Illuusia

Vastaan Illuusian ideaan

Minun on käytettävä kahta kieltä edustavia kirjoja. Sikäli se on paikallaan, että luen kahta kieltä. Joitakin numeroita on vaikea löytää, niin että poikkeamia polulta on. Niistä ensimmäinen on

Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu

Olavi Paavolaisen sotapäiväkirja on kiinnostavaa luettavaa, koska siitä heijastuu sodan todellisuuden ristiriita Paavolaisen esteettiseen Aunuksen ihannoinnin kanssa. Hetkittäin miettii, onko tämä mies lainkaan läsnä sodassa, vai onko hänet siirretty aikakoneella jonnekin 20-luvulle? Osittain hän on sodassa eksyksissä - sotakirjeenvaihtajia ei haluttu sotkemaan hyvää sotaa. Paavolaisen persoonallisuus tulee vahvana läpi - omaan hyllyyni olen onnistunut hankkimaan teoksen "Risti ja hakaristi ".

Anne Huré: Kaksi nunnaa

Pieni kirja, jonka kustantaja varmaan valitsi Hulmen "Nunnan tarinan" innoittamana. Aivan erilainen luostarikuvaus ja loputtoman kiinnostava psykologisesti.

Luostarin säännöt ovat erittäin tiukat, mutta sen nunnat ovat kirkkoisiä tutkivia oppineita. Ristiriita syntyy, kun Vatikaani kutsuu äärettömän älykkään oppineen seminaariin ja abbedissa kieltää matkan. Luostarin sääntöjen mukaan nunna ei saa poistua luostaristaan. Kirjan mittaan paljastuu, että molemmat lujatahtoiset naiset ovat olleet noviiseina yhdessä, ja heidän välisensä side on edelleen tavattoman vahva - siteen laatuun vain vihjataan. Kiistaa käydään myös nuoren noviisin sielusta ja sydämestä.

Kirjan yksityiskohdat ovat selkeitä ja puhdaspiirteisiä. Mieleenpainuva yksityiskohta on tapa, jolla henkilöt ja heidän huoneensa kuvataan kukkien kautta.

Jung Chang: Villijoutsenet: kolmen kiinattaren tarina

Tämä kirja ei ole miniatyyri, se maalaa leveällä siveltimellä. Kiinan lähihistoria tulee esiin kolmen sukupolven naisten kautta. Kaihdoin kirjaa ensin (tunnustan snobismini), koska se oli kirjakerhon kirja. Sitten luin ja miellyin. Kun ajattelen Kiinaa, huomaan usein ajattelevani sitä tämän kirjan kautta, vaikka olen lukenut useita muitakin muistelmia ja katsonut elokuvia.

Yrjö Kokko: Neljän tuulen tie

Lapsuuteni kirjoja. Vaikka en ole lukenut sitä - sanotaan - kymmenennen ikävuoteni jälkeen, muistan henkilöitä ja yksityiskohtia. "Neljän tuulen tie" toi Lapin suomalaisille eksoottisena paikkana, yhtä kiehtovana ja vieraana kuin Uusi Guinea tällä hetkellä

William Shakespeare: Kuningas Henrik V

Kuningasnäytelmistä Henrik V ei ollut suosikkini, ennen kuin näin sen elokuvana, Kenneth Branagh Henrikinä. (Suosikkini on Rikhard II.) Filmin jälkeen tarina avautui: Shakespearen Henrik on täysin nykyaikainen poliitikko. Hänen isänmaalliset puheensa todella toimivat! Ranskan prinsessan olisi saanut amputoida sekä näytelmästä että filmistä.

Antonia Fraser: Six Wives of Henry VIII

Antonia Fraser on pätevä historioitsija. Lisäksi hän saa ihmiset elämään. Olen myötäelänyt jokaisen naisen, joka joutui Henrikin kanssa tekemisiin. Suosikkini on ehkä Kleven Anna, joka ei ollut niin tyhmä kuin luultiin: hän jäi henkiin ja paistoi piparkakkuja jouluisin Henrikin lapsille.

Barbara Hambly: Search the Seven Hills

Varhaisten kristittyjen Roomaan sijoitettu pikku kirja. Kiehtova piirre on tapa, jolla kristityt esitetään toistensa kanssa vielä leijonan kidassakin riitelevänä lahkolaisjoukkiona. Perin todenmukaiselta vaikuttava piirre. Pahasti tökkii se, että kömpelö filosofi, joka yrittää pelastaa ryöstettyä lapsuuden rakastettuaan, on saanut lempinimen "professori". "Skolastikko" olisi käynyt, mutta professoreja antiikin Roomassa ei ollut.

Useita eläviä henkilöhahmoja. Heidät suorastaan näkee.

Barry Hughart: The Eight Skilled Gentlemen

Hughart on kirjoittanut useita kirjoja (minulla on kolme) "Kiinasta, jota ei koskaan ollut". Hän on käyttänyt kiinalaisia uskomuksia ja kansanperinnettä luodakseen veijaritarinoita viisaasta oppineesta, "jolla on vähäinen vika luonteessaan", ja hänen oppipojastaan, jonka lahjoihin kuuluu valtava voima. Tässä kirjassa he joutuvat mukaan myyttiseen lohikäärmeveneiden kilpailuun kahdeksan kiinalaisen demonin kanssa.

Arturo Perez-Reverte: Yhdeksäs portti

Tätä kirjaa rakastan. Tapa, jolla siinä on nivottu yhteen Alexandre Dumasin "Kolme muskettisoturia" ja loitsukirjojen etsintä, huippukohtana paholaisen kutsuminen, on verraton. Näen usein unta, jossa löydän kirjastosta tai kirjakaupasta uusia ja uusia kirjoja, joita en ole ennen nähnyt ja jotka haluan ehdottomasti lukea. Kun kerään pinon, herään. Tällaisia kirjoja unessani löytyy, mutta tosielämässä harvoin.

Paljastan kirjan lopun: Corsoa on koko matkan ajan auttanut tuntematon tyttö, joka paljastuu paholaiseksi. Paholaista on vaarallista kutsua, mutta joskus hän tulee kutsumatta.

"Kirjat tekevät tämänkaltaisia kepposia, hän ajatteli. Ja kaikki saavat ansaitsemansa paholaisen."