Panee ihan pöykyttämällä

Aamuisella kaupparetkellä (jolla tuuli oli paljon ikävämpää kuin lumi) oli tilaisuus katsella, miten tämä odottamaton talvi näkyi Tampereen katukuvassa. En muista koskaan ennen nähneeni miestä lumilapion kansa töissä Sokoksen sisätiloissa.

Suomalainen joustavuus paljastui taas. Kesänlämpimän talven jälkeen katukuva oli yhtäkkiä kuin Grönlannista; paksuja talvitakkeja, turkisreunahuppuja ja niiden päälle kiedottuja villaisia kaulahuiveja. Ei tietenkään kaikilla. Yksi pajunvirpimäinen tyttöraiska oli yllätetty keskellä Hämeensiltaa. Tuulihan painoi lunta korkeiksi nietoksiksi toiselle puolen Hämeenkatua, kun taas tuulenpuolella jalkakäytävät olivat paljaiksi kuuratut. Hämeensillalla tuuli pääsi todella puhaltamaan. Tyttöpaha seisoi huojuen keskellä siltaa polvien yli ulottuvassa nietoksessa avopäin, pitkä tukka riepoen pään ympärillä, päällään kittananpieni takki, trikoinen minihame ja sukkahousut. Sääliksi kävi. Toisaalta mummut vaelsivat pyöreinä palloina tomerasti tuulta päin kinoksissa apteekin puolella katua.

Yllättävän moni oli sitä mieltä, että sateenvarjo on täsmälleen oikea kapine, kun lunta tulee 10 m/s päin silmiä. Yhdistelmä turkishuppu ja sateenvarjo oli erikoisen herkullinen näky, samoin se hyvin arvokkaasti pukeutunut herrasmies, jonka suoja kääntyi yhtäkkiä nurin. Hänen ilmeestään päätellen kukaan ei ollut uskaltanut kohdella häntä sillä tavoin hänen ikänään.

Kiinalainen tai japanilainen neitonen oli paljain päin, mutta hän oli pannut kasvoilleen sellaisen suojuksen, jotka ovat tuttuja SARS-epidemian aikaisista kuvista. Viehättävin näky oli Kalevassa kirkkopuiston aukealla. Siinä meni kärsivällinen nuori äiti ja hänen vieressään sellainen kaljapullon kokoinen topattuna kuin teddykarhu, molemmat kärsivällisesti askeltamassa tuulessa, joka yritti nostaa ilmaan minut ja ostoskassin molemmat ja nakata kirkon koivujen sekaan.

Kaikesta sisälämmöstä huolimatta olemme sopeutuvaa jääkarhukansaa (paitsi ne sateensuojat).