;
se kaartaa ilman rantaa
ja silkkistä nauhaa
se nilkassa kantaa.
Ja valossa sen siivet
kultaa säkenöivät.
Tuo, armon Herra, yhteen
ne, jotka ikävöivät.

Melkoisella loikalla siirryn siihen, mitä Dr. Phil tapaa sanoa mustasukkaisille; rakkautta ei voi pakottaa. Sitä joko päättää luottaa toiseen tai sitten ei.

Haukankesyttäjälle tulee aina hetki, jolloin haukka on päästettävä ensimmäiselle lennolleen. Lintua on ruokittu kädestä, sitä on käsitelty, jotta se tottuisi ihmisen kosketukseen, sille on puhuttu, sitä on lennätetty hihnoissa (jesset; en tiedä, mitä suomenkielistä nimeä niistä käytetään; ne hihnat, jotka haukoilla aina on jaloissaan, jotta ne voidaan sitoa orrelle), sille on pyöritetty lihanpalaa pitkän narun päässä, jotta se tottuisi iskemään, ja sille on annettu palkintoja kädestä, kun se on iskenyt syöttiin.

Sitten on kuitenkin edessä totuuden hetki. Haukalta otetaan huppu päästä maastossa ja se lähetetään lentoon. Siten se palaa tai ei. Ei ole mitään keinoa pakottaa, taivutella tai houkutella. Se tulee, jos se haluaa. Tästä totuuden hetkestä runo puhuu; tästä totuuden hetkestä rakkaudessa on kysymys. Lemmitty tulee luo tai ei.

Keskiajan tapaan runolla on toinenkin merkitys. Keskiaikana kaikella oli neljä allegorista merkitystä:

Thus the four types of allegory deal with past events (literal), the connection of past events with the present (typology), present events (moral), and the future (analogical).

Haukkarunon kirjaimellinen merkitys koskee haukan kesytystä, moraalinen merkitys rakkautta, mutta analoginen kuva sielua, joka pääsee vapauteen ihmisen kuollessa. Typologinen merkitys on ehkä kuva siitä, miten minä yli 800 vuotta myöhemmin tulkitsen Kürenbergiläisen ajatuksia hänen kirjoittaessaan runoa. Kuka uskoisi, että yksi runo voi tarkoittaa niin monia asioita?

Minulla on haukkani lujasti kädelläni. Kürenbergiläinen - kuka tietää, palasiko hänen haukkansa vai ei? Runo pysähtyy ikuisesti epävarmuuden hetkeen, joka samalla on se huikein; siinä punnitaan sekä haukka että kesyttäjä.