Maalaustaiteesta pitäminen

Joku taidehistorioitsija - olikohan se Gombrich? - teki minuun aikoinaan syvän vaikutuksen. Hän kirjoitti, että kaikki syyt pitää taiteesta ovat hyvä syitä. Jos joku pitää Dürerin vanhan naisen muotokuvasta sen vuoksi, että se näyttää hänen isoäidiltään, tai Rafaelin Madonnasta, koska on lapsena saanut suklaarasian, jossa se on ollut kannessa, ne ovat ihan hyviä syitä. Ei tarvitse opiskella suurta määrää hienoa sanastoa ja esitelmöidä chiaroscurosta tai mitään sellaista. Voi sallia itselleen taiteesta nauttimisen ihan omista syistään.

Edgar Degas maalasi oikein silmää hiveleviä balettitanssijattaria (jotka käyvät hyvin suklaarasioihinkin). Klassiessa balettihameessa olevat naiset kerta kaikkiaan ovat koristeellisia. Pidän hänen maalauksistaan myös sen vuoksi, että olen valokuvannut aika paljon, ja Degasin sommittelut ovat yllättäviä. Yhdestä taulusta pidän aivan omasta syystäni. Se on "La Classe de Danse", briljeeratakseni vaihteeksi alkuperäisellä nimellä.

Sommittelu on erinomaisen kohdallaan; etualalla kaksi tanssijaa selin, niin että he eivät vie katsekontaktilla huomiota tanssimestarista, joka tasapainottaa tyttöjen rivistön, ja mestarin ja tanssijattaren katseiden vaihto pitää taulun kasassa. Minun mieltymykseni syy on kuitenkin se nautinnollinen tapa, jolla toinen etualan tanssijattarista raapii selkäänsä juuuuuri siitä kohdasta, johon on niin vaikea saada kyntensä, ja taipuu juuuuri sillä tavalla - vartalo eteenpäin, pää taakse - kuin jokainen tekee yletyttyään täsmälleen oikeaan kohtaan.

Voin oikein tuntea, miten nautinnollinen kynsäisy se on.