Painokkaampi ote tarvitaan

Olen aikani katsellut kampelamiestäni ja esittänyt huomautuksia hänen kotiasustaan, jota en vain ole saanut pyykkiin passiivisen vastarinnan vuoksi.

Yli vuosi sitten ostin hänelle lahjaksi aamutakin. Äitini jätti aikoinaan perinnöksi komean, tummansinisen kylpytakin, jossa oli vakoiset tereet koristeena. Mieheni omi sen heti ja käytti sen kirjaimellisesti puhki. Ostamani aamutakki oli mahdollisimman samanlainen, mutta kertaakaan ei mies ole sitä päälleen pannut.

Tänä aamuna otin Justiinan asenteen - olin saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni - ja ilmoitin, että kotiasu menee pyykkiin NYT, koska koko juttu haisee tupakalta korkeaan taivaaseen (ja lisäksi hieltä ja muita nimeämättömiltä tuotteilta). Lisäksi minun kotihousuni menevät samaan pyykkiin. Ne ovat tässä - ja NYT!

En odottanut sen suurempia tuloksia kuin aikaisemminkaan, mutta hänpä nousi nöyränä kuin lammas, kuori asun päältään ja meni panemaan pyykin pyörimään. Kaiken lisäksi hän kaivoi kaapista sen halveksitun aamutakin, puki päälleen ja - leukani loksahti - sanoi, että se on KOMEA! Ja mukava.

Hyvä ihme. Olisiko pitänyt käyttää jo kuukausia sitten isompia aakkosia? Vai oliko vain vaikea aamu vaimon vastustamiseen? Vai juuri se oikea hetki?

Joka tapauksessa hän pitää siitä aamutakista! En usko, että hän tajuaa, miten pahati on minua loukannut kuluneen vuoden aikana. En ole taipuvainen ostamaan toiselle ihmiselle vaatteita, mutta hän oli jo silloin kykenemätön lähtemään kotoa ulos ja valitsin mahdollisimman samanlaisen kuin loppuun kulunut lempiaamutakki, joten en ole tajunnut, miksi ei kelpaa. Nyt hihkun ja hypin. Tosin vain pääni sisällä siinä pelossa, että hän sittenkin peruu.

Hip hei, päivä on pelastettu!