Hiaasen

Skinny Dip

Carl Hiaasenin viimeisin kirja oli valitettava pettymys. Alku on lupaava: mies luulee tappaneensa vaimonsa heittämällä hänet mereen risteilijän kannelta. Vaimo on hyvä uimari ja löytää kelluvan marihuanapaalin, jossa hän roikkuu, kunnes hänet pelastetaan. Sitten hän alkaa kummitella miehelleen.

Tästä tarina käykin nössöksi. Murhaaja on täydellinen nolla, hänen työnantajansa (rikoksen syy) on tomppeli. Hiaasenille tyypillinen palkkatappaja on tyhmä ja kiltti ja päätyy pelastamaan syöpään kuolevan vanhan rouvan sairaalasta ja suuntaamaan hänen kanssaan vapauteen. Poliisi katselee sivusta, miten kaikki pahat eliminoivat toisensa. Kesyä, kesyä.

Missä on Hiaasenin ääni ja raivoisa vimma? Missä on vääntynyt huumori? Missä morbidit tavat selvittää pahikset pois kummittelemasta? Edes poliisin lemmikkipythonit eivät syö epämiellyttävien, sinitukkaisten eläkeläisnaisten pahansuopia pikku koiria, vaikka poliisi niin vähän aikaa epäilee. Lopussa kaikki saavat toisensa - lopussa kolme onnellista paria poistuu auringonlaskuun. TV-sarjan käsikirjoitustako Hiaasen on luullut kirjoittavansa? Kirjan kansi vannoo, että Hiaasen on "the funniest writer in America today". Kohta hän ansaitsee arvonimen "the cutiest writer".