Wien Neujahrskonzert

Kampelaparkani tuli valittamaan, kun katselin ja kuuntelin uudenvuoden konsertin Wienistä. Hän kysyi, pitääkö tuota vinkumista kuunnella; eikö sieltä löydy mitään miltään kanavalta? (Äitini olisi ilmaissut itsensä vieläkin napakammin. Kerran, kun seurasin taas yhtä sovitusta Carmenista, hän kysyi, kuka seisoo kissan päällä.)

Tein selväksi, että sopii mennä käärimään tyynyä pään ympäri. Rouva seuraa nyt tämän ohjelman. Voi olla, että Suomen porvarillisinta ajanvietettä on seurata kyseistä ohjelmaa, vielä pahempi asia kuin Itsenäisyysvastaanotto, mutta perinteet ovat perinteitä. Yllättäen hänkin asettui sohvalle ja huomautti, että "se on oikestaan upea ohjelma".

Tällä kertaa olin kyllä vähällä antaa periksi. Minusta orkesterilla pitäisi olla frakki, tai ainakin kapellimestarilla; balettitanssijoiden on esiinnyttävä valkoisessa tyllissä. Jalkapallot ovat out. Mutta katsomo oli puolillaan kimonopukuisia naisia ja Radetzky-marssi on - tunnustan, tunnustan - sävähdyttävä. Jopa kännykän tunnuksena. Niin että tulipa loppujen lopuksi juhlavan liikuttunut olo. Kuten asiaan kuuluu.