tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Karitsailua

Tämä ei ole lampaanhoidollinen traktaatti, vaan kertomus karitsoiden aiheuttamasta vaarasta.

Opin jo äitini polvella, että karitsoita on kaikin keinoin vältettävä. Äitini nimitti "karitsoiksi" ihmisiä, jota onnistuvat takertumaan uhriinsa ja kehittämään riippuvuussuhteen, jota on vaikea, ellei mahdoton katkaista.

Nyt olemme mieheni kanssa sotkeutuneet karitsaan.

Juttu alkoi viattomasti. Talossamme asuu naapuri, jonka kanssa olemme viisi vuotta olleet juttelusuhteessa, Toisin sanoen pariskunnan rouva, joka tupakoi, on ensimmäisen kerroksen parvekkeen kaiteelta vyötäröään myöten ulkona höpöttämässä aina, kun ohi kulkee. Tämä on siedettävää. Ensimmäien virheen teimme mieheni kanssa, kun totesimme, että meillä oli tarpeettomia tavaroita - kankaisia lautasliinoja ja sarja Arabian kahvikuppeja (olen perinyt kolmen sukupolven astiat ja liinavaatteet ja miehenikin oman osansa, joten tavaraa riittää). Keksimme kysyä alakerran pariskunnalta, olisiko heillä käyttöä. Käyttöä löytyi.

Kiitollisuuden osoituksena pariskunta kutsui meidät kahville. Me tietenkin puolestamme kutsuimme heidät kahville. Vaaran merkkejä ilmeni jo silloin: rouva otti yhtäkkiä mieheni savukekotelosta savukkeen, kun mieheni ei ollut huoneessa. Tosin mies oli hiukan aikaisemmin tarjonnut ja rouva sillä hetkellä kieltäytynyt, mutta savukekotelo on miehelleni hyvin yksityinen esine.

Eilen sitten paukahti. Olin kaupassa (jonka rouva tiesi, koska hän soitti kännykkääni) ja rouva törmäsi meille. Mieheni ei ollut parhaalla tuulellaan juuri silloin - hän oli päättänyt pestä keittiön ikkunan ja kaatanut vahingossa vadillisen vettä parketille. Silti hän oli kohtelias - kunnes rouva ensin sanoi, että hän tuli vain hakemaan sunnuntain Aamulehteä, koska avomies unohti ostaa sen (minkä sattumalta tiesimme valheeksi). Sitten hän konttasi mieheni jaloissa ja etsi kaipaamaansa ilmoitusta lattian suojaksi levitetyistä lehden sivuista ja sotki ne saman tien. Seuraavaksi hän jo veteli keittiön laatikoita auki.

Mieheni kysyi aika terävästi, mitä tämä laatikoiden aukominen tarkoittaa. Roua sanoi hilpeästi, että hän vain hakee saksia. (Ne riippuivat selvästi näkyvissä naulassa keittiön seinällä). Mieheni, joka hoitaa parkettilattiaa kuin lapsen ihoa, oli jo ehtinyt huomauttaa kenkien ottamisesta pois, johon rouva oli vastannut: "Ne ovat vain minun kellaritossuni" (hän kulkee kellarikäytävää pitkin portaasta toiseen). Koska kellarissa remontoidaan, se ei ollut rauhoittava tieto, ja mies oli joka tapauksessa jo käskenyt ottaa tossut pois. Mitä rouva siis ei tehnyt.

Seuraavaksi rouva iski taas lupaa kysymättä miehen savukekotelon kimppuun. Tässä vaiheessa mieheni taisi nähdä punaista. Sitten seurasi loppuhuipennus.

Rouva sanoi: "Lidlissä on tällä viikolla halpa oluttarjous. Ostakaa nyt oikein iso kuorma, koska Jukka ja minä tulemme teille vappua viettämään."

AI ETTÄ MITÄ HÄH?

Nainen tulee toisen kotiin, valtaa reviiriä minkä ehtii lyhyen tuttavuuden jälkeen, ja sitten antaa tuollaisen ilmoituksen! Onneksi mieheni ei lyönyt.

Varoitettu on varuillaan. Olemme yllättäen saaneet vanhan ystävän kutsun heidän kesämökilleen vappua viettämään. Jos meidät silti nähdään aattona tai vapunpäivänä, kesämökki on peruttu, mutta meitä tullaan kohta hakemaan heidän kaupunkiasuntoonsa, joka sekään ei ole täällä päinkään.

MUTTA ETTÄ KEHTAAVAT! Tämä karitsointi loppui tähän.

4 Comments:

At 1:31 ip., Blogger Wilhelmiina said...

Kyllä minä sanoisin suoraan, että tuollainen käytös ei ole asiallista ettekä ole tervetulleita jatkossa, vappuna saati muuten. Ei kannata olla liian kohtelias tunkeilevien ihmisten suhteen, eiväthän hekään ole teidän suhteenne.

 
At 1:33 ip., Anonymous tinka said...

"Kamala naapuri" -tuli ekana mieleen moisesta naapuristanne! Siinä näkee, mitä voi seurata, jos on liian kiltti myös naapureitaan kohtaan. Valitettavasti.

"Pelkään" saman toistuvan myös oman naapurini kanssa. Hän on muutaman kerran yrittänyt tehdä parempaakin tuttavuutta ja kutsua kahville, joulumuistamisesta puhumattakaan. Siitäkin jäi vähän kiitollisuudenvelka-olo, joten piti hommata vastalahjus. Ahisti.

Nyt ennen pääsiäistä hän tuli kysymään, ollaanko me pyhät kotona (ei oltu) -hän leipois meille kakun. Minkä ihmeen takia? En kaipaa hältä yhtään mitään! Tähän päivään mennessä sitä kakkua ei ole näkynyt. Onneksi.

Pahinta on se, kun se nainen kailottaa käytävällä ja haukkuu yhtä muuta naapuria (muuttivat valitettavasti pois). Ehkä tekisi myöhemmin saman meistä, jos tekisin sen virheen, että päästäisin sen meidän asuntoon. Sitä yritän välttää aina kaikin keinoin.

Joku roti siinä tuttavallisuudessakin.
Ikävää, että toisten hyväntahtoisuutta sitten myöhemmin osataan käyttää väärin.

Rauhallista vappua teille!!

 
At 3:43 ip., Blogger Moira said...

Nuo kyllä vaikuttavat enemmän susilta kuin lampailta O.o

 
At 6:03 ip., Anonymous Petja Jäppinen said...

Mun äiti oli tuollainen.
Nuorna ja kokemattomana jätin hänelle tililleni käyttöoikeuden siksi aikaa kun olin Italiassa...
Kokonaiskustannukset olivat tuosta muutaman miljoonan.

 

Lähetä kommentti

<< Home