Valmisruokien ihmeellinen maailma

En ole vielä saanut lupaa keittää edes kananmunia tai ottaa moppia esiin. Mies saa hepulin. Lattiaa pesen lattiarätillä konttaamalla. Vuoteet saan sijata. Mies myöntää vastahakoisesti, että osaan kiilloittaa tiskipöydän yhtä hyvin kuin hän. Tämä kaikki, koska hän riippuu kiinni tärkeytensä riekaleista, enkä halua järkyttää häntä yhtään enempää kuin on välttämätöntä.

Masennus on vaikea tauti. Uhri tuntee olevansa hyödytön, ja että olisi parempi, jos hän kuolisi. Masennus on myös tarttuva tauti, joten minäkin olen ollut kuukausia merkillisen saamaton. Huolestuttavinta on, että miespolo ei nauti syömisestään. Hänen dieettinsä muodostuu edelleen kahdesta apteekin voimajuomasta ja kahdesta suklaavanukkaasta päivässä, annoksesta keittoa, jos saan hänet suostutelluksi, ja muutamasta viipaleesta paahtoleipää. Tämä on kierre; jos hän ei syö, hänen painonsa ei nouse; jos hänen painonsa ei nouse, hänen sydämensä on jatkuvassa vaarassa (sekin on lihas).

Tämän kaiken keskellä minä, joka pidän ruoasta, olen opiskellut valmisruokia. Voin suositella esimerkiksi Wok Kormaa, penne-makaronia intialaisessa kanakastikkeessa, kanapekonirisottoa ja sekä Saarioisten että HK:n kalaleikkeitä (vaikka ne tarvitsisivat vihanneksia). Kinkkukiusaus menettelee. Pasta-annokset ovat yleensä ylikeitettyjä ja nakit ja muusi eivät kelpaa ihmisravinnoksi. Hyviä keittoja ovat oikeastaan kaikki Saarioisten keitot, samoin salaatit, mutta HK:n salaateissa on liikaa öljyä. Kaikessa on liikaa suolaa.

Edistyisin mielihyvin ruokiin, jotka kuumennetaan pannussa, mutta taitaa olla liian aikaista. Stockmannilla on tarjolla lammas-vorschmakkia, joka vaikuttaa houkuttelevalta. Silakkapihvejä syön leivän päällä.

Kyllä näinkin voi elää. Söinhän minä kaksi vuosikymmentä tehdasruokalan rasvassa uitettuja kastikkeitakin, enkä kuollut.