Jalkalampun nousu ja häviö

Jalkalamput ovat talouden riesa, mutta miten ilman niitä voi elää? Minun jalkalamppujeni historia ons euraava: kun olin hyvin nuori ja töissä Wm Sandbergilla, ostin henkilökunta-alennuksella ruman, mutta toimivan jalkalampun. Se seurasi minua, kunnes sen langoitus petti. Siinä vaiheessa nokkela äitini oli muuttanut samaan talouteen. Kävimme vierailulla saman talon naisen kanssa. Tämä valitti rahapulaansa. Äitini kiinnitti huomionsa hänen jalkalamppuunsa ja kysyi: "Paljollako myyt?" Nainen vähän änkytti. Äitini kaivoi käsilaukustaan satasen (siis markkoja), heilutti voitonriemusesti nenän edessä ja kysyi: "Käykö?"

Kiipesimme yläkertaan lamppu kainalossa.

Sama lamppu palveli minua avioliitossa, kunnes kampelamieheni ilmoitti haluavansa myös lukea olohuoneessa. Tarvittiin toinen lamppu. Olimme viemässä jotakin vinttiin, ja mieheni tapasi kierrellä katsomassa, mitä muut säilyttivät (tässä taloyhtiössä kanaverkkoa, joihin näkee joka puolelta). Yhdessä komerossa oli kaunis kolmen lasipallon jalkalamppu. Mieheni sanoi miettivästi: "Eivät näy tarvitsevan tuota. Myisivätköhän?"

Katsoin asunnon, kirjoitin kirjeen ja vain postiluukkuun. Vähän myöhemmin ovikello soi. Oven takana oli iso, nuori mies ja jalkalamppu. Hän sanoi: "Siitä vain, jos kelpaa." Ja häipyi.

Teimme asiaan kuuluvan kalustuksen. Pidin kovasti uudesta lampusta; se oli kaunis ja valaisi hyvin. Sittemmin löytyi vikojakin. Siihen oli tavattoman vaikea vaihtaa lamppu, koska kuvut olivat niin pienisuiset ja jouset jäykät. Minulla oli jonkin aikaa samantyyppinen lamppu, ja keran yksi kupu räjähti, joten pelkäsin tätä. Alkukesästä siinä lakkasi toimimasta ensin yksi kupu ja sitten toinen. Lampuissa ei ollut vikaa, ilmeisesti langoitus petti. Tänä aamuna se viimeinenkin lamppu rätsähti ja sammui.

Olin jo miettinyt vähän aikaa tietäen, että ongelma syntyy. Mies ei kertaakaan lukenut olohuoneessa eikä enää missään muuallakaan. Ilmoitin hänelle, että nyt tämä lähti, keräsin lampun eteiseen ja - ilmeisesti liiankin hengästyttävällä vauhdilla - hinasin sen vinttiin. Se painoi enemmän kuin on kohtuullista ja oli vaikea käsitellä, koska jokainen kupu oli eri varressa ja ne olivat erillään. Miespolo hoki minulle: "Varo niitä lamppuja! Älä riko mitään! Älä kolhi niitä mihinkään" Älä..."

Olin valmiiksi ärtynyt ja ilmoitin vain: "Ellet ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa!" (Pitää lakata siteeraamasta Dr. Philiä)

Lamppu oli todella tuskallinen hinattava, meillä ei hissi kulje ylös asti. Sain sen vinttiin, siirsin vanhan jalkalampun paikoileen ja jutun täydennykseksi vaihdoin toimivan pöytälampun tietokoneen viereen ja tuikkukynttilän olohuoneen pöydälle. Kaikki ennen aamu-seitsemän uutisia.

Miespolo vajosi sänkyyn potemaan puristusta sydämessään. Taisin olla liian tarmokas. Olen pahoillani, mutta jonkun pitää tehdä jotakin.