Sekalaisten kirjojen siunaus

Sekalaisten kirjojen siunaus

Varsinaiset kirjojen keräilijät ostavat ensipainoksia tai tiettyjä painoksia. Minulle kirjan sisältö on tärkeämpi kuin ulkonäkö. Silti kirjoihin kiintyy myös yksilöinä tai esineinä. Hyllyssäni on kirjoja, joita en vaihtaisi uuteen painokseen, koska niiden tuntu käteen, lehtien laatu, jopa tuoksu ovat käyneet tutuiksi. Versioni Ray Bradburyn "Marsin aikakirjat" -kirjasta on lapsuuteni ajalta. Kirja lumosi minut. Merkitsin pienillä lyijykynäpisteillä novellit, joista erityisesti pidin. Pisteet ovat vielä jäljellä. "Maapallon eläinkuvasto" ei ole se nukkavieru kapine, jota pitelin sylissäni 5-vuotiaana, se oli naapurin rouvan ainoa kirja. Oma kappaleeni on sekin silti varsin kunnianarvoisa ja selkämykseen on tummunut käsieni jäljet. Marguerite Yourcenarin "Hadrianuksen muistelmat" on harvoja isältäni perimiäni kirjoja. En vaihtaisi uuteen.

Oma lukunsa ovat antikvariaatista ostetut kirjat. Jokaisella on tarinansa, josta ei koskaan pääse selville. Kun kirjan etulehdellä lukee "Hyvää syntymäpäivää, äiti" miettii, eikö lahja ollut mieluinen ja mitä äiti sanoi, kun tytär myi kirjan. Pari klassikkoani on peräisin konkurssimyynnistä - joku rikastunut oli ostanut kokonaisen kirjaston ja sidottanut yhteneviin kansiin - ja sitten taas köyhtynyt. Noloa.

Kirjat ovat tarinoita ja kirjoilla on tarinoita. Juuri kuten ihmisilläkin.