keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Mielikuvitus menee ristiin

Hassua, miten voi jokin nähty tai luettu vaikuttaa tosielämään. Uutisissa (taisi olla Al-Jazeera) mainittiin, että Bangladeshissa on alkanut monsuuni ja hukuttanut 125 ihmistä. Aloin hihkua, että hyvä sentään, hyvä sentään. Sitten tajusin, että olen lukenut intensiivisesti Ian McDonaldin kirjaa "River of Gods", jossa Intia on kärsinyt kolmen vuoden kuivuudesta, ja monsuuni lopultakin tulee (jäävuri on hinattu Etelämantereelta muuttamaan paikallisilmastoa) ja lapset tanssivat kaduilla sateessa. Kirja on sijoitettu vuoteen 2047. Onneksi tuskin elän enää silloin. Kirja voi olla enteellinen.

Joka tapauksessa, tällaista tapahtuu, kun keskittyy koko mielikuvituksellaan.


sunnuntai, kesäkuuta 03, 2007

Työnjohtoa

Kampelamieheni päätti eilen kokeilla, oliko lääkäri oikeassa kieltäessään lääkkeiden ja oluen samanaikaisen käytön. Lääkäri oli oikeassa. Mies ei tänään näyttänyt kampelalta; hän näytti kolme päivää sitten kuolleelta kampelalta.

Katsoin hetken sopivaksi pestä parveke talven noesta ja liasta. Se oli niin mielenkiintoista puuhaa, että kampelani läpytteli ensin katsomaan päältä, sitten esittämään arvosteluja ja lopulta tarjoilemaan ehdotuksia. Lopetin homman. Hän kysyi, olenko lopettanut, ja osoitteli joitakin viiruja. Sanoin, että homma on tilapäisesti keskeytynyt työnjohdollisten ongelmien vuoksi.

Uskon vakaasti, että hän ei edes huomannut tulleensa nälvityksi. Hän jäi seisoskelemaan parvekkeelle ja tutkimaan hommaa vaihtelevista näkökulmista ja meni sitten takaisin sänkyyn.

Odotan sopivaa hetkeä, jolloin saan päättää, käytänkö Ajaxia vai Fairyä ja kuivaa, nihkeää vai märkää riepua.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Rollaattorit ja masennus

Alkajaisiksi - kummastelin, kun kaupungilla busseissa kulkiessani näin yhteen Tampereen kaupunginosaan kulkevissa busseissa erityisen paljon rollaattoreita, joita ns. "alan miehet" käyttivät. Kun näin yhden pakertavan itseään vaikeasti etuovesta, jossa oli jyrkät portaat ja mutka, pohdin asiaa mieheni kanssa: lastenvaunut saa Tampereella ilmaiseksi - mietimme, saako rollaattorit.

Ilmaeisesti ei saa. Tänään näin yhden hyvin huonossa kunnossa olevan "alan miehen" ensin pistävän rollaattorinsa - ostoskasseilla lisättynä - keskiovesta sisään. Sitten hän pakersi itsensä ulos ja ulkokautta etuovelle. Olin melkoisen jännittynyt; näkikö bussikuski rollaattorin, vai lähteekö hän liikkeelle ja erottaa miehen kulkuvälineestään? Näin ei tapahtunut. Molemmat pääsivät samaan kyytiin.

Mieheni terveydentila

Hänet on nyt käytetty läpi kaikista mahdollisista kokeista. Näyttää siltä, että - lukuunottamatta tukkeutuneita valtimoita, jotka jo tiesin, ja keuhkoahtautumaa, joka on jo todettu - häntä vaivaa vain (VAIN!) masennus. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on vakava psykologinen ongelma, josta vaimona joudun ottamaan vastuun. (Tai siltä ainakin minusta tuntuu.)

Hän saattaa millä hetkellä tahansa kuolla ja käpertyä aivoverenvuotoon. Niin kuoli äitini. En tietenkään kerro hänelle tästä. Hänellä on vieläkin voimakkaampi masennus nyt - ilmeisesti tietty "sairaan syndrooma" - kaikesta voi syyttää sairautta, mutta jos sellaista ei löydy? Mitä sitten tehdään?

Heikkous, syömättömyys ja rintakivut ovat tosiseikkoja. Mikä on vaimon rooli? Apua!