tiistaina, toukokuuta 31, 2005

Lampaaksi ruvenneet

Lampaaksi ruvenneet

Tanja Karpelasta on kirjoitettu blogilandiassakin. Nyt Kimi Räikkönen on liittynyt median moittijoihin. Kimin mukaan Suomessa kirjoitetaan "paskajuttuja" aina, kun "ottaa yhdet".

Muinainen työtoverini käytti sanontaa "Kun on lampaaksi ruvennut, ei kannata määkiä, kun teurastetaan."


Elämää Irakissa

Eine Al-Sadoonin kirja "Elämäni Irakissa" on maanläheinen kuvaus Irakin kahdesta sodasta päiväkirjan muodossa. Eine on se nainen, jota kahteen kertaan haastateltiinkin viimeisimmän Irakin sodan aikana. Hän on naimisissa irakilaisen kanssa ja heillä on kolme lasta. Einen kirja kertoo arkipäivästä, kun suuret mellastavat. Ruoasta, kuumasta vedestä, lasten koulukirjoista. Hän tuo myös päivä päivältä esiin irakilaisten omat näkemykset, usein miehensä Nimmerin suulla.

Eniten pidän yksinkertaisesta avioliiton kuvauksesta. Huolimatta kulttuuri- ja uskontoeroista Nimmer ja Eine elävät hyvin tavallista elämää. Jopa heidän riitansa tuovat mieleeni minun ja mieheni keskustelut, vaikka meidän perheessä ei vielä ole ruvettu syyttämään paksusuolta:

"Illalla Nimmer tuli suihkusta, istuutui olohuoneen sohvalle ja aloitti:
- Luulen, että emme mene Bagdadiin...
- Mitä, emmekö mene Bagdadiin, keskeytin hänet vain hieman tavallista kovemmalla äänellä ja riita oli valmis.
- Taas sinä teit sen, hän sanoi. - Sinä et kuuntele loppuun, mitä aion sanoa, vaan aina keskeytät. Etkö tiedä, että se aiheuttaa kipua paksusuolessani? hän osoitti sormellaan jonnekin umpisuolen paikkeille. - Sinä tapat minut vielä tuolla ainaisella keskeyttämisellä."