lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Häähuumaa


Dr. Philillä oli tänään melkoisen järkyttäviä vieraita, naisia, jotka halusivat naimisiin keinolla millä hyvänsä. Yhdellä oli kaikki valmiiksi suunniteltuna - hääpuku, sormus (jonka hän oli jo ostanut), lahjat vieraille - sulhasta vain ei ollut, ei edes poikaystävää. Toinen oli menossa lääkikseen ja naimisiin samanaikaisesti; hän pelkäsi, että sulhanen karkaa, jos joutuu odottamaan. Ja kolmas pelkäsi jäävänsä vanhaksi piiaksi 27 vuoden korkeassa iässä.

Olen järkyttynyt. Emmehän elä "Tuulen viemän" maailmassa, edes amerikkalaiset eivät elä enää yhteiskunnassa, jossa nainen oli 27-vuotiaana toivoton vanhapiika. Sisällissotaa edeltävässä Etelässä tytöt menivät naimisiin 15-vuotiaina, joten heillä oli aikaa miehen metsästykseen, mutta tämän päivän maailmassa pitäisi ensin opiskella ja hankkia työpaikka. Tulee vähän kiire.

Mietin asiaa ja totesin, että tunnen kolme naista, jotka ovat odottaneet uljasta prinssiä - miestä, joka tulee kotiin piirittämään, on komea, rikas ja rakastunut. Yksikään ei ole onnistunut. Yksi istuu yhä kotonaan ja haaveilee, toinen löysi hylkeen näköisen tyypin, joka löi häntä eikä suostunut vihille, ja kolmas viimeksi asiasta kuullessani metsästi yhä epätoivoisemmin. Kaikki kolme ovat kauniita.

Ei onnistunut Scarlett O'Harakaan kovin hyvin, vaikka oli tyrkkyä ja taitoa.


1 Comments:

At 5:45 ip., Blogger Saarni said...

...toinen löysi hylkeen näköisen tyypin...

Vau! Hieno termi, pitää pitää mielessä! ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home