Moottoripyörää

Taas tuli katsottua MotoGP

Se ajettiin niin kovassa kaatosateessa, että radalla olisi tarvittu uimavalvojaa. Joka sarjassa vain puolet pääsivät maaliin, muut sinkoilivat kuin rukkaset. Piikkiluokassa (jossa Mika Kallio ajaa) keskeytettiin ajo 6. kierroksen kohdalla, koska kaatosade alkoi silloin, ja aloitettiin uudelleen. Kaksi ajajaa kaatui näyttävästi kummassakin lähdössä.

Yksi pyörä sinkautti ajajan selästään ja jatkoi suoraan rengasvalliin, josta se yhtäkkiä hyppäsi ilmaan kuin IT-miljonäärin muskelivene. Ajaja koetti käynnistää pyörää uudelleen, ei onnistunut, ja sitten polvistui hiekkaan ja heitti kätensä taivaan puoleen. Ele olisi ollut kunniaksi tragedianäyttelijälle.

Tunnen riemua ja häpeää, kun katselen. Häpeää siksi, että juuri kaatumiset ja muut onnettomuudet tekevät lajin jännittäväksi. Kuten Harry Martinson kirjoitti "Aniarassa":

Hyeena pääsi mihin tahtoikin,

leijonanhyppyyn varaa vailla mukaan:

ei sitä toki syyttää voinut kukaan.

Passintarkastukset

Sisärajoilla on taas aloitettu passintarkastukset pistokokeina. Tuleepa mieleen entiset ajat. Tuli käytyä usein Ruotsin risteilyillä, eivätkä ikinä olleet tullimiehet kiinnostuneet kesyn näköisestä naisesta. Olisivat saaneet olla; tunsin useita vanhahkoja naisia, jotka kävivät pelaamassa bingoa ja tanssimassa laivoilla ja salakuljettivat ihan urheiluhengessä alkoholia. No, joka tapauksessa kerran seurueessa oli minun lisäkseni äitini ja naapurin rouva, joka sattui olemaan syntyperältään korealainen ja kansalaisuudeltaan venäläinen. Hänet noukittiin heti jonosta. Melkein myöhästyimme junastamme.

Toisella kertaa äitini ja minä otimme mukaamme hänen niin ikään korealaisen ja Venäjällä syntyneen, silloin 12-vuotiaan tyttärensä. Vasta laivalla muistimme, että lapsella ei ollut edes henkilötodistusta. Olimme hijaa kauhuissamme. Meidän kahden suomalaisnaisen välissä lapsi tuli Suomeen kenenkään kysymättä edes nimeä. Luulivat kaiketi, että hän oli ottolapsi. Kun kuljin kaupungilla Marinan kanssa (se oli tytön nimi), miehet tulivat usein huutelemaan minulle herjoja, mutta eivät koskaan, kun Larisa, tytön äiti, oli mukana. Tämä minua aina suuresti kummastutti - huutelu nimittäin. Huutelu oli tyyliä "eikö suomalaismies olisi kelvannut".