perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Elämää Lidlissä

Elämää Lidlissä

Lidlissä käyminen vastaa usein hyvää TV-sketsiä. Tänään oli pitkä jono kassalla ja nuori, hermoileva kassa. Edessäni oli keski-ikäinen nainen, joka haahuili aivan pihalla tästä maailmasta. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että rauhoittavia ja paljon, mutta voihan olla kyse jostakin muustakin. Joka tapauksessa hän poimi ympäriltään esineitä, katseli niitä, pani pois. Kerran hän suuntasi harhailevan katseensa minun ostoksiini, jolloin kajautin rajamerkin väliin. Sitten hänen pinostaan putosi muovipullo jotakin pyykkiainetta. Nainen ei huomannut mitään. Hän astui pullon päälle ja katsoi alas kuin ei olisi tiennyt, mikä jalan alla oli. Lopulta hän tunnisti kapineen ja nosti sen takaisin hihnalle.

Kassalla hän heitteli ostoksiaan kärryihin. Hän todella heitti ne korkealle kuin pesäpallot. Seurasin kiinnostuneena, miten kananmunapakkauksen käy. Hän piteli sitä kädesään, katseli pitkään ja lopulta tunnisti ja pani kärryihin heittämättä. Maksu sujui muovilla, mikä oli kassatytön onni.

Kun vuoroni tuli, paikalle putkahti joku myymälävastaava ja toi sylillisen kolikkopötköjä. Tyttö alkoi rikkoa niitä. Kokenut kassa lyö pötkön keskikohdalta johonkin terävään rikki ja työntää sitten molemmista päistä. Tänä harjoittelija näpersi putkia päästä auki. Takanani oli mies, jolla oli kahvipaketti ja joitakin keksejä. Hän oli jo hetken stepannut kuin pissahädässä ja parahti nyt: "Pitäkää kiirettä, juna lähtee!" Kassatyttö tuli vain kömpelömmäksi. Mies sanoi minulle: "Saako etuilla, juna ei odota!" Sanoin, että tietysti, kunhan kassa vain ottaa rahan. Kassatyttö yritti lyödä miehen ostokset sisään, ja nauha loppui. Niitä löytyi kolmen kappaleen muovikäärössä. Tyttö alkoi parkua: "Miten tämän saa auki? Miten tämän saa auki?" Junamies kiljui: "Juna lähtee! Juna lähtee!"

Saman tien kassalle tuli resuinen, hyvin neuvottoman näköinen mies, löi tiskiin erittäin epäilyttävän nyytin ja sanoi. "Tämä on tarjouspizza. Ostin sen viikko sitten. Se on homeessa." Kassatyttö painoi paniikkinappulaa (kirjaimellisesti, kassapöydässä on sellainen). Sanoin: "Voisitko hoitaa tämän junaan menevän herran ensin ja meidän muiden ongelmat sitten?" Pizzamies sanoi: "Se oli pakkasessa koko ajan!

No, tyttö selvitti junamiehen, joka juoksi. Jostakin putkahti myymälävastaava ja hoiteli homeisen pizzan. Minäkin sain lopulta ostokseni selvitettyä. Kun lähdin, näin haahuilijan. Hän seisoi pakkauspöydän luona ja tuijotti jotakin ostosta kädessään. Luultavasti hänet laastaan ulos, kun myymälä illalla suljetaan.

torstaina, syyskuuta 29, 2005

Kastemadot

Kimmo Sasi

Kun ministeri Kimmo Sasi oli 4-vuotias, mieheni narrasi hänet syömään eläviä kastematoja. Aina, kun Sasi aiheuttaa hämminkiä julkisessa elämässä, muistan ne kastemadot.

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2005

Katkoja

Katkoja viestinnässä

Aviomieheni, joka samalla on elämäni ainoa mies, on ruvennut läsimään. Arviot vaihtelevat vatsasyövästä kilpirauhasvikaan. Muitakin ideoita on. Pahoin pelkään, että viestintäni on lähiaikoina hiukan katkonaista.

