Aikaa on vierähtänyt

On ollut lievä masennus päällä minullakin. Kampelamies ei voi kesäisin ollenkaan hyvin. Keuhkoahtauma on ruvennut vaivaamaan muiden tautien lisäksi. No, mies on polttanut 11-vuotiaasta saakka, niin että pikemminkin pitäisi todeta, että keuhkot ovat kestäneet hämmästyttävästi. Minua on kuitenkin sen hengenahdistuksen kuuntelu masentanut ja olen nukkunut huonosti. Aamuöisin täällä kuljeskelee kaksi haamua, usein eri aikoihin. Outoa todeta, että tämäkään kaupunki ei nuku koskaan, ei tarvitse odottaa parvekkeella kauankaan, niin ohi menee ainakin yksi auto. Kahden aikoihin yöllä ohi menee muutakin kuin autoja, koska samassa talossa on juottola ja ilmeisesti olemme joidenkin nuorten miesten asumuksen ja heidän suosikkijuottolansa välisellä reitillä. Neljän aikaan aamulla alkavat poliisiautot huudella, koska olemme alueella, jolle takaa-ajo aina suuntautuu, kun joku ei piittaa yleisistä liikennesäännöistä ja kulkukissa lähtee tiukkaan takaa-ajoon. (Vaikka panda-autot eivät ole enää vuosiin olleet kulkukissoja, niin aikoinaan niissä oli Suomen leijona rekisterikilvessä.)

Yritin tänä aamuna kaikin voimin herätä puoli kuudelta. Vajosin aina takaisin unta kohti ja taas ponnistelin tajuisempaan oloon. Kuuntelin samalla, miten äitini ja isoäitini juttelivat keskenään keittiössä. Se oli leppoisaa ja turvallisen oloista. Vähitellen aloin kummastella, koska he eivät yleensä tule keskenään toimeen. Sitten minusta ruesi tuntumaan, että toisen ei pitäisi olla täällä - mutta kumpi se on? Ja hitaasti minulle sarasti, että kummankaan ei pitäisi olla - molemmat kuolivat kohta yhdeksän vuotta sitten, muutaman kuukauden päässä toisistaan. Siinä vaiheessa tajusin, että seinän takana on vain mieheni eikä taatusti juttele itsekseen. Hiljaisuus vallitsi.

Syy, miksi yritän kamppailla hereille ennen kuutta? No, mieheni nousee joka aamu ennen viittä. Hän polttaa aamun ensimmäisen savukkeen, panee vesipannuun vettä minun aamuteetäni varten, vie vanhan sanomalehden pois ja panee uuden (jos se on ehtinyt tulla) sohvan käsinojalle odottamaan minua. Sitten hän onkin valmis nukahtamaan uudelleen pariksi tunniksi, mutta hän ei voi tehdä sitä ennen kuin minä olen noussut ja sijannut vuoteen päiväkuntoon.

Meidät on molemmat opetettu lapsina tiukasti siihen, että sänky sijataan aamulla. Ainoa poikkeus olisi, jos joku olisi 40 asteen kuumeessa. Muuten vuoteessa loikominen tehdään peiton päällä. Siellähän mieheni viettää paljon aikaa lepopeiton alla (vaikka ei enää ihan niin paljon kuin yhdessä vaiheessa), mutta kun hän lakkasi sijaamasta vuoteita armeijan tyyliin, hän lopetti homman totaalisesti. Hän ei kärsi jättää työtä huolimattomasti tehdyksi eikä jaksa enää tehdä sitä hyvin. Sen vuoksi minun on revittävä itseni vuoteesta ja sijattava se, jotta hän pääsisi takaisin nukkumaan. Kaikilla perheillä on omat rituaalinsa.

Pöytätietokoneen omistajat on kirottu Eedenin käärmeen kirouksella; me joudumme matelemaan vatsallamme maassa ja syömään pölyä. Kameran piuha oli löysällä ja jouduin matelemaan aika lailla ennen kuin se oli taas paikoillaan. Pitäisi kaiketi madella vähän lisää pölyrätin kanssa. Johtokimppu kerää uskomattomat määrät villakoiria.

Saisi jo sataa.