sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006

Bambi


Disney Channel viihdytti sunnuntaipäivää näyttämällä alkuperäisen Bambin. Mietiskelen kollektiivista väärin muistamista. Olen useasti törmännyt mainintoihin Bambin metsäpalosta, jossa hän menetti äitinsä. Itse asiassa Bambin äiti ammuttiin (yllä oleva kohtaus). Metsäpalo tuli paljon myöhemmin tarinassa.

Lasten elokuva tämä ei ole, aikuistakin pelotti. Filmi on itse asiassa pelottava ja synkkä, raa'at kohtaukset seuraavat toistaan. Bambin ensimmäinen niityllä käynti keskeytyy metsästäjän ilmestymiseen. Sitten seuraa talvi, jonka kylmyyttä ja nälkää kuvataan karmivan realistisesti. Kun kevät tuo ensimmäisen vihreän ruohon, metsästäjä tulee taas ja Bambin äiti ammutaan.

Seuraavana keväänä eläinnuoret kypsyvät rakkauteen. Bambi tapaa Felinensä, mutta kohtaus keskeytyy kilpailijan ilmestymiseen. Taistelu on pelottava, vaikka Bambi voittaa. Sitten tulevat taas metsästäjät, hirveät hurtat ovat viedä Felinen, Bambi taistelee niitä vastaan ja häntä ammutaan. Kaiken huipuksi tulee metsäpalo. Jokainen iloinen ja onnellinen kohtaus keskeytyy raakuuteen ja kuolemaan.

Filmi on myös hyvin patriarkaalinen. Niitylle tulee ensi kerran Bambin isä etäisenä hahmona. Kun äiti kuolee, isä ilmestyy lumimyrskystä ja sanoo: "Äitisi ei voi enää huolehtia sinusta." Metsäpalon aikana isä ajaa haavoittuneen Bambin jalkeille ja pakottaa hänet turvaan. Loppukohtauksessa Felinellä on kaksoset. Bambi ja hänen isänsä seisovat kaukaisina, ylväinä hahmoina vuoren harjanteella. Sitten isä kääntyy ja kävelee pois - kuninkuus on Bambin, mutta perheonni ei. Bambi ei liity lemmittynsä ja lastensa seuraan.

Elokuvan tunnussävelkään ei lupaa pysyvää onnea, vaan jatkuvan kiertokulun:

Love is a song that never ends
Life may be swift and fleeting
Hope may die yet love's beautiful music
Comes each day like the dawn

Love is a song that never ends
One simple theme repeating
Like the voice of a heavenly choir
Love's sweet music flows on.


2 Comments:

At 8:46 ap., Blogger Viivi said...

Voi kun olisin huomannut katsoa. Kyseinen elokuva on muistaakseni ensimmäisen elokuvakokemukseni. Koskapa muistissa ei ole juurikaan muuta kuin se metsäpalo, olisi ollut mielenkiintoista katsastaa uudelleen.

 
At 9:09 ip., Blogger Orange seeds said...

Mutta kyllä lastenkin on hyvä itseasiassa kokea hieman pelottaviakin satuelämyksiä, joko kirjana tai vaikka piirrettynä, aikuisen turvallisessa seurassa tietty. Sillä tavoin lapsi oppii käsittelemään sellaisakin tuntemuksia. Ns. turvallisen pelon kokeminenkin on ihan tervettä, kunhan selitetään ettei se ole totta jne. Perinteisistä perinteisimmät lastensaduthan ovat usein sisältäneet pelottaviakin elementtejä, mutta lopussa kaikki on taas hyvin. Pelkojakin täytyy oppia kohtamaan, sadut ovat hyvä keino siihen. Myös kuolema on mielestäni aihe, jota ei tarvitse lapsiltakaan kokonaan kätkeä, se kun on luonnollinen osa jokaisen elämää.

 

Lähetä kommentti

<< Home