Henkilökohtaisesti olen taipuvainen epäilemään vähemmän vakavia vaihtoehtoja, mutta elämäni mies on pahasti huolestunut, joten tuen ja rohkaisen. Ja toivon olevani oikeassa. Harvoin tuntee olevansa niin hyveellinen halutessaan voittavansa väittelyn. (Jos tämä vaikuttaa vitsikkäältä, niin ilmoitan, että se on vain pintaa. En halua ruveta leskeksi.)

maanantaina, syyskuuta 26, 2005

Seksi

Dr. Phil seksistä

"Ei ole kysymys siitä, miten syvälle menee, vaan kuinka kauan jaksaa kyntää."

"Jotkut miehet ajoittavat seksin pitkän mainostauon ajaksi. Naiset eivät pidä siitä."

Hm.

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Turistit

Turistikirjallisuutta

Tuli taas pitkästä aikaa luettua Louis Bromfieldin "Sateet tulivat". Monista ja ilmeisistä vioistaan huolimatta se on mainio viihdekirja. Voisi suorastaan luulla, että Bromfield tiesi jotakin Intiasta. Todellisuudessa hän oli Keski-Lännen poika, joka oli kerran käynyt lomalla Intiassa.

Joseph Conrad pisti vielä paremmaksi. Hän näki kerran keskiamerikkalaisen lahden laivan kannelta käsin ja kirjoitti kirjan "Hopeavuori" (myös nimellä "Nostromo"), jossa loi kokonaisen Keski-Amerikan tasavallan historioineen, väestöineen ja maantieteineen. Hyvä mielikuvitus voittaa aina tylsät tosiseikat.

lauantaina, syyskuuta 24, 2005

Siimes

Briljeerausta

Suvi-Anne Siimes on lausahtanut, että hän kampaajalla istuessaan lukee John Keeganin kirjaa "Sodankäynnin historia". Silkkaa briljeerausta, ja töykeää käytöstä. Hänen hiuksiinsa ei mene niin pitkää aikaa, ettei voisi keskustella hiukan kampaajan kanssa, ja naistenlehtiin perehtyminen (useimmat naiset väittävät lukevansa naistenlehtiä vain kampaajala, ja ainakin minun kohdallani se on totta) on sielulle terveellistä ja yhteiskunnan tuntemukselle hyväksi.

Ehkä Suvi-Anne on niin epäsosiaalinen, että kavahtaa vähintäkin kosketusta työssäkäyvään rahvaaseen, kuten kampaajaan ja muihin hiustensa laitattajiin. Päätellen hänen niuhottavista huomautuksistaan tietosuojakiistan aikana, hän ei myöskään kestä vastaan sanomista. Mutta täytyykö sillä pröystäillä?

ILmankos se muinainen sämpylänpaistokampanja tuntuikin päälle liimatulta.

torstaina, syyskuuta 22, 2005

Liiton arkki

Liiton arkin piti löytymän 14. elokuuta, mutta mitään uutista ei aiheesta näkynyt. Eipä ihme, arkki sijaitsee todella monessa paikassa yhtaikaa. Viimeisin löytöpaikka oli Qumran. Muita arkin sijaintipaikkoja ovat Etiopia, jonne sen vei Salomon ja Saaban kuningattaren poika, Tutankhamonin hauta, Irlanti (profeetta Jeremian matkassa), Golgata (taas Jeremia - ketterä kaveri), Utah - linkissä kiinnostava taustamusiikki - ja Neitsyt Marian kohtu.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

Raamattu

100 minuutin Raamattu

Nyt on keksitty 100 minuutin Raamattu, joka sopii luettavaksi juna- tai lentomatkalle. Se on tarkoitettu "niille, jotka haluavat oppia Raamatusta, mutta joilla ei ole aikaa lukea koko kirjaa".

According to publicity for the book, the 100-Minute Bible "picks out the principle stories of the life and ministry of its central character, Jesus Christ."

"The social and theological context of these stories is provided by outlining the ups and downs of the history of his nation, the Jews. It then proceeds to record the story of the growth of Christianity during the first century; firstly amongst the Jews themselves; then amongst the other peoples living in Israel and then throughout the eastern Mediterranean, even as far as Rome."

