sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Onnesta mykkyrässä

Hih. On se nyt jotakin, kun lukee sunnuntaiaamuna pahaa aavistamatta lehteä ja törmää omaan nimeensä. Aamulehden Matti Apunen arvosteli Tampereen Työväen Teatterin uutta näytelmää Urpo Lahtisesta ja äkkiarvaamatta mainitsi blogini Villa Urposta; "hienosti ja oivaltavasti" olin käsitellyt rakennuksen tunnelmaa. Kävelen käsilläni.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Kerrostalokyttääjät

Kaikki tuntevat jonkun intohimoisen kerrostalokyttääjän (jollei omasta kokemuksesta, niin ainakin jonkun tutun). Historian mittaan kyttääjiä on ollut ihan virallisesti. Julius Caesarin aikaan, niin juuri luin, ruokasalit piti rakentaa niin, että niihin näki ulkoa, keittiöihin tehtiin yllätysiskuja ja juhla-aterioiden ruokalistat piti tarkastuttaa viranomaisilla. Ettei kukaan vain söisi ja joisi säätyynsä sopimattoman ylellisesti.

1600-luvulla Pohjoismaissa kaupungit perustivat porvarisrouvista lypsypartioita. He kiersivät lypsämässä piikoja, ettei kukaan vain olisi päässyt hankkimaan salaa äpärää.

1700-luvulla sitten kierreltiin haistelemassa, josko joku keitti kiellettyä kahvia.

Että hyvässä seurassa ovat ne, jotka vahtivat naapureidensa menemiset ja tulemiset ja vieraat ja kantelevat hallitukselle, kun joku käy suihkussa yöllä. Tampereen paikallislehdessä juuri käytiin suihkuttelusta katkera kina. Niin, ja joku eläkeläispariskunta valitti, että yläkerran mies tahallaan juoksee kantapäillään häiritäkseen heitä. Miten juostaan kantapäillä?

Olin kerran pari vuotta itsekin taloyhtiön hallituksessa ja voin vakuuttaa, että todella kummallisia ilmiantoja tuli ihmeellisiin vuorokaudenaikoihin. Siihen kyllästyinkin ja erosin. Yhden naapurin vakuutettiin rakentavan keinutuoleja myyntiin! (Perätön väite, eikä olisi ollut laitonta, vaikka olisikin niin tehnyt.) Teki mieleni sanoa, että setäni rakensi kerrostalon olohuoneessa itselleen saunan (totta, totta! Osina tietenkin).

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Viekää taulutkin seiniltä

Ihan pakko on puuttua päivänpolitiikkaan, kun ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko. Turussa kaupunki alkaa periä kaupungin omistamilta kouluilta ja päiväkodeilta vuokraa kaupungin omistamista tauluista, jotka roikkuvat kaupungin omistamilla seinillä. Maksun nimi on "ylläpitomaksu". Meidän perheessä taulut pitävät itse itsensä yllä, kunhan vain niistä silloin tällöin pyyhitään pölyt (jonka toimen kaiketi teki kyseisen koulun jne. siivooja - eikö se maksu olisi kuulunut hänelle?).

Taidealueesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Kaija Hartiala (kok) sanoo, että "maksu on vain kustannustietoisuuden lisäämistä, sillä kaikki asiat kunnissa maksavat. Taiteen ylläpidosta koituu koko ajan kustannuksia ja tämä maksuhan on äärettömän pieni."

Taulumaksu sopii Hartialan mielestä hyvin myös Turun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, sillä siihenkin tarvitaan rahaa. (HS)

Jess! Kulttuurikaupungille sopii hyvin riisua kaikki taideteokset varastojen uumeniin. Eivät turkulaiset mukulat opi kulttuuria, mutta vanha sanontahan on:

"Sivistys tuli Suomeen Turun kautta, eikä se sen jälkeen sinne ole palannutkaan."

Eipä silti, jääkiekkokaupunki Tampere yritti tosissaan riisua kaikki jääkiekkokaukalot luistinkentiltä, kun oikeus määräsi kaupungin maksumieheksi jonkun saatua kiekon päähänsä.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Ihmeellinen mieheni

Joulukuussa sattui niin ikävästi, että taloyhtiössä oli sähköhäiriö. Kun se selkeni, meidän TV-digiboksi-video -yhdistelmästämme oli mennyt ääni. Kokeilimme kaikenlaista ja tuloksena oli, että digin kautta meillä oli kuva, mutta ei ääntä. Videon kautta oli ääni, mutta ei kuvaa eikä digikanavia, ja pelkällä TV:llä emme kokeilleetkaan - olisi pitänyt irroittaa liian monta johtoa. Digi oli laitteista vanhin, joten päättelimme, että se oli luopunut äänestään. Päätimme odottaa joulun jälkeisiä alennusmyyntejä ja tyytyä äänettömään kuvaan siihen asti.

Nyt on vielä täsmennettävä, että TV on aivan uusi ja mutkikas, video on jokseenkin käyttämätön ja mutkikas. Kaikissa kolmessa laitteessa on osittain päällekkäin meneviä säätöjä. Minä olen digiboksin asiantuntija. Mieheni on teknisissä laitteissa mallia kivikirves, mutta hänellä on ollut videoon jonkinlainen telepaattinen yhteys; kun hän esimerkiksi haluaa muuttaa kelloaikaa, hän käyttöohjeeseen kajoamatta tuijottaa videota ja mietiskelee ja sitten vain tekee jotakin ja - hops! Nyt eivät auttaneet kummankaan keinot.

Tänään mies tuli ja sanoi nähneensä yöllä unta yhdestä videon kaukosäätimen nappulasta. Niitä on siinä enemmän kuin avaruusaluksen ohjaamossa. Hän painoi tätä unennäkönsä nappulaa - ja ääni tuli! Olo oli suorastaan raamatullinen. Mies ei pysty mitenkään selittämään tätä. Hän vain näki unta siitä nappulasta.

Nyt kuuntelemme mainoksetkin silkasta onnesta.