tiistaina, heinäkuuta 17, 2007

Kesädokumentteja

Kun meillä nyt ei ole kaapelia, on ollut tyytyminen valtavirtakanaviin. Niinpä olen katsellut mm. historiallisia dokumentteja.

Keskustelupalstoilla innostuvat aina Jimin dokumenteista. Katselin jutun Egyptin pyramideista. Mitä merkillistä mössöä se olikaan. Tutkiva toimittaja pohti koko ajan sitä, olivatko egyptiläiset todella pystyneet rakentamaan monumentit ihan itse ja keskusteli "asiantuntijan" kanssa, joka puhui atlantislaisista. "Asiantuntijan" asiantuntemuksen huippu saavutettiin, kun hän tulkitsi sfinksin jalkojen väliin pystytettyä steelaa ja luki siitä tietoja atlantislaisten kirjastosta, joka oli piiloitettu sfinksin alle, ja ennustuksia kirjaston uudesta tulemisesta. Sitten ihan maallinen arkeologi ihan asiallisesti kertoi, että steelan pystytti Thutmosis IV, koska oli nähnyt unen tulevasta kuninkuudestaan ja kiitokseksi kaivanut sfinksin esiin hiekasta, joka jo hänen aikanaan peitti siitä osan. Mikä kaikki oli täysin selvästi kirjoitettu hieroglyfein. Joita se atlantislainen ei ilmeisesti osannut lukea.

Tutkiva toimittaja itse haahuili Indiana Jones -hattu päässä ja yritti mm. leikata kiveä egyptiläisellä louhoksella nähdäkseen, oliko se mahdollista. Louhoksen vakituiset työntekijät pitivät häntä ilmeisesti hauskimpana tapauksena viikkoon. Huippunsa selostus sai, kun mies vietiin Kheopsin pyramidin ylimpään kammioon ja arkeologi poistui paikalta. Tutkija kääntyi kameraan ja sanoi: "Tämä on hämmästyttävä hetki. Minut on jätetty yksin paikkaan, johon ketään ei koskaan päästetä." Kuka sitä kameraa sitten piteli? Faarao Kheopsin haamu?

YLE Teemalla seuraillaan sankarimyyttien jälkiä. Siinäkin oli yksinäinen selostaja (ja kameramies). Tämä dokumentti oli täyttä asiaa ja mielenkiintoinen lajissaan. Tämänkertaisessa jaksossa seurattiin Saban kuningattaren jälkiä Etiopiasta Arabiaan ja löydettiin paitsi kaikki Saba-tarut myös muinainen valtakunta. Jossa ehkä todella oli ollut kuningatarkin? Sitä selostaja ei väittänyt, hän pysyi asiassa. Hän ei myöskään esittänyt sankarimatkailijaa, vaikka oli sellainen - väsymyksen merkit olivat selvästi nähtävissä. Opin jotakin uuttakin - luulin Saban olleen Jemenissä, mutta Maribin laaksosta en tiennyt mitään. En ollut myöskään tiennyt, että Koraanissa on kertomus Salomosta ja Saban kuningattaresta. (Sen olen tiennyt, miksi Haile Selassien arvonimi oli "Juudan leijona".)