Bradburyn "Fahrenheit 451" ennakoi tätä. Shakespeare viiden minuutin lyhenteinä. Tosin olen nähnyt teatterissa näytelmän "Shakespeare 2 1/2 tunnissa", joka oli hillittömän hauska, mutta olen silti järkyttynyt.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Basra

Outoa menoa

Tämän päiväiset uutiset ovat todella outoja. Ensin tiedotettiin Basrasta, että kaksi brittiä on ampunut irakilaisia poliiseja ja joutunut vankilaan. Sitten britit ovat vapauttaneet miehet ampumalla vankilan seinään aukon, josta brittien lisäksi on livistänyt 150 irakilaista. Sen jälkeen britit kiistivät osallisuutensa koko juttuun. Sitten uutisissakin näytettiin littiin ajettuja autoja. Sitten britit eivät olletkaan vankilassa, vaan viereisessä talossa, josta heidät vapautettiin neuvottelemalla. Jossakin vaiheessa paikalliset polttivat panssariajoneuvon, josta britit pakenivat.

Mitä hemmettiä he oikein puuhailevat?

maanantaina, syyskuuta 19, 2005

Nilsonne

Päivän sitaatti

Kummituksia. Jos piestyt palvelustytöt, tukehdutetut sylilapset, petetyt vaimot ja muut kummittelivat talossa, miltä täällä keittiössä näyttäisikään? Täällä voisivat kummitella kokonaiset jänis-, hirvi-, metsäkauris- ja fasaanisukupolvet, ja miksipä eivät porsaat ja lehmät ja kanatkin. Ihmiset, jotka tulivat alas yövoileivän hakuun kello kahdeltatoista löydettäisiin myöhemmin kuoliaaksi säikähtäneinä ja ruumissaan selvät sorkkien, nokkien ja hummerinsaksien jäljet.
- Åsa Nilsonne: Kaikessa hiljaisuudessa

lauantaina, syyskuuta 17, 2005

Anna

Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä

Melkoisen hirviömäistä luettavaa nämä anekdootit Venäjältä. Kyllähän se on tiedetty, että asiat ovat huonosti, mutta että näin huonosti...

Voisi sanoa, että väliäkö sillä, mutta kun olemme karhun naapurissa ja karhu vielä istuu ydinaseen päällä, niin ei hyvältä tunnu. Annan kertomukset upseereista, jotka juovat kirkasta vodkaa ja sitten huvin vuoksi käskevät ammuskella taloja tuleen panevat miettimään: entä, jos joku upseeri ikävystyy niin, että päättää kokeilla ydinlatausta?

Ajatellaan jotakin hauskempaa.

Blogit

Mitä on tämä blogilandiassa vallitseva tappiomieliala? Kun iso lehti kiinnostuu blogeista, niin blogit ovat mennyttä? Minä ainakin kirjoitan kuten ennenkin. Ei tässä ole julkisuuteen pyritty eikä julkisuutta kaihdettu. Kunhan Blogger pysyy voimassa eikä nykäise tekniikkaa jalkojen alta, ja Blogilista elää, niin että tietää, mitä lukee, niin homma jatkuu.

perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Luokkakuva


Pistän tähän koko luokkakuvan Blogisiskon iloksi. Vuosi on 1952 - minulle sattui ensin laskuvirhe. En yritä nuoentaa itseäni. Odotan aikaa, jolloin olen 70-80-vuotias ja saan ärhennellä vapaasti nuoremmilleni, en yritä olla oikeaa ikääni nuorempi.

