Sataa laariin

Ajatelkaa, jos kaikki tämä vesi olisi tullut lumena! Kahlaisimme kinoksissa vyötäröämme myöten eivätkä autot kulkisi! Uusi Pyryn päivä! Mummut kepsahtelisivat pyllylleen! Aura-autot herättäisivät ihmisiä aamuyöllä! Huoltomiehet kiroilisivat! Koirat ja lapset toisivat lunta ja rapaa sisään!

Ajatelkaa, mistä olemme säästyneet! (Niin, ja Tampereen joulukuusi ei sittenkään ole katkennut, vain valot ovat katkeilleet.)

Hyasintti, hyasintti!

Löysinpä hyasintin! Puketista, kuten arvelinkin. Nyt ovat jouluruuhkat ohi. Leipää piti vielä käydä hakemassa, mies menee leipäpakettien läpi kuin silppuri. Ja tietenkin ne kaikkien naisten ongelmat - onko nyt kaikkea tarpeeksi? Riittääkö kinkku? Koska ja missä aukeavat lähimmät kaupat? Missä niitä on? Ihan kuin armeijaa varustaisi, vaikka kyseessä on kaksi aikuista ja toinen niistä (minä) hyvin säntillinen ja ennalta arvattava.

Poikkesin Kauppahallissakin ja otin pari kuvaa, kunnes akut tekivät lakon. Eivät pidä ulkoilmasta eikä ole tullut ladattua pitkään aikaan. Kun laskin kameran silmiltäni, edessäni seisoi työtoveri toistakymmenem vuoden takaa ja sanoi: "Eija! [minulla oli silloin eri etunimikin]! Otit kuvan minusta!" "Hei! Niin taisin ottaa!"

Ja sitten hyvät joulut.

Muuten on tullut todettua, että ainakaan naiset eivät pidä joulusta, ainakaan sen alusta. Eilen kävin Lidlissä varmistamassa, että jouluoluet varovasti nautittuina riittävät. Tarkoitus oli, että se olisi yllätys miehelle - kaksi olutta per naama tänään, joulupäivänä ja vielä tapaninakin, kunnes hän sanoi haikeasti, että jouluoluet tuli nautittua liian aikaisin (eli eilen - Lidlissä oli tarjous). Sitten tunnustin, että varovainen varasto on kellarissa.

No, joka tapauksessa Lidlissä oli melkoisia jonoja, ja yksi kassalikka jodlasi: "Tämä kassa on RI-SA!" Mokomaa koin viimeksi vuosia ja vuosia sitten. Olin erehtynyt lupaamaan isoäidilleni (rauha hänen tomulleen) hakea Euromarketista pinon tarjoussuklaarasioita. Voitteko uskoa - seisoin kassajonossa puolitoista tuntia. 90 minuuttia. En voinut edes paeta, koska lupaus on lupaus. Jonon asukkaat tekivät partiointiretkiä keulapääähän ja tulivat raportoimaan: "Nyt siellä on nainen, jonka luottotili ei riitä - hän haluaa maksaa osan käteisellä." Kaiken kärsimyksen jälkeen isoäitini nurisi: "Yksinkertainen asia, ja siihenkin sait kulumaan noin paljon aikaa. Olisi pitänyt mennä itse." (Hänellä oli silloin ikää yli 80 vuotta, ja kuollessaan 96 - hän teki kuolemaa ainakin kolmasti. Toisella kerralla olivat jo panneet hänet eri huoneeseen ja Bachia soimaan, kun hän nousi istumaan ja kysyi: "Eikö täällä saa ollenkaan aamupuuroa?" Kun tieto lopulta tuli, minulta kesti lähes puoli tuntia selvitä sairaalaan. Silloin hänet oli jo aseteltu sievästi ja ruusukimppu käsien väliin - mistä olivatkin hankkineet. Lähtö oli tapahtunut heti puhelinsoiton jälkeen.) Kyllä nyt on sentään helpompaa.

