Tavaroita

Tarinaa tavaroista

Kuvassa ovat kodissamme pienen mappikaapin päällä olevat muistoesineet. Punaiset kengät mieheni aikoinaan sai pikkujoulun arvontalahjana. Hän kehuu ylpeänä, että ne ovat aidot brasilialaiset ilotytön kengät. Varmuutta ei tietenkään ole; niin vain oli arpajaisissa ilmoitettu.

Pääkallo on isoäitini äidin neularasia 1800-luvun lopulta. Siihen aikaan harrastettiin tällaisia koruesineitä. Neulat oli tarkoitus panna pääkallon päälaella, jossa nyt on pieni kynttilä, sydän vähän pilkottaa. Kapine on posliinia. Lapsuuteni ajan leuka keikkui lyijypainon varassa, mutta jossakin vaiheessa paino otti ja häipyi. Olen tavannut syyttää sisareni lapsia, mutta isoäitini on itse voinut hävittää sen. Vanhoilla päivillään (kuoli 96-vuotiaana) hän tapasi valittaa, että pääkallon leuka keikkuu itsekseen kuin se juttelisi hänelle.

Asetelma tuo kokonaisuudessaan mieleeni turhamaisuuden palkan - kuoleman. Miksi muuten punaiset kengät ovat turhamaisuuden huippu? Muistan Andersenin sadun. Toisaalta Dorothyllä oli kai Oz-maassa punaiset kengät, joiden kantoja sai kopsautella.