Koulu on Länsipuolen alakoulu Tampereella. Sitä ei enää ole, sen paikalla on Työväen Teatteri.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Essuja


Tokaluokkalaisia vuodelta 1952. Blogilandiassa on keskusteltu essuista. Tässä niitä on. Minä olen keskellä nojaamassa leukaa käsiini. Minullakin on essu, mutta sen päällä on villapaita. Hameenhelmasta näkee, että hame-essu on. Samaa kuosia on edessä istuvan tytön sievä kukikas essu. Takana istuvan tytön emäntämalli ei sekään ollut tuntematon, mutta vähän maalainen.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Valokuvaaja

Katukuvaaja

Seisoin sateessa pysäkkikatoksen alla noin kahdenkymmenen muun kanssa. Olimme ahtautuneet riveihin varmaan juuri kuin luokkakuvassa. Katua pitkin käveli sotilaallisen ryhdikkäästi iäkkäänpuoleinen mies. Hän pysähtyi, kääntyi, katseli meitä terävästi ja tutkivasti ja sanoi:

"Hyvää päivää, hyvä herrasväki. Otin juuri teistä kuvan. Silmilläni. Digitaalisen valokuvan. Tallennetaan takaraivoon. Otos suomalaisesta yhteiskunnasta."

Sitten hän teki terävän käännöksen ja jatkoi matkaa.

tiistaina, syyskuuta 13, 2005

Armi ja kissa


Pari sivua sukuni rikkaasta kissankiusaamishistoriasta: isotätini ja suvun kuuluisin kissa nimeltä Kurre vuonna 1927. Kurre oli kissa, joka pyydysti rottia, ja jopa toi niitä isäntäväelle elävinä. Kuten kuvista näkyy, Kurre osasi myös maksia (en ole koskaan saanut selville, miksi temppua kutsutaan suvussa sillä nimellä, mutta jokainen kissa on opetettu maksimaan - hyppäämään käsivarsien muodostaman renkaan läpi).



Kurre alistui myös toimenpiteeseen, johon harva kissa suostuu. Se antoi pestä itsensä pesusoikossa - tosin vain puolikasvuisena. Se eli vanhaksi kissaksi; kuoli vasta sodan aikana ja on haudattu jonnekin Käpylän metsiin.

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

Lukeminen

Lukemisen edut

Lukemisen ilot tietää jokainen, joka kirjoja lukee. Lukemisen edut elämälle eivät ole yhtä selviä - ainakin sisareni ensimmäinen aviomies kielsi poikiaan lukemasta muuta kuin koulukirjojaan. Vanhempi onnekseen kieltäytyi tottelemasta, nuorempi totteli. Kuten heidän myöhemmästä urakehityksestään voi havaita.

Ensimmäinen lukemisen etu on siis se, että sanavarasto ja tiedot karttuvat. Lisäksi karttuu kyky arvioida luetun tyyli, todenmukaisuus ja uskottavuus. Hyödyllistä.

Toinen seuraa ensimmäisestä. Tietoja keräämällä - mistä lähteestä tahansa - kutoo verkkoa. Uudet tiedot ovat verkon säikeitä ja silmukoita. Jos on hyvin vähän tietoa, uudet tosiseikat solahtavat läpi ja katoavat: ei ole mitään, mihin ne voisivat tarttua. Mitä enemmän ja tiheämmäksi verkkoaan kutoo, sen enemmän siihen tarttuu ja sen enemmän asioiden välisisä yhteyksiä paljastuu. Tieto ei vain lisäänny, se alkaa muuttua viisaudeksi.

Kolmannen edun tajusin tänään Kirjavan blogista, jossa hän kirjoitti tarinoista. Lukemalla ajattelun laatu muuttuu; alkaa kokea tapahtumat tarinoina. Ikävät, huonot ja masentavat päivät ja tapahtumat ovat tylsiä tai surullisia kohtia kertomuksessa, mutta kertomus jatkuu. Tarinassa voi olla pahoja kohtia, mutta silti onnellinen loppu. Pienetkin asiat elämässä, vieraista ihmisistä tehdyt huomiot, pikkuasiat, esineet ovat kaikki pieniä kertomuksia tai sivuja jostakin pitemmästä tarinasta. Ne muuttuvat kiinnostaviksi. Elämä on rikasta, täynnä tarinoita. Tästä kai kirjailijat alkavat - haluavat panna nämä tarinanpätkät johonkin, tehdä tarinasta kokonaisen. Niin että kun näkee elämän tarinana, rupeaa väistämättä luomaan tarinoita itsekin. Ei sillä niin suurta merkitystä ole, tarinoiko sen muiden ihmisten ratoksi jutellessaan vai paneeko siihen paljon työtä ja luo siitä kirjan. Jälkimmäisessä tapauksessa tarinat siirtyvät uusille ihmisille luomaan uusia tarinoita.