Joka tapauksessa jonossa oleva nainen huomautti happamesti: "Ainakaan täällä ei ole niitä etnisiä." Joopa joo.

Hyvää joulua vain kaikille ja rauhallista. Vedonlyönti-intoiset voisivat veikata, seisooko Tampereen joulukuusi yli jouluaaton. Sen runko murtui keskeltä heti pystytyksen jälkeen puuskaisissa tuulissa, ja koko kuusi on hälyttävästi kallellaan. Kerrankin olen sitä mieltä, että Turussa on kauniimpi joulukuusi.

Elektroninen Monopoli ja napanappi

Ei vieläkään hyasintteja missään. Harmillista. Jos en huomenna tai viimeistään jouluaattona löydä, alan puhua isoilla fonteilla. Hyasintti on lehtien mukaan rahvaanomainen kukka, jota kukaan itseään kunnioittava yksilö ei osta; tulppaanit menettelevät, mutta joulun suosikkikukkia ovat amaryllikset ja joulutähdet. Niinpä. Rahvaanomaisempia ja keinotekoisempia kukkia on vaikea löytää (en tarkoita tulppaaneja, jotka ovat ihania kukkia, mutta eivät tuoksu). Minä, joka ilmeisesti olen rahvaanomainen, menen katsomaan Puketista ja sen pettäessä tietämästäni kukkakaupasta, jonka omistajapari on taatusti kumpikin täyttänyt 80 vuotta, joten ehkä he ovat itsekin hyasinttilinjoilla.

Mitähän ikää se tietää, kun joulun pahimmat kiireet koskevat apteekkia - onko reseptit uusittu (yksi juuttui terveyskeskuksen jouluruuhkaan), onko lääkkeitä jemmattu joulun yli. Tältä osin jouluruuhkani on ohjelmoitu, ja koska mies potee pahaa joulupaniikkia, ei ruoastakaan ole huolta. Hänellä ei ole mielipiteitä. Piste. Huolehdin siis itsestäni. Kunhan pikkukinkkuja (Bonus-kortilla Siwasta 5 euroa kappale ja Siwoja on kävelymatkan päässä neljä, osa auki ällistyttävän pitkään) ja herneitä (myös Siwan tarjous) sekä Saarioisten perunamuusia tai vaihtoehtoisesti kermaperunoita riittää, tulee tyytyväinen joulu. Omalääkräi vähän jruputti kolesterolista, joten ostin pitkästä aikaa myös clementiinejä (lakkasin aikoinani ostamasta hedelmiä, koska olen allerginen useimmille).

Ostin tänä aamuna hehkuviinin itselleni perjantain ja tilipäivän kunniaksi ja kellarikomeroon toisen jemmaan aattoa varten. Kampelamiehelle samoin kaksi tölkkiä Lidlin Grafen-olutta tänään ja kaksi jemmaan. Hänellä ei ole lupa nauttia edes olutta, mutta kokeet ovat osoittaneet, että kaksi Grafenia silloin tällöin ei tee haittaa. Nyt vain toivon, että kukaan ei keksi murtautua sanottuun kellarikomeroon.

Stockmannilla oli jo aamuyhdeksältä täysi vauhti päällä. Minulla on paha tapa ajaa ruokaosastolta ensimmäiseen kerrokseen hissillä (Tampereen Stockmannin tuntevat ymmärtänevät - ei tarvitse ravata tavarataloa päästä päähän ulos mennäkseen). Hissi oli täynnä kuin tähkäsäkki pysäköintitilasta tulevia. Hissin nappien edessä seisoi hyvin iso mies nahkatakissa eikä väistynyt. En nähnyt millään, oliko ykköskerroksen nappia painettu vai ei. Ojensin etusormeni ja painoin miehen napaa. Kuvaamattoman kummastuneena hän väistyi ja pääsin jatkamaan liikettä hissin nappulaan.

