sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Suppean alan asiantuntija

Thuvia, Marsin neito sankarin suojelemana Frazettan iki-inhottuun tyyliin

Olen yllätyksekseni sanut todeta, että olen Suomi24 -keskustelupalstalla hyvin suppean alueen asiantuntijan maineessa. Aina, kun keskustellaan ontosta maapallosta, Edgar Rice Burroughsista tai Marsin asukkaista, joku huutaa minua avuksi.

Mikä outo ilmiö on tietysti oma vikani; en ole pitänyt kynttilääni vakan alla. Kun ontto maa tulee esiin (ja se tulee usein) heiluttelen molempia käsiäni ja hihkun, että koko juttu on Burroughsin keksintöä. Ja vetelen asiaankuuluvia linkkejä ja muuta tieteellistä.

Kaikki alkoi siitä, kun isäni lainasi tuttavalta kirjan ja unohti palauttaa sen, ja minä käänsin krijan kätevästi isältäni. Kirja oli Burroughsin kaksoispainos "Maan uumenissa - Ikuisen päivän maa", jota ei kaiketi rehellisin keinoin olisi edes siihen aikaan saanut mistään.

Tai kaikki alkoi siitä, kun sain nelivuotiaana tuhkarokon, räydyin karanteenissa ja vanhempani kummakseen huomasivat, että olin ihan salaa oppinut lukemaan. Isä ei löytänyt siihen hätään muuta ja tuikkasi viattoman lapsukaisensa käteen "Tarzan, apinain kuninkaan".

Tai kaikki alkoi vielä aikaisemmin; kun isoäitini oli nuorikko ja avioparilla oli hyvin vähän rahaa. He kiistelivät sen käytöstä, kun tuore aviomies, tuleva isoisäni näki kirjakaupan ikkunassa kirjan "Marsin prinsessa", johon rahat juuri sopivasti riittivät. Jonka pehmeäkantisen sitten löysin isoäitini piirongista yhdessä Burroughsin kirjan "Tornin lainsuojaton" kanssa (joka viimeksimainittu oli "historiallinen" kirja, jossa seikkaili Englannin varastetu prinssi Magna Chartan aikaan).

Niin että minut on jo lapsena rokotettu Burroughsilla. Hyvä, että siitä on jossakin hyötyä.