Olen tavannut siteerata, kun on selviydytty jostakin vaikeasta: "Teimme tarinan lastemme lapsille." Nyt tajuan, mitä olen tarkoittanut. Samaa kuin "Ruohometsän kansan" kaniinitkin.

"Maan alla tarina jatkui."

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2005

Ötökät

Kauhua ja inhoa Ilmalan postikeskuksessa

Kaikenlaista se globaalius teettää. Nyt on Ilmalan postikeskuksesta löytynyt ulkomailta tullut paketti, jonka päällä lukee "Live food", kyljessä on reikä ja paketti tyhjä. Eli mikä on ottanut jalat alleen? Millaisina määrinä? Mitä täällä oikein kiemurtelee, ryömii tai juoksee? JA MIKÄ MINUN NISKASSANI KUTITTAA?

APUA!

lauantaina, syyskuuta 10, 2005

Mermaids


Pompeijin Venus

Tänään ovat mielessäni merenneidot ja merenmiehet, myös selkiet eli hyljeväki. Kuvan Venuksella on kaksi sorjaa jalkaa, mutta muuten hän - meren vaahdosta syntyneenä - voisi olla jonkinlainen alku-merenneito.

Monet fantasiakirjoittajat ovat innostuneet meren väen aiheesta. Eräs minulle mieluinen on Pat Murphyn novelli "Sweetly the Waves Call to Me". Sen kaipaus kohdistuu selkieen, mutta Jane Yolen on kirjoittanut pienen novellin merenmiehestä ja merikapteenin tyttärestä, joka seurasi häntä mereen ja "oli kaunis ensimmäisen kerran. Ja viimeisen." Ihminen ei voi elää meren alla

Naiskirjailijat ovat kääntäneet miesten halun meressä laulaviin neitoihin ympäri ja kohdistaneet oman kaipauksensa merenmiehiin. Niin tai näin, miksi ei merilläkin voisi olla omia asukkaitaan?

perjantaina, syyskuuta 09, 2005

Illuusia

Vastaan Illuusian ideaan

Minun on käytettävä kahta kieltä edustavia kirjoja. Sikäli se on paikallaan, että luen kahta kieltä. Joitakin numeroita on vaikea löytää, niin että poikkeamia polulta on. Niistä ensimmäinen on

Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu

Olavi Paavolaisen sotapäiväkirja on kiinnostavaa luettavaa, koska siitä heijastuu sodan todellisuuden ristiriita Paavolaisen esteettiseen Aunuksen ihannoinnin kanssa. Hetkittäin miettii, onko tämä mies lainkaan läsnä sodassa, vai onko hänet siirretty aikakoneella jonnekin 20-luvulle? Osittain hän on sodassa eksyksissä - sotakirjeenvaihtajia ei haluttu sotkemaan hyvää sotaa. Paavolaisen persoonallisuus tulee vahvana läpi - omaan hyllyyni olen onnistunut hankkimaan teoksen "Risti ja hakaristi ".

Anne Huré: Kaksi nunnaa

Pieni kirja, jonka kustantaja varmaan valitsi Hulmen "Nunnan tarinan" innoittamana. Aivan erilainen luostarikuvaus ja loputtoman kiinnostava psykologisesti.

Luostarin säännöt ovat erittäin tiukat, mutta sen nunnat ovat kirkkoisiä tutkivia oppineita. Ristiriita syntyy, kun Vatikaani kutsuu äärettömän älykkään oppineen seminaariin ja abbedissa kieltää matkan. Luostarin sääntöjen mukaan nunna ei saa poistua luostaristaan. Kirjan mittaan paljastuu, että molemmat lujatahtoiset naiset ovat olleet noviiseina yhdessä, ja heidän välisensä side on edelleen tavattoman vahva - siteen laatuun vain vihjataan. Kiistaa käydään myös nuoren noviisin sielusta ja sydämestä.

