Sandra irvisti

Hämmästyinpä aamulla, kun menin kauppaan (hakemaan tupakkaa miehelle).

Kaupalla on koiraparkki. Koiraparkissa oli rottweiler, joka näytti olevan Sandra. Olen asunut Sandran kanssa samassa talossa viisi vuotta ja sillä on mielestäni takkamaton temperamentti ja suuri into jyrätä minut nurin ja nuolla koko naama aina, kun vatakkain osumme. Kun koiraparkin otus vain tiukasti tuijotti, päättelin kerrankin epäonnistuneeni tunnistuksessa.

Menin sisään kauppaan, ja siellähän se Sandran emäntä lastasi ostoksia kassiin. Pyrähdin takaisin moikkaamaan koiraa. Se tuijotti edelleen tiukasti silmiin ja nosti hitaasti ja näyttävästi ylähuultaan. Kun koira on hyvin iso rottis, ei tarvitse uhkailla enempää. Hampaiden näyttö riittää.

Palasin kauppaan ja valitin emännälle, että Sandralla taitaa olla huono aamu. Hän vakuutti, että yksin ollessaan Sandra on toinen koira kuin minun tuntemani. Menimme yhdessä ulos (minä siis tikkasin kaupan ovissa kuin ompelukoneen neula, mutta hei - se on meidän korttelikauppamme) ja emäntä osoitti Sandran ympärillä noin metrin laajuista ympyrää ja ilmoitti, että yksin ollessaan Sandra puolustaa tuon kokoista reviiriä.

Siinä vaiheessa Sandra suostui tunnistamaan minut ja seurasi tuttu läähätys, hyppiminen ja nuoleskelu. Emäntä sanoi, että hän ei uskalla lähteä Sandran kanssa autolla ostoksille. Jos se jää yksin puolustamaan autoa, se yrittää tappaa ohikulkijat.

Enpä olisi uskonut Sandrasta. Täytyy tästä lähtien katsoa, miten kuljen parvekkeen ohi (ensimmäinen kerros), jos Sandra on siellä yksin. Vaikka harvoin se on.

Sandran isäntä muuten käyttäytyy aivan päinvastoin - tuppaa läähättämään naisille, kun emäntä on poissa, ja kulkee tiukasti hihnassa, kun emäntä on läsnä.