Olin jo Lidlissä intoutunut. Hain sieltä kampelamiehelle ne kaksi olutta. Kassajonoa hallitsi mies, joka ilmeisesti osti matkalaukullisen olutta. Hän oli jotakin miettiessään jämähtänyt paikoilleen. Ostokset liikkuivat, mutta jono ei. Välissämme oli jo kaksi huolesta lepattavaa ostajaa. Kurkotin heidän ohitseen, napautin miestä käsivarteen ja kysyin: "Puolustatko Raatteen tietä?" Miehen silmät muljahtivat ja sitten hän siirtyi eteenpäin omien ostostensa kohdalle. Jos mieheni vielä kulkisi kanssani, hän voisi joskus sanoa kuten Markus Kajon vaimo, ettei kulje yhtä jalkaa, vaan edellä tai takana - paitsi että terveenä ollessaan hän on se show-ihminen.

Bussissa intouduin kuuntelemaan kahta nuorta naista. Jos eivät korvani minua pettäneet, toinen kehui ostaneensa äidilleen yllätyslahjaksi elektronisen Monopolin, jossa maksetaan Visalla. Maailma edistyy.

En pidä kenestäkään

Tänään en pidä kenestäkään. Taidan ruveta itkemään.

Menin omalääkärille maanantaina, koska olen alkanut saada migreenin tyyppisiä päänsärkyjä ja huolestuin (aloin jo ajatella, että ne viittaavat aivoverenkierohäiriöön - kampelamieheni sai sen tyypppisen, isoäitini sai niitä ja äitini kuoli niihin). Lääkäri mainitsi kampelamieheni ongelmiin, että kotisairaanhoitaja voi tulla kotikäynnille mukanaan mieslääkäri. Hänen mukaansa oikein mukava mieslääkäri. Hän neuvoi, että Internetistä löytyy. Yritin parhaani ja löysin kotisairaanhoitonumeron, jossa erittäin häijy ja töykeä täti sanoi ei tuntevansa mitään mieslääkäriä, ei voivansa kertoa mitään tuloaikaa, ei tarjoavansa mitään palvelua, ja että ehkä joskus viikkojen päästä saattaa ottaa yhteyttä.

Niinpä niin. Taidan sittenkin itkeä.

Luin uutisista, että Sauli Niinistö haluaa taas kerran leikata kirjastojen määrärahoja ja asettaa ne vastakkain vanhusten hoidon kanssa. Yritin kertoa hänelle, mitä mieltä olen hänen arvoistaan. Arvatkaa, miten onnistuu? Yrittäkääpä itse löytää Saulin sähköposti tai blogin (mikä vitsi!) palaute.

Itken jo.

Teehetki

Chardinin teetä juovassa naisessa kiteytyy juoman koko sanoma. Pienet rauhan ja onnen hetket ovat muuttumattomia, kuluipa miten monta vuosisataa tahansa.

Ohutnahkaiset

Ajattelisin mielelläni, että olen ihan kelvollisen paksunahkainen yksilö - se tekisi elämän helpommaksi. Aikoinani katselin tyynesti Espanjan televisiosta livenä härkätaistelua (äitini tuli kerran hinatuksi katsojana oikealle areenalle, eikä hän koskaan toipunut siitä). Nyt filmi "Finding Nemo" meni nahan alle niin, että vieläkin tekee kipeää. Miten sellaista voidaan näyttää lapsille? Vammainen lapsi, jonka äiti kuoli jo alussa, epätoivoinen isä, aivovammainen isän ystävä, akvaarioon elämäniäksi vangitut kalat, vaaran paikka tosiensa jälkeen - julma maailma.

Kampelamieheni on puolestaan hermostunut, koska "Holby City" -sarjassa Paris-vauva kuoli. Sitä ei olisi saanut tapahtua. Ensi yönä näemme molemmat painajaisia.