Kirjan yksityiskohdat ovat selkeitä ja puhdaspiirteisiä. Mieleenpainuva yksityiskohta on tapa, jolla henkilöt ja heidän huoneensa kuvataan kukkien kautta.

Jung Chang: Villijoutsenet: kolmen kiinattaren tarina

Tämä kirja ei ole miniatyyri, se maalaa leveällä siveltimellä. Kiinan lähihistoria tulee esiin kolmen sukupolven naisten kautta. Kaihdoin kirjaa ensin (tunnustan snobismini), koska se oli kirjakerhon kirja. Sitten luin ja miellyin. Kun ajattelen Kiinaa, huomaan usein ajattelevani sitä tämän kirjan kautta, vaikka olen lukenut useita muitakin muistelmia ja katsonut elokuvia.

Yrjö Kokko: Neljän tuulen tie

Lapsuuteni kirjoja. Vaikka en ole lukenut sitä - sanotaan - kymmenennen ikävuoteni jälkeen, muistan henkilöitä ja yksityiskohtia. "Neljän tuulen tie" toi Lapin suomalaisille eksoottisena paikkana, yhtä kiehtovana ja vieraana kuin Uusi Guinea tällä hetkellä

William Shakespeare: Kuningas Henrik V

Kuningasnäytelmistä Henrik V ei ollut suosikkini, ennen kuin näin sen elokuvana, Kenneth Branagh Henrikinä. (Suosikkini on Rikhard II.) Filmin jälkeen tarina avautui: Shakespearen Henrik on täysin nykyaikainen poliitikko. Hänen isänmaalliset puheensa todella toimivat! Ranskan prinsessan olisi saanut amputoida sekä näytelmästä että filmistä.

Antonia Fraser: Six Wives of Henry VIII

Antonia Fraser on pätevä historioitsija. Lisäksi hän saa ihmiset elämään. Olen myötäelänyt jokaisen naisen, joka joutui Henrikin kanssa tekemisiin. Suosikkini on ehkä Kleven Anna, joka ei ollut niin tyhmä kuin luultiin: hän jäi henkiin ja paistoi piparkakkuja jouluisin Henrikin lapsille.

Barbara Hambly: Search the Seven Hills

Varhaisten kristittyjen Roomaan sijoitettu pikku kirja. Kiehtova piirre on tapa, jolla kristityt esitetään toistensa kanssa vielä leijonan kidassakin riitelevänä lahkolaisjoukkiona. Perin todenmukaiselta vaikuttava piirre. Pahasti tökkii se, että kömpelö filosofi, joka yrittää pelastaa ryöstettyä lapsuuden rakastettuaan, on saanut lempinimen "professori". "Skolastikko" olisi käynyt, mutta professoreja antiikin Roomassa ei ollut.

Useita eläviä henkilöhahmoja. Heidät suorastaan näkee.

Barry Hughart: The Eight Skilled Gentlemen

Hughart on kirjoittanut useita kirjoja (minulla on kolme) "Kiinasta, jota ei koskaan ollut". Hän on käyttänyt kiinalaisia uskomuksia ja kansanperinnettä luodakseen veijaritarinoita viisaasta oppineesta, "jolla on vähäinen vika luonteessaan", ja hänen oppipojastaan, jonka lahjoihin kuuluu valtava voima. Tässä kirjassa he joutuvat mukaan myyttiseen lohikäärmeveneiden kilpailuun kahdeksan kiinalaisen demonin kanssa.

Arturo Perez-Reverte: Yhdeksäs portti

Tätä kirjaa rakastan. Tapa, jolla siinä on nivottu yhteen Alexandre Dumasin "Kolme muskettisoturia" ja loitsukirjojen etsintä, huippukohtana paholaisen kutsuminen, on verraton. Näen usein unta, jossa löydän kirjastosta tai kirjakaupasta uusia ja uusia kirjoja, joita en ole ennen nähnyt ja jotka haluan ehdottomasti lukea. Kun kerään pinon, herään. Tällaisia kirjoja unessani löytyy, mutta tosielämässä harvoin.

