Hybris

Edelleen katsellessani TV:n kesäohjelmaa sain oivalluksen. Suuressa osassa murhajuttuja ja monessa vähän vanhemmassa salapoliisiromaanissa murhattu on käyttäytynyt tavalla, jolla täysipäinen ihminen ei yleensä käyttäydy. He ovat suoraan suuntaamassa itsetuhoon - suoranaisesti yllyttämässä mahdollisimman monta ihmistä kerralla itsetuhoon. Esimerkkinä on Dick van Dyken jakso, jossa mies ilmoitti eroavansa vaimostaan, sanovansa irti tämän rakastajan, antavansa potkut puolelle firmansa työntekijöistä ja muistaakseni jätti vielä poikansa perinnöttömäksi.

Samaten tämän päivän Jessica Fletcher -jutussa murhattu tappeli kilpakosijansa ja tytön isän kanssa ja kiristi tarinan konnamaista peliluolan pitäjää. Niinpä kysymys ei ole, kuka voisi tappaa noin mukavan ihmisen, vaan kuka ehtii ensiksi jonoon.

Tämähän on antiikin Kreikan hybristä, josta Wikipedia kirjoittaa:

Aristoteles määritteli hybriksen seuraavasti: aiheuttaakseen häpeää uhrille, ei siksi, että jotakin voisi sattua sinulle, ei myöskään siksi, että mitään olisi sinulle tapahtunut, vaan ainoastaan oman mielihyväsi vuoksi. Hybris ei ole hyvitys menneistä vahingoista; tämä on kosto. Hybriksen nautinnosta, sen syy on tämä: ihminen luulee muita huonosti kohtelemalla ylentävänsä itseään.

Antiikin tragedioita siirrettynä tämän päivän maailmaan. Suoraan antiikin tragediasta on myös Holby Cityn sairaalan kirurgien käytös, jossa johtava kirurgi Campbell-Gore ja Ed Kenning ajoivat toisensa tuhoon rikkomalla yhdessä sairaalan etiikkaa vastaan ja sitten ilmiantamalla toisensa. Aiskhylos ei olisi sitä kauniimmin voinut ilmaista.