lauantaina, joulukuuta 31, 2005

Sisareni hautajaiset

Hautasin ainoan sisareni eilen.

Hups. Väärä sanamuoto. Olin läsnä, kun ainoa sisareni haudattiin. Haluan tavallaan selittää, mutta miten tämän voi selittää? Emme koskaan tulleet toimeen. Ennen kuin isämme kuoli, olimme hänen viimeisillä syntymäpäivillään. Emme silloin tienneet, että ne olivat viimeiset. Silloin minulle valkeni, että sisareni vihasi minua. En käytä sanaa keveästi. Hän vihasi minua.

Yritin päästä siitä ohi. Sitten kuolivat vuorotellen isäni, isoäitini ja äitini. Huolehdin isoäidistä ja äidistä loppuun asti. Sisareni ei. Seurasi tuskallisia tapahtumia. En halua kirjoittaa niistä, en myöskään viimeisistä tapaamisista sisareni kanssa.

Nyt hän on kuollut. En tiedä, mitä pitäisi ajatella. En todella tiedä.

Auttakaa, joku.

3 Comments:

At 10:40 ap., Blogger Perso said...

Hyvinkin kiinalaisen per*etilanteen omanneena sanoisin vain, että pidä yhteys itseesi ja omiin tunteisiisi auki, oli ne tunteet mitä oli. Kukaan ei ole sun puolella paitsi sä itse. Sun kanssa sun on pakko elää loppuikäsi, ei kenenkään muun. Ihan rauhassa vaan, pahin alkaa olla jo takana päin, uskoisin. Vainajat on hiljaista sakkia.

Voimia!

 
At 12:27 ip., Blogger Anna Amnell said...

Hyvä Mette,

kirjoita hänelle kirje, jossa kerrot suoraan, miltä Sinusta tuntuu. Lue se hänelle ääneen joko valokuvan edessä tai kuvitellen hänet eteesi.

Ihme kyllä tämä on auttanut minua joiden vaikeiden tapausten kanssa. Idean kertoi eräs ystävä, joka on terapeutti.

Samalla tavalla voi kirjoittaa kirjeen elossa olevalle ihmiselle. Tietenkään kirjettä ei lähetetä hänelle.

Voit säilyttää kirjeen tai polttaa sen, repiä palasiksi ja vetää sen WC:n pöntöstä alas.

Kokeile.

Kiitos kiinnostavista blogikirjoituksista. Onnellista uutta vuotta!
t. Pirkko

 
At 2:36 ap., Blogger ah said...

Hei Mette,
Pirkon ehdotus vaikuttaa viisaalta.
Aloin kommentoida kun kuvittelin, että osana sisarusparvea, sen ongelmia, jännitteitä, hyviä ja huonoja aikoja osaisin sanoa jotakin. Nyt en sitten oikein osaakaan. Voisitko saada lohtua siitä, että sisaresi viha, joka varmasti vahingoitti kipeästi sekä sinua että häntä itseään, on nyt lopullisesti sammunut, tai ainakin sammumassa? Sen heijastukset vaikuttavat elämääsi vielä, mutta ilman vihan lähdettä ne raukeavat, kun viisaana ihmisenä annat niiden mennä menojaan.
Ja kun sinulla on ollut noin paljon surua elämässäsi, ei syiden ja syyllisyyksien pitkällinen pohtiminen tunnu reilulta, reilulta itseäsi kohtaan siis. Tunteesi ovat toki kaikki oikeutettuja ja vaativat päästä esiin. Ehkä Pirkon ehdottama tapa päästäisi ne ilmoille mutta estäisi niitä tekemästä pysyvää pesää.
Tuntuu arrogantilta kommentoida toisen tunteita tällä tavalla. Ethän pahastu!
Anni

 

Lähetä kommentti

<< Home