Paljastan kirjan lopun: Corsoa on koko matkan ajan auttanut tuntematon tyttö, joka paljastuu paholaiseksi. Paholaista on vaarallista kutsua, mutta joskus hän tulee kutsumatta.
"Kirjat tekevät tämänkaltaisia kepposia, hän ajatteli. Ja kaikki saavat ansaitsemansa paholaisen."

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Delfiinit



Tampereen delfiinit

Tampereen Särkäniemessä on tehty rakennustöitä ja räjäytelty. Työ jatkuu yhä. Herkkäkorvaisista delfiineistä on pidetty niin hyvää huolta kuin on voitu. Harjoittajat ovat olleet jatkuvassa radiopuhelinyhtydessä rakennusmiehiin. Aina, kun työmaalla on tehty jotakin kovaäänistä, delfiinit on houkuteltu harjoittelemaan veden pinnan yläpuolella tehtäviä temppuja. Ilmassa kulkeva ääni kuuluu huonommin delfiinien korviin kuin veden välittämä.

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005

Italia

Italialaiset mainokset

Italialainen säätiö CittaItalia on tehnyt sarjan mainoksia, joissa tunnetuista italialaisista taideteoksista puuttuu jokin osa. Ajatuksena on kerätä lahjoituksia Italian muistomerkkien ja taideteosten suojelemiseksi, koska valtiolla ei ole kylliksi rahaa.

Jalattoman Daavidin lisäksi sarjassa on Viimeinen Ehtoollinen ilman Kristusta ja tunnettuja italialaisia kaupunkeja ilman näkyviä rakennuksiaan, kuten Pisan vinoa tornia. Hyviä huomion vangitsijoita tällaiset mainokset, ja hyvää työtä. Kun näin kuvan CNN:n sivuilla, hätkähdin hetkeksi uskomaan, että joku sabotoija todella oli vienyt Daavidilta jalan.

Muistan aikoinaan italialaisen vaatekaupan ikkunassa tyylikkään farkkumainoksen, jossa paavi siunasi kansaa farkkukankaisessa kaavussa. Rohkeaa, mutta ei solvaavaa.

maanantaina, syyskuuta 05, 2005

Paha päivä

Yksi näistä päivistä

Paremminkin viikonlopuista. Aviomiehen terveys oikutteli lauantaina. Sunnuntaina hänen tietokoneensa alkoi kaatua. Sitä koetin pelastaa koko päivän kolmen naapurin ja lainattujen boottilevykkeiden ja muiden avulla, mutta turhaa oli työmme. Tänään tuli uusi käytetty kone ja samaan aikaan ikkunan listoittaja remonttityössä. Voin vakuuttaa, että vipinää syntyy. Huomenna jatkuu kauhea siivoustyömme, koska listoittajalta jäi useita rakoja huomaamatta ja niistä on työnjohtajan kanssa neuvoteltava. Uusi käytetty kone taas sisältää kiintoisan määrän vierasta materiaalia, mm. valokuvia ja pelejä. Kuten kiinalaiset sanovat: "Toivotan sinulle mielenkiintoisia aikoja" ei ole siunaus, vaan kirous.

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

Leijonatanssi


Leijonatanssi Tampereen puistossa

Elämäni unohtumattomia kokemuksia oli kiinalainen uusi vuosi Lontoossa. Mieleen tarttui leijonatanssin rumpurytmi. Tampereella vietetään Kiinalaisen kulttuurin festivaalia, ja piti tietysti mennä verestämään muistoja - miten kaikuvat leijonatanssin rytmit Tampereella?

Komeasti kaikuivat. Kaksi kiinalaista taijin taitajaa muodosti lohikäärmeen ja rumpuryhmässä oli nähdäkseni kaksi suomalaista, jotka osasivat rytmin yhtä hyvin kuin kiinalaisetkin.

torstaina, syyskuuta 01, 2005

Pakolaisia

Maailmanhistoriassa tapahtuu

Tavallisten ihmisten kannalta tulos on aina sama, olimmepa ensimmäisen maailmansodan belgialaisia, Korean pakolaisia, Kosovon naisia tai New Orleansin tulvan alle jääneitä: matkaan vain, pari nyyttiä mukana eikä tietoa yösijasta.