tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Jouluruuhkaa

Lidlissä on ilmanala, joka saa ihmiset käyttäytymään hassusti. Tällä kertaa olin itse paikan koomikko. Olin kiertänyt viisi kauppaa ostoskärryjen kanssa ennen kuin päädyin Lidliin. Minulla oli muutama palautustölkki, ja tietysti ne olivat jääneet kärryjen pohjalle. Purin siis kaikki ostokseni lattialle tölkkiautomaatin viereen ja syötin tölkit laitteeseen. Sitten pakkasin kärryt uudelleen. Tässä vaiheessa huomasin, että kateissa oli yksi apteekin pakkaus. Purin koko homman taas ja siellähän se kadonnut rasia oli, pohjalla. Uusi pakkaaminen. Vieressäni oli iso roskakori tyhjiä muovipusseja varten. Korissa oli kaunis, puhdas valkoinen muovipussi. Otin sen ja panin siihen ostamani pakasteet, että ne eivät kastelisi muuta kuormaa. Kun kaikki oli kunnossa, tölkkien palautuskuitti oli kateissa. Pengoin roskista kuumeisesti, mutta en löytänyt kuittia. Purin tavarani kolmannen kerran. Siellähän se lipuska oli. Taas pakkaamaan. Olin taatusti punainen ja kuumissani, kun kiersin Lidlin ostosteni perässä ja menin kassajonoon.

Jonon läpi tunkeutui kaksi pojankoltiaista. Toinen kääntyi ja sanoi: "Tällä tavalla nuoret käyttäytyvät nykyään."

Menin vielä Pukettiin ostamaan kaksi hyasinttia. Toinen myyjä pakkasi, toinen bongasi kassaan. Pakkaaja sanoi kassalle: "Ja kaksi haisuliinia." Kaipa hyasintteihin kyllästyy, kun niitä joutuu kaiket päivät käsittelemään.