Sankareista

Sankaruuden olemus

Peter Englund on esseekokoelmassaan "Hiljaisuuden historia" pohtinut sankaruuden olemusta. Omalta osaltani jatkan pohtimista.

Englundin mukaan ensimmäisiä sankareita olivat sotilaat - he panivat henkensä peliin ainakin oletuksen mukaan jonkin muun kuin itsensä vuoksi; maansa, hallitsijansa, lähimpiensä. Vähitellen - samoihin aikoihin, kun palkkasoturiarmeijat kehittyivät - tämä kuva alkoi näyttää roskaisen puolensa. Silloin tarjoutuivat sankareiksi tutkimusretkeilijät, henkensä uhalla ihmisen tiedon piiriä avartavat; ja sitten varsinaiset tieteen sankarit - Pasteurit, Curiet, Jennerit. Tutkimusretkeilystä on tullut urheilulaji, jossa tahallissti haetaan vaaraa, kun retkeilijät ennen joutuivat vaaraan tuntemattoman edessä. Tiedemiehet eivät enää tee kokeita itsellään eivätkä asetu alttiiksi röntgensäteilylle ja kuole siihen kuten Curiet tekivät.

Englund pohtii edelleen, että juuri, kun alkoi olla pulaa sankareista, tuli elokuva ja sankarit muuttuivat kuvitteellisiksi. Hän ottaa esimerkiksi Erroll Flynnin ja hänen rakettimaisen nousunsa maineeseen. Kuvitteelliset sankarit voivat olla todellisessa elämässään nynneröitä - Rambo Stallone ei uskalla matkustaa Israeliin, koska hän pelkää niin kovasti pommittajia.

Ajattelen, että ihmiset edelleenkin haluavat sankareilta todellisuutta. Se selittäisi elokuvan "Apollo 13" suosion. Kyseessähän oli amerikkalainen tappio, mutta sen sankarit olivat todellisuudessakin pelottavassa hengenvaarassa, josta he selvisivät omalla neuvokkuudellaan ja rohkeudellaan. Samaten WTC-iskuissa sankareiksi nousivat palomiehet, joista suuri osa kuoli, vaikka he olisivat voineet hyvissä ajoin todeta homman toivottomaksi ja perääntyä sortuvista rakennuksista. Tätä sankaruutta taas käyttivät härskisti hyväkseen pormestari Giuliani ja presidentti Bush, jotka esiintyivät julkisesti palomiehen kypärä päässään. Näin he muuttivat todellisen sankaruuden kuvitteelliseksi samoin kuin Tom Hanks, joka antoi kasvot Apollo 13:n astronauteille.

Nykymaailmalla on pulma, kun sankaruuden tunnusmerkki, oman elämän heittäminen peliin, on jyrkästi erotettu näkyvästä sankaruudesta. Nimettömät terroristit todella kuolevat, valkokankaan sankarit ovat tekevinään mainetekoja. Elämme skitsofreenistä aikaa - toivottavasti emme joudu näkemään hetkeä, jolloin sankariteot taas ovat tavallisten ihmisten ulottuvilla. Ne tapaavat olla aika ikäviä aikoja. Mieluummin sittenkin Pierce Brosnan pelastamassa maailmaa solmio vipattaen.

Erroll Flynn muuten selvisi aika huonosti ristiriidastaan. Hän meni Espanjan sisällissotaan ja halusi rintamalle. "Siellä on luoti, joka odottaa minua", hänen kerrotaan sanoneen. Hän päätyi Madridissa hotellin baariin, ryyppäsi Ernest Hemingwayn kanssa ja sitten yhtäkkiä pakeni lentokoneella koko maasta.